Musō Gonnosuke Katsuyoshi

Musō Gonnosuke Katsuyoshi (jap. 夢想權之助勝吉, tunnettiin aiemmin myös nimellä Hirano Gonbei) oli 1600-luvulla elänyt samurai ja japanilaisen koryū-koulukunnan Shindō Musō-ryūn perustaja.

Puupiirros Gonnosukesta.

Gonnosuken elämä ja jōjutsun synty muokkaa

Musō Gonnosuke Katsuyoshin elämästä tiedetään varmuudella hyvin vähän. Ensimmäisen kohtaamisen Gonnosuken ja Musashin välillä epäillään sattuneen 1605, mutta ensimmäinen kirjallinen kuvaus kohtaamisesta on vasta 1629 Kaijo Monogatarin kirjoittamana.[1] Gonnosuke oli menkyo sekä Tenshin shōden Katori shintō-ryūssa että Kashima Shin ryūssa (joissakin lähteissä Kashima Jikishinkage ryūssa). Shindō Musō-ryū jōjutsun Gonnosuke kehitti hävittyään ottelun kuuluisalle japanilaiselle miekkamiehelle Miyamoto Musashille. Yhden kirjallisen lähteen mukaan Gonnosuke oli musha shūgyōlla oppilaidensa kanssa kiertäen Japania. Gonnosuke oli jo aiemmin vaelluksellaan kohdannut Musashin isän, joka oli kuuluisa jutte-taidoistaan, otellut tätä vastaan ja voittanut. Gonnosuke halusi siksi koetella myös poikaa, Miyamoto Musashia.[1]

Musashi säästi hävinneen Gonnosuken hengen. Häviönsä jälkeen Musō jatkoi vaelteluaan saapuen vihdoin Homan-vuorelle Chikuzenissa (nykyisessä Fukuokan prefektuurissa), jonne hän pysähtyi 37 päiväksi. Temppelivuori oli tunnettu buddhalaisen kilvoittelun (shugendo) harjoituksistaan. Rukoustensa viimeisenä päivänä Musō Gonnosuke sai unessa viestin ”maruki wo motte, suigetsu wo shire” (pyöreä keppi aseena löydä sisuspunos). Tämän "jumalaisen näyn" innoittamana Gonnosuke lyhensi bōn 128 cm:n pituiseksi jōksi ja kehitti lyhyen kepin eli jōn tekniikat, alkujaan 5 kappaletta, nimeltään hiden gyo i.

Sittemmin Gonnosuke siirtyi Chikuzenin provinssiin daimio Kuroda Nagamasan palvelukseen ja pysyi toimessaan kuolemaansa asti. Pascal Kriegerin mukaan Muso antoi menkyon kymmenelle oppilaalle, mutta kirjallista todistusaineistoa ei ole käytettävissä. Myöskään Kurodan klaanin dokumenteista ei löydy mainintaa Musō Gonnosuken palkkaamisesta, syntymä- tai kuolinvuodesta tai virka-asemasta. Ainoa dokumentti, joka liittää Musōn Kuroda-haniin on hänen lahjoittamakseen merkityn kunniamiekan kirjaus Tsukuban pyhätössä. Gonnosuken kehittämä Shindō Musō-ryū jōjutsu säilyi Kuroda-klaanin yksityisenä taistelutaitona 1930-luvulle.

Lähteet muokkaa

  1. a b Muromoto Wayne: Muso Gonnosuke and the Shinto Muso-ryu Jo Furyu The Budo Journal. Viitattu 04.2.2008. en


Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.