Monni
Monni eli säkiä (Silurus glanis) on monnikaloihin kuuluva kookas makean veden petokala, joka Suomesta on hävinnyt sukupuuttoon.
| Monni | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Yläluokka: | Luukalat Osteichthyes |
| Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
| Alaluokka: | Neopterygii |
| Lahko: | Monnikalat Siluriformes |
| Heimo: | Monnit Siluridae |
| Suku: | Silurus |
| Laji: | glanis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Silurus glanis |
|
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Monni muistuttaa jonkin verran madetta, muttei ole sille mitään sukua. Ruumis on edestä liereä mutta takaa kalamaisesti litistynyt. Pää on kookas ja kuono pyöreä. Suu on huomattavan suuri, pienten piikkihampaiden täyttämä, ja sitä ympäröi kuusi viiksisäiettä. Silmät taas ovat kovin pienet. Selkäevä ja vatsaevät ovat pienet, mutta peräevä on pitkä ja leveä ja ulottuu pyrstöevään asti.
Monni voi kasvaa usean metrin mittaan, mutta yleensä saaliiksi saadaan puolen-puolentoista metrin mittaisia alle 40-kiloisia kaloja. Yli kolmimetrisistä ja 150-kiloisia suurmonneja on pyydystetty niin Ruotsista, Virosta kuin muualtakin, ja Venäjällä on saatu pyydystettyä neljämetrisiäkin. Suurimpien ja vanhimpien monnien arvellaan olevan 5–6-metrisiä. Ne voivat painaa jopa 300 kilogrammaa.[3] Monni kasvaa nopeasti ja voi elää kymmeniä vuosia. Kaksivuotiaat monnit ovat toistakiloisia ja kymmenessä vuodessa kalojen pituus on yli metrin. Monni on sukukypsä 3–5-vuotiaana, alle 2-kiloisena.
Levinneisyys muokkaa
Monni on Keski- ja Itä-Euroopan ja Keski-Aasian kala, jonka levinneisyys lännessä ulottuu Ranskaan ja Reinin alueelle. Esiintymisen painopiste on kuitenkin Mustaanmereen ja Kaspianmereen laskevissa joissa. Pohjoisimpana se esiintyy Äänisen vesistöalueella, kuten Suojoessa[3]. Nykyisin Suomea lähimmät monnit elävät Karjalan tasavallassa Taipaleenjoen suun hitaasti virtaavissa osissa.[3] Laji on siellä kuitenkin hyvin harvinainen ja mahdollisesti jo hävinnyt.[3] Monneja elää myös muutamissa Laatokan Karjalan itäosan joissa sekä eteläiseen Laatokkaan laskevissa joissa, kuten Olhavanjoessa.[3] Lähes kaikki Karjalan monnipopulaatiot ovat pienentyneet, syynä siihen pidetään vesien saastumista.[3] Myös Keski-Ruotsissa ja Virossa Peipsijärven-Vörtsjärven alueella on yhä jonkin verran monneja.
Suomen monnin häviäminen muokkaa
Suomessa monni ei liene koskaan ollut kovin yleinen ja laajalle levinnyt laji. 1800-luvun alkupuolella monnia esiintyi Suomessa Vanajaveden vesistön alueella ainakin Janakkalassa, Hattulassa, Lammilla ja Kalvolassa, sekä Karjalankannaksen vesistöissä. Melko varmoja havaintoja monnista tunnetaan samalta ajalta myös Ähtäristä, Puulavedeltä ja Ruokolahdelta. Nyky-Suomen alueen viimeiset sisävesien monnit pyydettiin Janakkalan Kernaalanjärvestä vuonna 1866. Kaksi vuotta aiemmin samasta järvestä oli noussut 171 cm:n mittainen yksilö. Suomen vakituisesta kalastosta monni poistui Pariisin rauhassa, kun monnin esiintymisalueet Karjalankannaksella siirtyivät Neuvostoliitolle. Suomenlahdesta monneja saatiin satunnaisesti 1960-luvulle asti. Lämpimiä vesiä suosivana kalana monni oli Suomessa levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla. Tämä lienee yksi syy lajin katoamiseen Hämeestä: vähenemisen arvellaan alkaneen jo parituhatta vuotta sitten ilmaston kylmenemisen myötä. Monnin lopullisen häviämisen syynä lienee kuitenkin ollut ihmisen tekemät toimenpiteet vesistöissä. Esimerkiksi Kernaalanjärvestä laji hävisi vedenpinnan laskun ja puunjalostustehtaan jätevesien vuoksi.[4]
Elintavat muokkaa
Monnit saalistavat pääasiassa öisin. Päiväsaikaan ne lepäilevät pohjalla. Saaliiksi niille kelpaavat lähes kaikki vesieläimet, kuten erilaiset kalat, sammakot ja nuoret vesilinnut. Suurten yksilöiden kerrotaan syöneen Keski-Euroopassa jopa jokea ylittäneitä kulkukissoja. Ihmiselle monneista ei kuitenkaan ole vaaraa.
Monni kutee veden lämmettyä kesä-elokuussa. Naaras laskee munat koiraan kaivamaan pesäkuoppaan, joka sijaitsee matalassa vedessä kasvillisuuden joukossa. Kutukertoja on useita. Koiras vartioi ja puolustaa sekä kehittyviä mätimunia että pieniä poikasia.[3]
Poikaset syövät aluksi planktonia ja pieniä pohjaeläimiä, mutta kasvun myötä ne siirtyvät suurempiin saaliisiin.
Kalastus muokkaa
Monni on lähes ainoa kalalaji, jolle kalastettaessa syötin hajulla on merkitystä ja voimakashajuisia syöttejä käytetään usein monnin kalastuksessa.
Lähteet muokkaa
- Lehtonen, Hannu: Iso kalakirja - Ahvenesta vimpaan. WSOY, 2003. ISBN 951-0-28134-4.
- Uhanalaisten eläinten ja kasvien suojelutoimikunnan mietintö: II Uhanalaiset eläimet. Komiteamietintö 1985:43. Ympäristöministeriö. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1986.
Viitteet muokkaa
- ↑ Freyhof, J. & Kottelat, M.: Silurus glanis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 23.08.2013. (englanniksi)
- ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 554. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.8.2021).
- ↑ a b c d e f g Siilahti, Pertti: Karjalan luonto: Kannas ja Laatokan Karjala, s. 38, 96 ja 99. Jyväskylä: Gummerus, 2008. ISBN 978-952-5671-10-0.
- ↑ Uhanalaisten eläinten ja kasvien suojelutoimikunnan mietintö: II Uhanalaiset eläimet 1986, s. 154.
Aiheesta muualla muokkaa
- Silurus glanis (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)
- Maa- ja metsätalousministeriö 2005: Monnin palauttaminen Hämeeseen (pdf-tiedosto)
- Kaarlo Castrén : Monnia vaanimassa, Suomen Kuvalehti, 20.08.1927, nro 34, s. 9, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot