Mustakoivu
Mustakoivu (Betula nigra) on Pohjois-Amerikan kaakkoisosista kotoisin oleva keskikokoinen, kesävihanta puu, joka kuuluu koivujen sukuun ja koivukasvien heimoon.[3] Se on eteläisimmäksi levinnyt koivulaji Pohjois-Amerikassa ja ainoa koivulaji, jonka hedelmänorkot muodostuvat jo keväällä.[4]
| Mustakoivu | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Koppisiemeniset Angiospermae |
| Kladi: | Aitokaksisirkkaiset |
| Kladi: | Rosidit |
| Lahko: | Fagales |
| Heimo: | Koivukasvit Betulaceae |
| Alaheimo: | Betuloideae[2] |
| Suku: | Koivut Betula |
| Laji: | nigra |
| Kaksiosainen nimi | |
 |
|
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Mustakoivu on melko lyhytikäinen puu, joka kasvaa keskimäärin 15–24 metriä korkeaksi ja rinnankorkeusläpimitaltaan 60–90 senttimetriä paksuksi.[3] Suurimmat yksilöt on löydetty Mississippijoen alajuoksulta, ja niiden korkeus oli hieman yli 30 metriä ja rungon paksuus 150 senttimetriä.[4]
Mustakoivulla on yleensä monihaarainen runko ja siirottavat haarat.[5][6] Se on nuorena kartiomainen ja vanhempana leveän pylväsmäinen tai pyöreälatvuksinen. Nuorten puiden kaarna on vaaleanpunaisen harmaata tai kermanvalkoista ja kesii epäsiisteinä levyinä; vanhemmilla puilla kaarna on tummanruskeaa ja rosoista.[5]
Kuluvan kesän kasvainranka on lähes tai aivan kalju ja tahmea. Lehtilapa on 4–8 senttimetriä pitkä, vinoneliömäinen tai puikea, pitkäsuippuinen ja suippo- tai tylppätyvinen.[6] Lehtilaita on hammaslaitainen ja etenkin kärkiosastaan voimakkaasti toissahainen. Lehdet ovat päältä sinivihreät ja alta hopeanväriset sekä suonia myöten hienokarvaiset.[5][6] Syksyllä ne muuttuvat keltaisiksi.[5] Toisin kuin kelta- ja sokerikoivulla mustakoivun lehdet ja oksat eivät tuoksu metyylisalisylaatille.[6]
Mustakoivu on yksikotinen kasvi, joka kukkii huhti–toukokuussa.[4] Sen kukinto on 3-liuskaisten suomujen peittämä norkko, jossa on vain joko hede- tai emikukkia.[4][6] Hedenorkot ovat enintään 7,5 senttimetriä pitkiä, riippuvia ja keltaisia.[5] Ne muodostuvat oksien kärkiin syksyllä mutta kypsyvät vasta seuraavan vuoden keväällä, jolloin niistä vapautuu runsaasti siitepölyä – mustakoivu onkin yksi pahimmista allergeeneistä levinneisyysalueellaan.[4] Eminorkot ovat pystyjä ja vihreitä ja hedenorkkoja pienempiä.[5] Ne ilmestyvät puihin samaan aikaan lehtien kanssa ja kypsyvät hedelmänorkoiksi jo loppukeväästä tai alkukesästä.[4] Hedelmänorkot ovat 2–4 senttimetriä pitkiä, ruskeita, pystyjä ja kartiomaisia tai lähes pallomaisia.[5][6] Hedelmä on loppukeväästä tai alkukesästä kypsyvä pähkylä, jossa on kapeat siipipalteet.[6] Tuuli tai virtaava vesi levittävät siemenet puun ympäristöön.[3]
Levinneisyys muokkaa
Mustakoivu on kotoisin Pohjois-Amerikan kaakkoisosista. Lännessä sen levinneisyysalue ulottuu Texasin itäreunalle ja Iowan kaakkoiskolkkaan ja idässä Floridan pohjoisreunalle ja Virginiaan. Yksittäisiä esiintymiä on lisäksi jokivarsilla niinkin kaukana pohjoisessa kuin Etelä-Minnesotassa, Wisconsinin sisäosissa sekä Uuden Englannin keskimmäisissä osavaltioissa. Luontaisella levinneisyysalueellaan mustakoivua ei tavata Mississippijoen tulvatasangon eteläisimmässä osassa, rannikkotasangoilla, Appalakkien vuoristossa tai kalkkikivialueilla Etelä-Missourissa, Keski-Tennesseessä ja Keski-Kentuckyssä.[4]
Elinympäristö muokkaa
Mustakoivu menestyy aurinkoisilla paikoilla, kosteassa ja melko happamassakin alluviaalisessa maaperässä.[3][4] Yleensä se kasvaa pioneeripuuna hiekkasärkillä tai rantakaistaleilla järvien rannoilla ja jokilaaksoissa, mistä tulee myös sen englanninkielinen nimi ”jokikoivu”.[3] Vaikka se viihtyykin veden äärellä, se kestää tulvia vain kohtalaisesti.[4]
Käyttö muokkaa
Mustakoivun puuaines on kovaa, lujaa ja tiheäsyistä mutta liian oksaista ollakseen kaupallisesti merkittävää. Siitä valmistetaan jonkin verran selluloosaa ja puuviilua mutta pääasiallisesti sitä käytetään polttopuuna sekä erilaisten käsityötuotteiden, kuten huonekalujen, korien ja puuastioiden raaka-aineena. Siitä valmistetaan myös leluja ja tekojäseniä, sillä se on kevyempää ja kestävämpää kuin monien kaupallisesti merkittävämpien koivulajien puu.[3][4] Lisäksi sitä käytetään koristekasvina Yhdysvaltojen koillisosissa ja Keskilännessä.[4]
Mustakoivu on monien jokilaaksojen eläinlajien tärkeä ravinnonlähde ja pesäpaikka. Röyhelöpyy ja kalkkuna syövät sen siemeniä ja valkohäntäpeura käyttää ravintonaan sen lehtiä.[3] Pohjois-Amerikan intiaanit käyttivät mustakoivua rohtokasvina hoidettaessa punataudin ja vilustumisen oireita sekä sameavirtsaisuutta, samaan tapaan kuin koivua Suomessa.[6][7]
Lähteet muokkaa
- ↑ Stritch, L.: Betula nigra IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 30.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Stevens, P. F.: Betulaceae Angiosperm Phylogeny Website. Viitattu 22.8.2022.
- ↑ a b c d e f g h Janet Sullivan: Betula nigra Fire Effects Information System. USDA Forest Service. Viitattu 28.5.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k H. E. Grelen: River Birch Silvics of North America – Volume 2: Hardwoods. Northeastern Area State & Private Forestry. Arkistoitu 26.4.2011. Viitattu 28.5.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Coombes, Allen: Puut, s. 111. Taskuluonto-sarja. Suomentanut Kaaro, Jani. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2005. ISBN 951-0-30137-x.
- ↑ a b c d e f g h Hong Song: Betula nigra Flora of North America. Viitattu 28.5.2011. (englanniksi)
- ↑ Anna-Liisa Enkovaara: Koivu Työterveyskirjasto. Viitattu 10.6.2011. [vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla muokkaa
- Luomus: Betula nigra
- ITIS: Betula nigra (englanniksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Betula nigra (englanniksi)