Milwaukee

kaupunki Yhdysvaltojen Wisconsinissa

Milwaukee on Yhdysvaltojen Wisconsinin osavaltion suurin kaupunki. Kaupunki sijaitsee Michiganjärven rannalla osavaltion kaakkoisosassa ja sen perustamiskirja on tehty vuonna 1846. Kaupunki kasvoi 1800-luvulla ja 1900-luvulla teollisena keskuksena. Teollisuus taantui kuitenkin 1980-luvulla, vaikka sillä onkin edelleen suuri merkitys kaupungin taloudelle. Milwaukeen asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 594 833 ja sen suuremman metropolialueen 1 555 908.

Milwaukee
Kuvakollaasi Milwaukeesta.
Kuvakollaasi Milwaukeesta.
lippu
lippu
Milwaukeen kaupunki Milwaukeen piirikunnan kartalla.
Milwaukeen kaupunki Milwaukeen piirikunnan kartalla.

Milwaukee

Koordinaatit: 43°03′N, 87°57′W

Valtio Yhdysvallat
Osavaltio Wisconsin
Piirikunta Milwaukee, Washington, Waukesha
Väkiluku (2010) 594 833
 – Metropolialue 1 555 908









Maantiede muokkaa

 
Ilmakuva Milwaukeen keskustasta.

Milwaukee sijaitsee Wisconsinin osavaltion kaakkoisosassa Michiganjärven rannalla. Milwaukeen alueella kohtaavat järvellä Milwaukee-lahteen laskevat Milwaukee-, Menomonee- ja Kinnickinnic-joet. Matkaa Milwaukesta Chicagoon etelässä on noin 145 kilometriä. Milwaukeen suurempi metropolialue käsittää Milwaukeen kaupungin lisäksi myös Waukeshan, Wauwatosan ja West Allisin esikaupungit, sekä Racinen kaupungin. Metropolialue on osa suurta rakennettua aluetta, joka leviää Michiganjärven rantaa pitkin kohti Chicagoa ja Indianan luoteisosia. Milwaukee itsessään on Milwaukeen piirikunnan keskus.[1]

Isotjärvet vaikuttavat alueen ilmastoon. Kaupunkia kohti liikkuvien ilmamassojen ilmanpaine muuttuu niiden ylittäessä järvet, mikä voi johtaa suuriin lämpötilanvaihteluihin. Myös kaupungin yli kohti itää liikkuvat myrskyt ovat tyypillinen kaupungin sään piirre ja talvisin ne voivat aiheuttaa rankkaa lumisadetta.[2]

Historia muokkaa

Nykyisen Milwaukeen lähialueella vaikuttivat aikanaan useat eri intiaaniheimot, kuten potawatomit, menomineet, foxit, saukit ja winnebagot.[1] Milwaukeen nimi on johdettu alkuperäiskielten sanasta Mahn-a-waukee Seepe, joka tarkoittaa vapaasti käännettynä kokoontumispaikkaa joen varrella.[2] Ensimmäinen eurooppalaistaustainen henkilö alueella oli vuonna 1674 matkaillut ranskalainen tutkimusmatkailija ja lähetyssaarnaaja Jacques Marquette. Hänen jälkeensä saapuivat turkiksenmetsästäjät.[1] 1800-luvun aikana intiaanit joutuivat väistymään etenevän uudisasutuksen tieltä. Menomineet luopuivat maistaan Milwaukee-joen etelä- ja pohjoispuolilla vuonna 1831 ja chippewat, ottawat ja potawatomit allekirjoittivat vuonna 1833 yhdessä sopimuksen, jolla heimot luopuivat suuresta osasta alueistaan Milwaukee-joen etelä- ja länsipuolilla.[2]

Vuonna 1835 Solomon Juneau, Byron Kilbourn ja George H. Walker ostivat maata Milwaukeen paikalta Green Bayssä järjestetyssä huutokaupassa. Juneau nimesi omat maansa Juneautowniksi ja Kilbourn Kilbourntowniksi. Walker omisti maita heistä etelään. Juneau rikastui kauppiaana ja hän myi osan maastaan uusille sijoittajille. Tällöin syntyi Milwaukee-nimen saanut kylä. Pian paikalle alkoi saapua siirtolaisia Uudesta Englannista, Irlannista ja Saksasta. 1840-luvulla syttyi niin sanottu siltasota Juneautownin ja Kilbourntownin välillä. Jokien yli rakennettavien siltojen maksamisesta kehkeytynyt kiista yltyi väkivaltaiseksi vuonna 1845. Kylien välinen kiista ratkaistiin viimein, kun päätettiin että molemmat maksaisivat silloista tasapuolisesti. Vuonna 1846 tehtiin Milwaukeen perustuskirja ja Solomon Juneausta tuli kaupungin ensimmäinen pormestari. Milwaukeen asukasluku oli tuolloin noin 10 000. Heistä noin puolet oli saksalaisia ja vielä suurempi osuus katolilaisia.[2] Kaupunki alkoi kasvaa jakelu- ja tuotantokeskuksena 1800-luvun puoliväliltä eteenpäin. Se tuli tunnetuksi esimerkiksi saksalaisten siirtolaisten perustamista olutpanimoista.[1] Vuonna 1851 kaupungin asukasluku oli jo 46 000.[2]

 
Näkymä Milwaukeen vuoden 1898 paikkeilta.

Milwaukee kasvoi useista sen kehitystä varjostaneista onnettomuuksista huolimatta. Vuonna 1859 alukset Lady Elgin ja Augusta törmäsivät ja lähes 300 henkilöä hukkui. Vuonna 1883 Newhall Housen tulipalossa kuoli 64 henkilöä ja vuonna 1886 poliisi ampui ammattiliiton järjestämän mielenosoituksen osanottajia surmaten viisi. Vuonna 1892 16 korttelia tuhoutui tulipalossa. Muuten 1890-luku oli esimerkiksi saksalaisen teatterin ja musiikin kulta-aikaa.[2] Toisaalta 1800-luvun lopussa kaupunki alkoi myös menettää merkitystään järvisatamana etelässä sijaitsevan Chicagon samalla kasvaessa.[1] Saksalaisvastainen mieliala nousi ensimmäisen maailmansodan aikana. Milwaukeelainen Yhdysvaltain edustajainhuoneiston ensimmäinen sosialistinen jäsen Victor L. Berger tuomittiin Espionage Actin nojalla vankeuteen, vaikkakin tuomio pyörrettiin vuonna 1921. Emil Seidelistä tuli puolestaan vuonna 1910 ensimmäinen pormestariksi noussut sosialisti.[2] 1930-luvun lama söi kaupungin kasvua, mutta toisen maailmansodan aikana kaupungin teollisuus toipui aseiden valmistuksen vauhdittamana. Milwaukeen asukasluku oli suurimmillaan 1960-luvun puolivälillä, jolloin kaupungissa asui noin 750 000 asukasta. Asukasluku on kuitenkin sittemmin laskenut huipustaan. Kaupungin teollisuus taantui voimakkaasti 1980-luvulla. Samalla kaupunkiin etelästä muuttaneiden afroamerikkalaisten suhteellinen osuus väestöstä on noussut.[1]

Talous muokkaa

Milwaukeen teollisuuden taannuttua kaupungin taloudellinen pohja on monipuolistunut. Tärkeimpiin talouden aloihin lukeutuvat esimerkiksi terveydenhoito, finanssiala, sekä pankki- ja vakuutusala. Taantumisesta huolimatta myös teollisuudella on edelleen suuri merkitys. Kaupungissa tuotetaan esimerkiksi elintarvikkeita, lääketarvikkeita, kaivoskoneita, moottoreja, nahkatuotteita, elektroniikkaa ja moottoripyörien osia.[1] Kaupungissa pääkonttorejaan pitäviä yrityksiä ovat esimerkiksi Harley-Davidson ja Rockwell Automation.[2] Viime aikoina korkean teknologian yritysten merkitys on kasvanut.[1] Kaupunki on ollut historiallisesti tunnettu panimoistaan. Miller Brewingin panimo Milwaukeessa on vanhin edelleen toiminnassa oleva yhdysvaltalainen panimo.[3]

Kotitalouksien keskimääräiset vuosittaiset ansiot Milwaukeessa aikavälillä 2012–2016 olivat 36 801 Yhdysvaltain dollaria ja henkilöä kohden 20 630 dollaria. 28,4 % väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella.[4]

Väestö muokkaa

 
Kartta Milwaukeen rodullisesta jakautumisesta. valkoiset, mustat, aasialaiset ja latinot.

Milwaukeen asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 594 833 ja vuoden 2017 arvion mukaan 595 351.[4] Sen suuremman metropolialueen asukasluku oli vuonna 2010 1 555 908.[1] Kaupungin asukkaista 46 % oli taustaltaan valkoisia (latinot pois lukien 36 %), 39,2 % afroamerikkalaisia, 0,6 % intiaaneja, 18,2 % latinoja mistä tahansa rodusta ja 3,8 % aasialaisia. 19,4 % kaupungin asukkaista puhui kotonaan jotakin muuta kieltä kuin englantia ja 9,7 % kaupungin asukkaista oli syntynyt ulkomailla.[4]

Koulutus muokkaa

Milwaukeessa sijaitseva Marquetten yliopisto on perustettu vuonna 1881. Kaupungissa toimii myös Wisconsinin yliopiston Milwaukeen haara. Muita korkeamman asteen oppilaitoksia kaupungissa ovat Alverno College, Cardinal Stritch University, Medical College of Wisconsin, Mount Mary College, Milwaukee School of Engineering ja Milwaukee Area Technical College.[1]

Kulttuuri muokkaa

 
Milwaukee Art Museum.

Milwaukeessa järjestetään lukuisia tapahtumia ja kaupungin lempinimi onkin City of Festivals. Summerfest on yksi maan suurimmista musiikkitapahtumista. Muita tapahtumia voat esimerkiksi Wisconsin State Fair, PrideFest, Great Circus Parade, Bastille Days, Festa Italiana, German Fest ja Polish Fest.[3]

Milwaukeella on oma sinfoniaorkesterinsa, sekä baletti- ja oopperaseurueensa. Kaupungissa toimii myös monia muita teatteri- ja musiikkiseurueita. Kaupungin huomattaviin museoihin lukeutuvat esimerkiksi Milwaukee Public Museum ja Milwaukee Art Museum. Milwaukee County Zoo -eläintarha sijaitsee kaupungin länsilaidalla.[1]

Kaupungin huomattaviin urheiluseuroihin lukeutuvat baseballjoukkue Milwaukee Brewers ja koripallojoukkue Milwaukee Bucks. Lokakuisin järjestetään Lakefront Marathon -juoksu ja Milwaukee Mile -kilparataa käytetään useissa eri moottoriurheilutapahtumissa.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l Milwaukee Encyclopaedia Britannica. Viitattu 26.10.2018. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h Cities of the United States, s. 571-581. Kuudes painos. Gale, 2009. ISBN 978-1-4144-3759-0. (englanniksi)
  3. a b Milwaukee, WI Forbes. Viitattu 26.10.2018. (englanniksi)
  4. a b c Milwaukee city, Wisconsin United States Census Bureau. Viitattu 26.10.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa