Musarit

kempeleläinen lapsi- ja nuorisokuoro

Musarit on alkujaan Kempeleestä, Ylikylän koululta kotoisin oleva lapsi- ja nuorisokuoro. Kuoro perustettiin vuonna 1989.

Kuoron ohjelmisto on koostunut pääasiassa omasta musiikista. Musareiden musiikki on pop-vivahteista. Kuoron ja sitä säestävän orkesterin ensimmäinen johtaja oli oululainen muusikko ja opettaja Ismo Koskela. Koskela vastasi myös laulujen sovittamisesta.

Vuonna 1997 kuoron toiseksi johtajaksi tuli oululainen Harriet Urponen. Suurin osa lauluista on Juhani Rasinkankaan säveltämiä ja Juhani Konolan sanoittamia.

Ismon ja Harriet Urposen rinnalla kuorossa on ollut johtajina vuosien varrella Jonna Pienihäkkinen, Sanna Paitsola, Marianne Saari ja Elisa Vierimaa. Tällä hetkellä kuoron johtajana toimii Heli Kaltiokumpu. Sentencedin kappaleessa End Of the Road Musarit kuullaan kuoro kohdassa.

Musarit 2015

Musareihin kuuluu tällä hetkellä noin 15 laulajaa, iältään 13–20 vuotta. Kuoron ohjelmisto on nykyisin enemmän pop-musiikkia.

Säestyksestä vastaa kuuden hengen orkesteri.[1]

Julkaistut äänitteet muokkaa

  • Tangoprinsessa (1990)
  • Laulu vie (1993)
  • Kujakissan blues (1996)
  • Vaikkei enkeleitä ollakaan (1998)
  • Juhlamessu (2000)
  • Musavaara (2002)
  • Biibappalula, Hyvää Joulua (single) 2004
  • Toiseen maailmaan (2006)
  • Hiutaleita (2011)

Lisäksi laulajat ovat esiintyneet erilaisilla kokoelmalevyillä ja myös solisteina omilla levyillään.[2]

Ulkomaille suuntautuneet esiintymismatkat ja kiertueet muokkaa

Tunnettuja Musari-taustaisia muusikoita muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Lähteet muokkaa

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.