Moritz (Maurycy) Moszkowski (23. elokuuta 1854 Breslau, Puolan kuningaskunta4. maaliskuuta 1925 Pariisi, Ranska) oli puolalaistaustainen saksalainen säveltäjä ja pianisti. Hän kuuluu niin kutsutun salonkimusiikin tunnetuimpiin edustajiin.[1]

Moritz Moszkowski.

Ura muokkaa

Moritz Moszkowski syntyi vauraaseen juutalaiseen perheeseen ja sai monipuolisen musiikkikoulutuksen Breslaussa (nyk. Wrocław), Dresdenissä ja Berliinissä. Opintovuosiensa jälkeen hän työskenteli jonkin aikaa musiikinopettajana Berliinissä Theodor Kullakin Neue Akademie der Tonkunstissa, jossa hän oli opiskellutkin[2]. Hän alkoi sitten tehdä kiertueita ympäri Eurooppaa pianotaiturina ja kapellimestarina. Hän sai mainetta myös opettajana, ja hänen oppilaisiinsa kuuluivat muiden muassa pianisti Józef Hofmann, säveltäjä Joaquín Turina ja kapellimestari Thomas Beecham. Hän esitti nelikätisiä pianoteoksia yhdessä Franz Lisztin kanssa.

Vuonna 1897 Moszkowski asettui Pariisiin ja toimi siellä opettajana. Hän sijoitti tekijänoikeustulonsa saksalaisiin ja puolalaisiin arvopapereihin, mutta ensimmäisen maailmansodan puhjettua ne menettivät arvonsa. Sodan jälkeen Moszkowski oli sairas ja velkaantunut, mutta hyväntekeväisyyskonserteilla helpotettiin hänen rahatilannettaan.

Moszkowski oli kahdesti naimisissa, ja hänellä oli kaksi lasta. Hänen toinen vaimonsa oli Cécile Chaminaden sisar.

Moszkowskin sävellystuotantoon kuuluu ooppera Boabdil, baletti Laurin, E-duuri-pianokonsertto, orkesteriteoksia sekä yli kaksisataa pienimuotoista pianosävellystä, monet hyvinkin taiturillisia, kuten Kipunoita (Étincelles) op. 36 nro 6, jota Vladimir Horowitz usein esitti.

Sävellyksiä muokkaa

  • Espanjalaisia tansseja op. 12
  • Kaksi konserttikappaletta viululle ja pianolle op. 16
  • Sinfoninen runoelma Johanna d'Arc op. 19
  • Viisi saksalaista piiritanssia pianoduolle op. 25
  • Viulukonsertto C-duuri op. 30
  • Kahdeksan karakterikappaletta op. 36
  • Kolme orkesterisarjaa op. 39, 47, 79
  • Kolminäytöksinen ooppera Boabdil, der letzte Maurenkönig op. 49
  • Baletti Laurin op. 53
  • Puolalaisia kansantansseja op. 55
  • Pianokonsertto E-duuri op. 59
  • Uusia espanjalaisia tansseja op. 65
  • Sarja kahdelle viululle ja pianolle op. 71
  • Taiturietydejä op. 72
  • Kuusi kappaletta op. 81
  • Kuusi kappaletta op. 83
  • Preludi ja fuuga jousiorkesterille op. 85
  • Kaksikymmentä pientä etydiä op. 91
  • Valse brillante (MoszWV 65)
  • Valse mignonne (MoszWV 71)

Lähteet muokkaa

  1. Otavan Iso Musiikkitietosanakirja 4, s. 307. Helsinki 1978. ISBN 951-1-04763-9
  2. Hyperion records

Kirjallisuutta muokkaa

  • Triarhou, Lazaros C.: The Composer Moritz Moszkowski: Including a Recollection by Bernhard Pollack. Indianapolis: Corpus Callopsum, 2013. ISBN 978-1-4819-8915-2.

Aiheesta muualla muokkaa