Mikonatsoli
| |
| |
Mikonatsoli
| |
| Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
| 1-[2-(2,4-dikloorifenyyli)-2-[(2,4-dikloorifenyyli)metoksi]etyyli]imidatsoli | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| ATC-koodi | A01 |
| PubChem CID | |
| DrugBank | |
| Kemialliset tiedot | |
| Kaava | C18H14N2Cl4O |
| Moolimassa | 416,112 |
| SMILES | Etsi tietokannasta: , |
| Fysikaaliset tiedot | |
| Liukoisuus veteen | 0,3 g/l [1] |
| Farmakokineettiset tiedot | |
| Hyötyosuus | 20–30 %[2] |
| Metabolia | hepaattinen |
| Puoliintumisaika | 1 vuorokausi (pitkäaikaiskäytössä)[2] |
| Ekskreetio | ulosteiden mukana |
| Terapeuttiset näkökohdat | |
| Raskauskategoria |
? |
| Reseptiluokitus |
|
| Antotapa | topikaalinen, oraalinen, vaginaalinen |
Mikonatsoli (C18H14N2Cl4O) on imidatsolijohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä käytetään lääketieteessä ja eläinlääketieteessä useiden sieni-infektioiden hoitamiseen. Mikonatsoli kuuluu WHO:n laatimaan tärkeimpien lääkeaineiden luetteloon.[3]
Ominaisuudet ja käyttö muokkaa
Huoneenlämpötilassa mikonatsoli on kiteistä ainetta, joka liukenee vain vähäisessä määrin veteen. Orgaanisiin liuottimiin se liukenee paremmin.[1] Yhdisteen sienten kasvua estävät ominaisuudet perustuvat siihen, että mikonatsoli estää sieniä syntetisoimasta solukalvoihinsa tarvitsemaansa ergosterolia. Mikonatsoli on laajakirjoinen sienilääke, joka tehoaa useisiin rihmasieniin ja hiivoihin. Tämän lisäksi sillä on antibioottisia ominaisuuksia ja se tehoaa eräisiin grampositiivisiin bakteereihin. Mikonatsolia käytetään muun muassa jalkasienen, emättimen hiivatulehdusten ja suun sieni-infektioiden hoitamiseen. Yhdistettä käytetään paikallisesti voiteena tai suun kautta tablettina.[1][2][4][5][6] Mikonatsolia voidaan käyttää myös koirien ja kissojen sieni-infektioiden hoitoon[7].
Haittavaikutukset muokkaa
Mikonatsolin aiheuttamia haittavaikutuksia voivat olla paikallinen ihoärsytys, huonovointisuus, oksentelu, ripuli ja pääkipu.[2][4]
Valmistus muokkaa
Mikonatsolin synteesin ensimmäisessä vaiheessa 2,4-diklooriasetofenoni bromataan 2,4-dikloorifenasyylibromidiksi. Tämä välituote reagoi nukleofiilisella substituutiolla imidatsolin kanssa. Seuraavassa vaiheessa ketoniryhmä pelkistetään hydroksyyliryhmäksi natriumboorihydridillä. Viimeinen vaihe on reaktio 2,4‐diklooribentsyylikloridin kanssa.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d Axel Schmidt & Frank-Ulrich Geschke: Antimycotics, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000.
- ↑ a b c d Raimo K. Tuominen ja Pekka T. Männistö: 56. Sieni-infektioiden hoitoon tarkoitetut lääkeaineet (s.885) Farmakologia ja toksikologia. Medicina. Viitattu 2.7.2019.
- ↑ WHO Model List of Essential Medicines 2017. WHO. Viitattu 2.7.2019. (englanniksi)
- ↑ a b M. Lindsay Grayson (päätoim.): Kucers' The Use of Antibiotics, s. 2812, 2817. CRC Press, 2017. ISBN 9781498747967. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2.7.2019). (englanniksi)
- ↑ David G. Watson: Pharmaceutical Chemistry, s. 503. Elsevier, 2011. ISBN 978-0-443-07233-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2.7.2019). (englanniksi)
- ↑ Geert Cauwenbergh: Antiparasitic Agents, Antimycotics, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000.
- ↑ Richard Sams: Veterinary Drugs, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000.