Wikipedia

Muskimoli

kemiallinen yhdiste

Muskimoli (myös pantheriini tai agariini) on väritön ja kiteinen isoksatsoleihin kuuluva aine.[1] Se kiihdyttää hermotoimintaa hillitsevän GABAA-reseptorin toimintaa sitoutumalla tähän reseptoriin.[2] Muskimolilla on siksi rauhoittavia, lamaannuttavia ja dissosiatiivisia ominaisuuksia.

Muskimoli
Tunnisteet
IUPAC-nimi 5-(aminometyyli)-isoksatsoli-3-oli
CAS-numero 2763-96-4
PubChem CID 4266
Ominaisuudet
Molekyylikaava C4H6N2O2
Moolimassa 114,1 g/mol[1] g/mol
Ulkomuoto läpinäkyvä, kiteinen[1]
Sulamispiste 175 °C (hajoaa)[1]
Liukoisuus veteen vesiliukoinen[1]

Muskimolia, sen hermomyrkyllistä iboteenihappo-esiastetta muskatsonia ja antikolinergistä muskariinia esiintyy muun muassa punakärpässienessä, pantterikärpässienessä ja ruskokärpässienessä. Näiden sienten syömisestä saadut psykoaktiiviset vaikutukset johtuvat muskimolista eivätkä muskariinista, toisin kuin 1900-luvun alussa pitkään uskottiin.[1]

Biokemia muokkaa

Muskimoli imeytyy ihmisen elimistöön nopeasti ruoansulatuskanavan kautta ja näyttää läpäisevän veri-aivoesteen aktiivisella kuljetuksella.[3]

 
GABA- ja muskimolimolekyyleillä voi olla samankaltaiset kolmiulotteiset konformaatiot, jotka on esitetty kuvassa lähes päällekkäin. Tämän vuoksi muskimoli voi sitoutua tiettyihin GABA-reseptoreihin.

Muskimoli on kolmiulotteiselta rakenteeltaan samanlainen kuin kehon tuottaman GABA-välittäjäaineen tietty kolmiulotteinen muoto (konformaatio), joka sitoutuu GABAA-reseptoriin.[1] Siksi muskimoli sitoutuu GABAA-reseptoriin sen toimintaa tehostaen eli agonistina. Muskimoli sitoutuu samaan reseptorin kohtaan kuin GABA, toisin kuin esimerkiksi barbituraatit ja bentsodiatsepiinit, jotka sitoutuvat saman reseptorin muihin kohtiin.[2] GABA-reseptorin aktivoijat lamaavat hermosolujen toimintaa, mistä muskimolin huumaava vaikutus johtuu.[4] Muskimoli on myös GABAA-rho-reseptorin osittaisagonisti eli osittaisaktivoija.[5]

Punakärpässienissä päihdyttävää muskimolia muodostuu sienissä olevasta hermostolle myrkyllisestä iboteenihaposta. Kun sieniä kuivataan, iboteenihappo dekarboksyloituu muskimoliksi. Muskimolia muodostuu myös syötäessä sieni sellaisenaan todennäköisesti vatsahappojen dekarboksyloimana.[1]

Muskimoli poistuu lähinnä virtsan mukana ja pääosin muuttumattomana, minkä vuoksi muskimolia sisältävien sienten päihdekäyttöön on liittynyt eri kulttuureissa sieniä syöneen ihmisen tai eläimen virtsan juontia päihtymystarkoituksessa.[1] Muskimoli voidaan kokeellisesti havaita virtsasta tunnin kuluttua aineen nauttimisesta.[3]

Päihdekäyttö muokkaa

 
Halkaistu punakärpässieni.

Annostus muokkaa

Tyypillinen päihdyttävä annos muskimolia on 10–15 mg. Sienten muskimolipitoisuudet saman lajinkin sisällä vaihtelevat, joten sopivaa päihdyttävää sienimäärää on hankala arvioida. Erowid-sivuston mukaan 5–10 g kuivattua punakärpässientä (1–3 keskikokoista sienen lakkia) voi olla sopiva määrä.[6] Suurin iboteenihapon ja muskimolin pitoisuus on punakärpässienen lakin punaisen pinnan alaisessa kellertävässä kerroksessa.[1] Yksittäisessä puna- tai pantterikärpässienessä voi olla noin 6 mg muskimolia tai 30–600 mg iboteenihappoa.[7]

Vaikutukset muokkaa

Puna- ja joidenkin muiden kärpässienten pääasiallinen päihdyttävä aine on muskimoli.[1] Syötynä sienten vaikutukset alkavat 30–120 minuutin kuluttua ja kestävät 5–10 tuntia. Toivottuihin vaikutuksiin kuuluvat muun muassa euforia, unenkaltainen tila, kehostapoistumiskokemukset ja synestesia. Muita vaikutuksia ovat sekavuus, kömpelyys, tunne lisääntyneestä kehon voimakkuudesta, asentoaistin muutokset ja tasapainon menettäminen. Aine voi vaikuttaa rauhoittavasti, mutta myös päinvastaista kiihtymistä ja äärimmäisiä energianpurkauksia on kuvailtu. Lisäksi voi esiintyä pupillien laajenemista, katseen lasittumista, näköaistin sumeutta sekä nenän ja silmien vuotoa. Epätoivottuja vaikutuksia ovat lievä tai äärimmäinen pahoinvointi, vatsan kouristelu, lisääntynyt syljen eritys, lihasten nykiminen tai vapina ja suuria annoksia käytettäessä voimakas dissosiaatio tai sekavuustila.[8]

Myrkytykset ja yliannostukset muokkaa

Vahingollisia muskimolia sisältävien sienten aiheuttamia myrkytyksiä tiedetään ja jotkin harvat tapaukset ovat johtaneet kuolemaan.[9][10] Nykyään ennuste lääketieteellisesti hoidetuissa myrkytystapauksissa on hyvä.[11] Elimellisiä vaurioita muun muassa maksaan tai munuaisiin ei ole kuvailtu. Tosin sienten iboteenihappo on hermomyrkyllinen aine ja voi teoriassa aiheuttaa aivoihin vaurioita. Myöskään tahdosta riippumattoman hermoston toiminnot, kuten hengittäminen ja sydämen syke, eivät merkittävästi häiriinny muskimolin vaikutuksesta. Myrkytykset kestävät tavallisesti enimmillään päivän,[1] mutta eräässä tapauksessa punakärpässienten tahattoman syönnin aiheuttama psykoosi kesti viisi päivää. Toipuminen myrkytyksestä oli kuitenkin täydellinen.[12]

Myrkytystä hoidetaan varhaisessa vaiheessa oksennuttamalla, jos muskimolia sisältävää ainetta on syöty enintään viimeisen 30 minuutin sisällä ja henkilö on tajuissaan. Aktiivihiiltä[13] tai vatsahuuhtelua voidaan käyttää. Lihaskouristuksiin on ehdotettu rauhoittavien lääkkeiden, kuten klonatsepaamin ja diatsepaamin käyttöä, mutta ainakin diatsepaami voi voimistaa muskimolin vaikutuksia. Antikoliiniesteraasina toimiva fysostigmiini saattaa estää muskimolin vaikutusta.[1]

Muskimolin LD50-arvo rotissa on verenkiertoon pistettynä 4,5 mg/kg ja suun kautta annettuna 45 mg/kg.[7]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m Didier Michelot, Leda Maria Melendez-Howell: Amanita muscaria: chemistry, biology, toxicology, and ethnomycology. Mycological Research, 2003, 107. vsk, nro 2, s. 131–146. PubMed:12747324. doi:10.1017/s0953756203007305. Artikkelin verkkoversio.
  2. ↑ a b Bente Frølund, Bjarke Ebert, Uffe Kristiansen, Tommy Liljefors, Povl Krogsgaard-Larsen: GABA(A) receptor ligands and their therapeutic potentials. Current Topics in Medicinal Chemistry, elokuu 2002, 2. vsk, nro 8, s. 817–832. PubMed:12171573. doi:10.2174/1568026023393525. ISSN 1568-0266. Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ a b Leszek Satora, Dorota Pach, Krzysztof Ciszowski, Lidia Winnik: Panther cap Amanita pantherina poisoning case report and review. Toxicon: Official Journal of the International Society on Toxinology, huhtikuu 2006, 47. vsk, nro 5, s. 605–607. PubMed:16564061. doi:10.1016/j.toxicon.2006.01.008. ISSN 0041-0101. Artikkelin verkkoversio.
  4. ↑ Elena Vashchinkina, Anne Panhelainen, Teemu Aitta-aho, Esa R. Korpi: GABAA receptor drugs and neuronal plasticity in reward and aversion: focus on the ventral tegmental area. Frontiers in Pharmacology, 25.11.2014, nro 5. PubMed:25505414. doi:10.3389/fphar.2014.00256. ISSN 1663-9812. Artikkelin verkkoversio.
  5. ↑ R. M. Woodward, L. Polenzani, R. Miledi: Characterization of bicuculline/baclofen-insensitive (rho-like) gamma-aminobutyric acid receptors expressed in Xenopus oocytes. II. Pharmacology of gamma-aminobutyric acidA and gamma-aminobutyric acidB receptor agonists and antagonists. Molecular Pharmacology, huhtikuu 1993, 43. vsk, nro 4, s. 609–625. PubMed:8386310. ISSN 0026-895X. Artikkelin verkkoversio.
  6. ↑ Amanita muscaria Dosage The Vaults of Erowid, kotisivut. Arkistoitu . Viitattu 31.7.2012.
  7. ↑ a b Aminita muscaria, Amanita pantherina and others (Group PIM G026) www.inchem.org. Arkistoitu . Viitattu 13.12.2017.
  8. ↑ Erowid Psychoactive Amanitas Vault : Effects erowid.org. Arkistoitu . Viitattu 12.12.2017.
  9. ↑ THE STUDY OF MYCOLOGY; Vecchi's Death Said to be Due to a Deliberate Experiment with Poisonous Mushrooms. GROWING POPULAR INTEREST Clubs Formed in This City, Boston, Philadelphia, and Washington -- Views of Prof. Underwood of Columbia University. query.nytimes.com. Viitattu 13.12.2017.
  10. ↑ R. W. Buck: Toxicity of Amanita muscaria. JAMA, 24.8.1963, nro 185, s. 663–664. PubMed:14016551. doi:10.1001/jama.1963.03060080059020. ISSN 0098-7484. Artikkelin verkkoversio.
  11. ↑ K. Tupalska-Wilczyńska, R. Ignatowicz, A. Poziemski, H. Wójcik, G. Wilczyński: Poisoning with spotted and red mushrooms--pathogenesis, symptoms, treatment. Wiadomosci Lekarskie, 1996, 49. vsk, nro 1-6, s. 66–71. PubMed:9173659. ISSN 0043-5147.
  12. ↑ Miran Brvar, Martin Mozina, Matjaz Bunc: Prolonged psychosis after Amanita muscaria ingestion. Wiener Klinische Wochenschrift, toukokuu 2006, 118. vsk, nro 9-10, s. 294–297. PubMed:16810488. doi:10.1007/s00508-006-0581-6. ISSN 0043-5325. Artikkelin verkkoversio.
  13. ↑ NOAA Office of Response and Restoration, US GOV: MUSCIMOL | CAMEO Chemicals | NOAA cameochemicals.noaa.gov. Arkistoitu . Viitattu 17.12.2017.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Muskimoli&oldid=21986424”