Misery (The Beatlesin kappale)

Beatlesin musiikkikappale

”Misery”
The Beatles
Kappaleen ”Misery” kansikuva
Länsi-Saksassa julkaistu single
Kappaleen tiedot
 Albumilta Please Please Me
 Äänitetty  11. ja 20. helmikuuta 1963
 Julkaistu 22. maaliskuuta 1963
 Tekijä(t) John Lennon ja Paul McCartney
 Tuottaja(t) George Martin
 Tyylilaji merseybeat[1]
 Kesto 01.50[2]
 Levy-yhtiö EMI
 Levymerkki Parlophone
Please Please Men muut kappaleet
I Saw Her Standing There
1.
”Misery”
2.
Anna (Go to Him)
3.

Misery on brittiläisen The Beatles -yhtyeen levyttämä musiikkikappale, joka julkaistiin sen esikoisalbumilla Please Please Me vuonna 1963. Levyn järjestyksessään toisen raidan kirjoittivat yhteistyössä John Lennon ja Paul McCartney. Se oli myös ensimmäinen Lennon/McCartney-sävellys, jonka levytti Beatlesin ulkopuolinen jäsen, näyttelijä-laulaja Kenny Lynch. Alun perin ”Misery” tehtiin Helen Shapiron käyttöön, mutta hän ei koskaan levyttänyt sitä.

Historia muokkaa

Kappaleen työstö muokkaa

Beatlesin jäsenet John Lennon ja Paul McCartney alkoivat kirjoittaa ”Miseryä” juuri ennen Helen Shapiron kanssa alkanutta yhteistä kiertuetta. Shapiro oli tuolloin suosittu laulaja,[2] ja Lennon ja McCartney arvelivat hänen tarvitsevan materiaalia Nashvillessa äänitettävälle country-tyyliselle albumilleen. Lennon ja McCartney alkoivat tehdä laulua 26. tammikuuta 1963 King’s Hallin takahuoneessa Stoke-on-Trentissa juuri ennen Beatlesin esiintymistä.[3][4] He jatkoivat sen myöhemmin loppuun McCartneyn perheen kodissa 20 Forthlin Roadilla Liverpoolissa.[2] Lennon ja McCartney panostivat kappaleeseen ja pitivät huolta, että se sopisi Shapiron tyylille ja äänialalle. He ajattelivat, että kappale edistäisi heidän uraansa lauluntekijöinä, vaikka se päätyisi pelkäksi singlen B-puoleksi. Lennon ja McCartney olivat myöhemmin yksimielisiä siitä, että molempien osuus kappaleen teossa oli suurin piirtein yhtä suuri.[4]

Pian kiertueen alkamisen jälkeen McCartney esitteli kappaleen Shapirolle ja myöhemmin tämän managerille Norrie Paramorille, joka kuitenkin hylkäsi laulun saman tien.[4] Paramor piti ”Miseryn” sanoitusta liian alakuloisena jopa country-musiikiksi.[3]

Paul McCartney muisteli kappaleen tekemistä vuonna 1988. Hänen mukaansa Shapiro olisi hylännyt kappaleen itse.

»John (Lennon) ja minä olimme lauluntekijätiimi, ja noihin aikoihin lauluntekijätiimit tekivät lauluja kaikille. ’Misery’ oli Helen Shapirolle, mutta hän kieltäytyi siitä. Se ei ehkä olisikaan ollut hänelle kummoinen menestys, koska se on melko synkkä kappale... ’the world is treating me bad, misery’. Se oli aika pessimististä.»
(Paul McCartney, Beatlesin basisti ja laulaja[5])

Myös laulaja-näyttelijä Kenny Lynch kuuli kappaleen ja päätti levyttää sen itse.[4] Silloin Lennon ja McCartney muuttivat kappaleen sanoitusta mieslaulajalle sopivaksi. Musiikillisesti tyyli muuttui popista hieman soulin suuntaan, mistä Lennon ei täysin pitänyt. Lynch oli ensimmäinen Lennon/McCartney-sävellyksen levyttänyt Beatlesin ulkopuolinen esittäjä, ja hänen versionsa oli pieni hitti. Lynchin version sanoituksessa on pieniä eroja Beatlesin levytykseen verrattuna. Esimerkiksi kappaleen ensimmäinen rivi Lynchin versiossa on “You’ve been treating me bad”, joka Beatlesin versiossa muutettiin muotoon “The world is treating me bad”. Muutoksella riviä haluttiin muuttaa yleismaailmallisemmaksi.[4]

Nauhoitus muokkaa

 
Abbey Roadin studio

”Miseryn” pariin palattiin, kun Beatles tarvitsi materiaalia esikoisalbumilleen Please Please Me.[3] Yhtyeen versio ”Miserysta” äänitettiin 11. helmikuuta 1963 sessiossa, jossa nauhoitettiin suurin osa albumin muistakin kappaleista.[6] ”Misery” oli kyseisen iltapäiväsession viimeisenä äänitetty laulu,[3] ja siitä otettiin kaikkiaan 11 ottoa. Nauhurit pyörivät puolinopeudella, jotta pianon päällekkäisäänitys olisi myöhemmin mahdollista.[7]

Beatlesin tuottaja George Martin lisäsi 20. helmikuuta kappaleeseen pianon,[6] ja se olikin ensimmäinen huomattava Beatles-kappale, johon yhtyeen tuottaja Martin soitti omia päällekkäisäänityksiään.[1] Beatlesin jäsenet eivät osallistuneet tähän sessioon,[6] vaan he olivat samanaikaisesti Lontoossa radiosessiossa, josta he matkustivat Doncasteriin esiintymään.[7] Aluksi Martinin oli tarkoitus tehdä päällekkäisäänityksensä ottoon 9, mutta hän huomasi, että oton alussa McCartney soitti bassokitarallaan väärän soinnun ja lisäksi ensimmäisen säkeistön lopussa yhtyeen soiton tempo kiihtyi. Siksi Martin päätti yhdistää kaksi ottoa valitsemalla kappaleen ensimmäisen puoliskon otosta 7 ja loput otosta 9. Seuraavaksi Martin korvasi pianollaan osuudet, jotka George Harrison oli alun perin soittanut kitarallaan.[3] Hän myös lisäsi introon pianoarpeggion sekä kaksi aksenttia molempien väliosien loppuihin. Martin soitti kaikkiaan viisi ottoa (12–16), kunnes oli tyytyväinen.[4] Samassa sessiossa Martin myös lisäsi piano- ja celesta-osuudet kappaleeseen ”Baby It’s You”.[7]

Molemmat äänityssessiot järjestettiin Abbey Road Studiosin kakkosstudiossa Lontoossa.[3] Jälkimmäisessä studiosessiossa oli mukana Geoff Emerick, josta tuli myöhemmin Beatlesin levyjen äänittäjä.[7] Kaikki miksaukset tehtiin 25. helmikuuta Abbey Roadin ykkösstudion tarkkaamossa. George Martin ja äänittäjät Norman Smith ja A. B. Lincoln Martin tekivät kyseisenä päivänä kaikkiaan kaksi mono- ja kaksi stereomiksausta. Ensimmäisen monoversion pianointrosta puuttuu yksi nuotti. Tämä versio julkaistiin Please Please Me -albumin alkuperäisellä monopainoksella. Toinen monoversio – jossa intro on kokonainen – lähetettiin yhdysvaltalaiselle Vee-Jay Recordsille sisällytettäväksi Introducing... The Beatles -albumille. Stereomiksauksista toinen versio suunnattiin Amerikan-markkinoille, ja se sisältää hieman enemmän kaikua.[4]

Julkaisu muokkaa

”Misery” julkaistiin Britanniassa 22. maaliskuuta 1963 ilmestyneellä yhtyeen esikoisalbumilla Please Please Me. Se on albumin toinen kappale.[8] Yhdysvalloissa kappale ilmestyi vasta helmikuussa 1964 albumilla Introducing... The Beatles,[9] ja se on ilmestynyt siellä myös Rarities-kokoelman vuonna 1980 julkaistulla Amerikan-painoksella.[3] Raritiesin myötä kappaleesta oli Yhdysvalloissa pitkästä aikaa saatavilla stereoversio, sillä Introducing... The Beatles -albumin painos oli myyty loppuun jo lokakuussa 1964, ja kappaleesta julkaistut singleversiot ja niiden uusintapainokset olivat kaikki monoäänisiä. CD-levyllä kappale ilmestyi ensimmäisen kerran helmikuussa 1987, kun Please Please Me -albumin ensimmäinen CD-painos julkaistiin monoäänisenä. Remasteroitu stereoversio julkaistiin syyskuussa 2009 Please Please Me -albumin uudella CD-painoksella, ja vinyylillä tämä versio julkaistiin saman albumin uusintapainoksella marraskuussa 2012.[4]

”Misery” ilmestyi vuonna 1964 singlenä Länsi-Saksassa B-puolenaan kappale ”Ask Me Why”[10] ja lokakuussa 1965 Capitol Starline -levymerkin julkaiseman ”Roll Over Beethoven” -singlen B-puolella.[11] Britanniassa se julkaistiin marraskuussa 1963 myös The Beatles -nimisellä EP-levyllä, jolla on Please Please Me -albumin neljä ensimmäistä kappaletta.[12] Yhdysvalloissa ilmestyi maaliskuussa 1964 Souvenir of Their Visit to America -niminen EP, jossa ”Misery” oli mukana avausraitana.[13]

Tyyli ja rakenne muokkaa

Musiikkinäytteet

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

”Miseryssa” on vain neljä sointua.[14] Siinä on AABA-rakenne, eli kahden A-osan jälkeen tulee B-osa ja sen jälkeen taas A-osa, eikä siinä ole varsinaista kertosäettä. AABA oli tuolloin populaarimusiikin yleisimpiä kappalerakenteita, ja sitä käyttivät esimerkiksi Beatlesin ihailemat Fats Domino ja Arthur Alexander.[4]

Kappale alkaa hitaalla introlla, mikä on epätyypillistä Lennonin ja McCartneyn sävellyksille.[14] Kappaleen nimi ”Misery” mainitaan jokaisen A-osan lopussa. Kappaleessa ei ole sooloa. Lennon ja McCartney laulavat kappaleen kokonaan yhdessä ja enimmäkseen yksiäänisesti unisonossa. Ainoastaan ”Misery”-fraaseissa McCartney laulaa korkeampaa harmoniaa.[4] ”Misery” päättyy outroon ja nopeaan loppuhäivytykseen.[14]

I’ve lost her now for sure

I won’t see her no more
It’s gonna be a drag
Misery

– Kappaleen toinen A-osa

Rumpali Ringo Starr soittaa kappaleen rytmiä tasaisesti, ja alun pientä rumpuintroa lukuun ottamatta ilman fillejä. Levytysvaiheessa hän soitti energisemmin lisäten mukaan myös fillejä, mutta lopulliseen versioon valittiin yksinkertaisempi soittotyyli. Kappaleen rytmikitaransoittotyyli oli Beatlesin alkuvaiheen levytyksille melko tavanomainen. Kyseistä tyyliä käytettiin ensi kerran nimenomaan ”Miseryssa”, ja myöhemmin esimerkiksi kappaleissa ”From Me to You”, ”There’s a Place” ja ”She Loves You”.[4] Paul McCartney soittaa bassokitaralla komppia, jossa korostetaan neljäs- ja kahdeksasosia samaan tapaan kuin kappaleessa ”From Me to You”.[14]

Kappaleessa on ristiriitaista se, että vaikka melodia ja sointurakenne ovat hyvin iloisia, sanoitukset ovat hieman surulliset. Lisäksi B-osien sanoitukset eroavat hieman toisistaan, mikä on Beatlesille epätyypillistä. Ensimmäisessä B-osassa sanoitus on muodossa “Can’t she see she’ll always be the only one, only one” ja toisessa “She’ll remember and she’ll miss her only one, lonely one”.[4]

Kappaleen sävellaji on C-duuri ja tahtilaji 4/4. Se etenee seuraavasti:[14]

  1. Intro
  2. A-osa
  3. A-osa
  4. B-osa
  5. A-osa
  6. B-osa
  7. A-osa
  8. Outro (loppuhäivytys)

Arvioita muokkaa

AllMusicin Richie Unterbergerin mukaan ”Misery” on Beatlesin alkuaikojen vähemmän tunnettuja sävellyksiä etenkin Amerikassa, jossa sen saatavuus oli aikoinaan vaikeaa. Hänen mielestään kappale on todiste siitä, että Please Please Me -albumin täyteraidatkin ovat niin laadukkaita, että moni muu esittäjä olisi mielihyvin julkaissut vastaavia kappaleita singleinä. Unterberger kuvaa kappaletta hyvin tarttuvaksi mutta myös merseybeat-musiikiksi teennäisimmillään. Unterbergerin mielestä kappale myös paljastaa Beatlesin erityisen omituisen puolen: yhtye laulaa kurjista asioista niin iloisesti, että ”voi melkein kuulla virnistyksen heidän kasvoillaan”.[1]

Sputnikmusicin tekemässä Please Please Men arvostelussa sanotaan, että ”Misery” on nimensä mukaisesti sanoituksiltaan synkkä kappale, mutta sen popharmoniat tekevät siitä hauskan kuunneltavan, ja se on monen muun albumin kappaleen tavoin hyvin yksinkertainen laulu.[15]

Muut versiot muokkaa

BBC-versiot ja varhaiset äänitykset muokkaa

Varsinaisen albumiversion lisäksi Beatles äänitti ”Miserysta” kaikkiaan seitsemän versiota BBC:n radio-ohjelmiin. Niistä ensimmäinen oli 6. maaliskuuta 1963 nauhoitettu versio Here We Go -ohjelmaan, joka lähetettiin radiossa 12. maaliskuuta. Versio julkaistiin vuonna 2013 Beatlesin albumilla On Air – Live at the BBC Volume 2.[6] George Harrison soittaa kitarallaan juoksutukset, jotka Please Please Me -albumilla soitti pianolla George Martin.[4] Ohjelmaan äänitettiin myös kappaleet ”Do You Want to Know a Secret”, ”Please Please Me” ja ”I Saw Her Standing There”.[6]

Toinen BBC-versio nauhoitettiin Saturday Club -ohjelmaan. Nauhoitus tehtiin 16. maaliskuuta, ja ohjelma lähetettiin radiossa suorana. Ohjelmassa Beatles esitti myös kappaleet ”I Saw Her Standing There”, ”Too Much Monkey Business”, ”I’m Talking About You”, ”Please Please Me” ja ”The Hippy Hippy Shake”.[6]

”Misery” oli yksi kappaleista, joka nauhoitettiin ohjelmaan On the Scene. Se äänitettiin 21. maaliskuuta ja lähetettiin viikkoa myöhemmin. Muut kappaleet olivat ”Do You Want to Know a Secret” ja ”Please Please Me”.[6]

Neljäs BBC-versio tehtiin Side by Side -ohjelmaa varten. Versio äänitettiin 1. huhtikuuta, ja ohjelma lähetettiin 22. huhtikuuta. Muut sessiossa äänitetyt kappaleet olivat ”I Saw Her Standing There”, ”Do You Want to Know a Secret”, ”Baby It’s You”, ”Please Please Me” ja ”From Me to You”.[6] Seuraava versio äänitettiin 3. huhtikuuta Easy Beat -ohjelmaan. ”Miseryn” lisäksi tehtiin nauhoitukset kappaleista ”Please Please Me” ja ”From Me to You”. Ohjelma lähetettiin 7. huhtikuuta.[6]

Kaksi viimeistä BBC-versiota tehtiin ohjelmaan Pop Goes to the Beatles. Ensimmäinen sessio oli 24. toukokuuta, jolloin äänitettiin myös kappaleet ”From Me to You”, ”Everybody’s Trying to Be My Baby”, ”Do You Want to Know a Secret”, ”You Really Got a Hold on Me” ja ”The Hippy Hippy Shake”. Ensimmäinen jakso lähetettiin radiossa 4. kesäkuuta. Toinen saman ohjelman sessio järjestettiin 3. syyskuuta ja lähetettiin kaksi viikkoa myöhemmin. Muut kappaleet olivat ”Chains”, ”You Really Got a Hold on Me”, ”Lucille”, ”From Me to You” ja ”Boys”.[6]

Kappaleen levytysvaiheessa nauhoitetut varhaiset otot 1 ja 7 julkaistiin iTunesissa joulukuussa 2013 ilmestyneellä Beatles-kokoelmalla Bootleg Recordings 1963.[4]

Live-esitykset muokkaa

”Misery” kuului Beatlesin konserttien ohjelmistoon muutaman kuukauden ajan. Sitä soitettiin maaliskuussa 1963 järjestetyllä kiertueella, jolla olivat mukana myös Tommy Roe ja Chris Montez. ”Misery” tiputettiin pois Roy Orbisonin kanssa tehdyllä kiertueella, joka kesti toukokuusta kesäkuun alkuun. Sen jälkeen se palasi ohjelmistoon vielä hetkeksi, ja tiettävästi viimeisen kerran ”Misery” esitettiin Norfolkin ABC-teatterissa 30. kesäkuuta 1963.[4]

Cover-versiot muokkaa

Kenny Lynchin (1963)[1] lisäksi kappaleesta ovat tehneet omat versionsa muun muassa Tommy Adderley (1965), The Flamin’ Groovies (1976), Litto Nebbia (2001), Peter Lipa (2003), The B-Sides (2009) ja Halloween, Alaska (2012). Instrumentaaliversion on julkaissut Tommy Scott and The Boys vuonna 1964.[16]

Dick Rivers levytti kappaleen vuonna 1963 ranskaksi nimellä ”Mes ennuis”. Tšekinkielisen version ”Toužení” levytti Hana Pazeltová vuonna 1967.[16][17]

Kokoonpano muokkaa

  • George Martin – piano (1905 Steinway Vertegrand), tuottaja
  • Norman Smith – äänittäjä (11. helmikuuta 1963)[18]
  • Stuart Eltham – äänittäjä (20. helmikuuta 1963)[7]

[3][6]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Unterberger, Richie: Misery - The Beatles AllMusic. Viitattu 5.3.2022. (englanniksi)
  2. a b c Misery - Beatles song Beatles-discography.com. Arkistoitu 5.4.2016. Viitattu 5.3.2022. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h The Beatles -- Misery -- History and Information from the Oldies Guide About.com About.com. Arkistoitu 20.2.2012. Viitattu 5.3.2022. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j k l m n o "Misery" by The Beatles. Beatlesebooks.com. Viitattu 6.3.2022. (englanniksi)
  5. Beatles Songwriting & Recording Database: Please Please Me Beatlesinterviews.org. Viitattu 10.3.2022. (englanniksi)
  6. a b c d e f g h i j k Misery The Beatles Bible. Viitattu 5.3.2022. (englanniksi)
  7. a b c d e 20 February 1963: Recording: Misery, Baby It's You The Beatles Bible. Viitattu 26.4.2012. (englanniksi)
  8. Please Please Me - Beatles UK album Beatles-discography.com. Arkistoitu 14.3.2016. Viitattu 5.3.2022. (englanniksi)
  9. Introducing The Beatles - Beatles US album Beatles-discography.com. Arkistoitu 6.3.2016. Viitattu 5.3.2022. (englanniksi)
  10. Misery / Ask Me Why by The Beatles (Single; Odeon O 22663) Rateyourmusic.com. Viitattu 17.3.2022. (englanniksi)
  11. Murashev, Dmitry: Roll Over Beethoven / Misery DM's Beatles site. Viitattu 9.3.2022. (englanniksi)
  12. Murashev, Dmitry: The Beatles DM's Beatles site. Viitattu 9.3.2022. (englanniksi)
  13. Murashev, Dmitry: The Beatles - Souvenir of Their Visit to America DM's Beatles site. Viitattu 9.3.2022. (englanniksi)
  14. a b c d e Alan W. Pollack: Alan W. Pollack's Notes on "Misery" Soundscapes.info. Viitattu 16.3.2022. (englanniksi)
  15. The Beatles - Please Please Me (album review 10) Sputnikmusic.com. 16.1.2005. Arkistoitu 16.2.2013. Viitattu 14.3.2022. (englanniksi)
  16. a b Cover versions of Misery by The Beatles SecondHandSongs. Secondhandsongs.com. Viitattu 14.3.2022. (englanniksi)
  17. Hana Pazeltová – Toužení (Misery) / Koupím Veselý Den (Hutchinson Jail)s Discogs.com. Discogs. Viitattu 14.3.2022. (englanniksi)
  18. 11 February 1963: Recording: Please Please Me LP The Beatles Bible. Viitattu 6.3.2022. (englanniksi)