Muppettien joulu (The Muppet Christmas Carol) on vuonna 1992 valmistunut yhdysvaltalainen komediallinen musikaalielokuva, jossa esiintyvät Muppetit. Se perustuu Charles Dickensin tunnettuun joulutarinaan, joka kertoo ilkeästä ja saidasta Ebenezer Scroogesta. Pääroolia näyttelee Michael Caine. Suuri osa Dickensin tarinan muista henkilöhahmoista on elokuvassa korvattu muppetti-hahmoilla. Elokuva tehtiin kaksi vuotta Muppetien luojan Jim Hensonin kuoleman jälkeen ja sen ohjasi hänen poikansa Brian Henson.

Muppettien joulu
The Muppet Christmas Carol
Elokuvan juliste
Elokuvan juliste
Ohjaaja Brian Henson
Käsikirjoittaja Jerry Juhl
Tuottaja Brian Henson
Martin Baker (käännä suomeksi)
Säveltäjä Miles Goodman
Paul Williams
Kuvaaja John Fenner (käännä suomeksi)
Leikkaaja Michael Jablow
Tuotantosuunnittelija Val Strazovec (käännä suomeksi)
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Walt Disney Pictures
Jim Henson Productions
Levittäjä Walt Disney Studios Motion Pictures
Ensi-ilta 11. joulukuuta 1992
Kesto 86 min.
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Arvioita muokkaa

Video-oppaassa vuodelta 1994 Muppettien joulu saa kolme tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”hyvä”.[1]

Lähteet muokkaa

  1. Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.