Mika Tapaninen
Paulus Mikael Tapaninen (25. huhtikuuta 1937 Ylitornio – 21. maaliskuuta 2015 Pietarsaari) oli Suomen ulkoministeriön pitkäaikainen tiedottaja.
Elämä ja ura muokkaa
Mika Tapaninen syntyi Ylitorniolla, jossa hänen isänsä L. P. Tapaninen toimi kirkkoherrana. Vuonna 1952 Pekka Tapaninen siirtyi Ouluun tuomiorovastiksi ja valittiin 1963 Oulun hiippakunnan piispaksi. Mika Tapanisen äiti oli Anna-Greta Tapaninen, kauppaneuvos Alfred Forssin tytär. Äidin puolelta Mika Tapanisen serkkuja ovat oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja Oulun hiippakunnan emerituspiispa Samuel Salmi, isän puolelta muusikko Juhani Tapaninen. Mika Tapaninen avioitui 1963 Kirsti Saastamoisen kanssa. Avioliitosta on kaksi lasta, Petri (1963–) ja Pia (1965–). [1]
Mika Tapaninen tuli ylioppilaaksi 1957 Oulun lyseosta ja alkoi opiskella valtiotieteitä Helsingin yliopistossa. Hän osallistui innolla ylioppilaselämään ja oli Juhani Perttusen ohella toinen Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan yhteiskunnallisen keskustelukerhon perustajista. Mika toimi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa vuonna 1962 ja Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksessa vuonna 1964. [2][3][4][5]
Mika Tapanisella oli takanaan kolme kesää Kalevan toimittajana, kun hän aloitti 1964 työskentelyn ulkoasiainministeriön sanomalehtiasiaintoimistossa. Aluksi hänen tehtävänään oli laatia aamuisin sanomalehtikatsaukset kotimaisista lehdistä ja seurata tiettyjen ulkomaisten julkaisujen kirjoittelua. [2]
Vuodesta 1968 Mika Tapanisen virkanimikkeenä oli ensin toimittaja, sitten tiedotussihteeri ja vuodesta 1978 lehdistöneuvos. Hänen vastuualueekseen ulkoministeriön lehdistö- ja kulttuurikeskuksessa vakiintui poliittinen viestintä kohderyhminä kotimaiset ja pohjoismaiset toimittajat. Mika Tapanisen valttina olivat hyvä arvostelukyky, laaja ulko- ja sisäpolitiikan asiantuntemus sekä taito solmia ja ylläpitää luottamuksellisia suhteita. [2][6]
Neuvostoliitto muodosti Suomen ulkopolitiikalle suurimman haasteen. Itäinen naapuri harjoitti erityisesti 1970-luvulla voimakasta painostusta. Haastattelussaan ennen eläkkeelle siirtymistään Tapaninen kertoi, että vähintään kahdesti viikossa Neuvostoliiton suurlähetystön lehdistöattasea ilmestyi ministeriöön valittamaan suomalaisten tiedotusvälineitten sisällöstä. Valituksiin vastattiin joka kerta, että Suomessa vallitsee lehdistönvapaus, ennakkosensuuria ei ole.[7]
Toisinaan valtion johdon hyväksi toimiminen vaati poikkeuksellisia toimenpiteitä. Tapaninen oli mukana presidentti Urho Kekkosen valtiovierailulla Islantiin 1977. Kekkonen saapui lohijoelle kalastamaan pitkän lounaan jälkeen. Kuvaajat olivat paikalla, kun presidentti liukastui ja putosi jokeen. Bussissa Tapaninen sai taivuteltua toimittajat ja kuvaajat luopumaan tapahtuman julkistamisesta.[7]
Vuonna 1985 Mika Tapaninen nimitettiin lehdistöneuvokseksi Suomen suurlähetystöön Tukholmaan. Myös Ruotsissa hän saavutti arvostetun aseman ja sai lukuisia ystäviä. Tämän saivat aikaan Tapanisen kyvykkyys, huumorintaju ja sydämellisyys. [2] [8]
Mika Tapanisen ja vaimonsa Kirstin kausi Tukholmassa Holländargatanin legendaarisen pressiasunnon haltijoina kesti yli seitsemän vuotta elokuuhun 1992 saakka. Heidän kodissaan kävi jatkuvasti ruotsalaisia journalisteja, poliitikkoja ja virkamiehiä tapaamassa vieraita Suomesta ja toisiaan. Joulun alla ruotsinsuomalaiset oopperalaulajat viihdyttivät vieraita esittämällä tiernapoikanäytelmän. Suomen laivoilla pidettiin vastaanottoja Tukholman satamassa. Ruotsalaisille päätoimittajille Tapaninen järjesti Suomeen maineikkaita rapuretkiä, joiden aikana heillä oli tilaisuus tavata suomalaisia poliitikkoja ja mielipidevaikuttajia. [2][8]
Vaikka Tapaninen kuvasi Suomen tapahtumien ja kannanottojen selittämistä ruotsalaisille ilmaisulla "Finlands sak är svår", hän piti Ruotsin vuosia työuransa onnellisimpina. [2]
Palattuaan Helsinkiin Mika Tapaninen toimi ulkoministeriön lehdistö- ja kulttuuriosaston medialinjan johtajana, kunnes siirtyi eläkkeelle vuonna 2000. Tällöin hän oli ehtinyt palvella neljää presidenttiä ja työskennellä 12 ulkoministerin alaisuudessa. [2]
Arvonimiä ja kunniamerkkejä muokkaa
- Suomen Leijonan ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki, 1976
- Lehdistöneuvoksen arvonimi ulkoasiainhallinnon palveluksessa, 1977
- Ruotsin Pohjantähti-ritarikunnan komentaja, 1987
- Islannin Haukan ritarikunnan komentaja, 1987
- Norjan Pyhän Olavin ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki, 1987
- Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki, 1993 [6]
Lähteet muokkaa
- ↑ Mustakallio, Hannu: Tapaninen, Leonard Pietari. Suomen kansallisbiografia 9. SKS Hki 2007, s. 638–640
- ↑ a b c d e f g Aalto, Alec & Kautto, Vesa: Mika Tapaninen 1937–2015. Suomen ulkopolitiikan vankka puolustaja. Helsingin Sanomat 24.4.2015
- ↑ Kautto, Vesa & Laulajainen, Veikko: Ulkoministeriön pitkäaikainen tiedottaja. Kaleva 18.4.2015
- ↑ Kolbe, Laura: Eliitti, traditio, murros. Otava, Hki 1996 s. 576
- ↑ Parpola, Antti & Puro, Laura: Sukupolvensa ääni. SYL ja suomalainen opiskelijaliike 1921–2021. SKS Hki 2021 s. 572
- ↑ a b Nimikirjanote Tapaninen Mika. Ulkoasiainministeriön arkisto Baa
- ↑ a b Westerlund, Tommy: UM-veteranens svåraste uppgift. Kekkonen skulle skyddas till varje pris. Hufvudstadsbladet 22.4.2000
- ↑ a b Hallqvist, Martin & Jobeus, Bertil: Minnesord över Mika Tapaninen. Österbottens Tidning 1.4.2015 ja Dagens Nyheter 9.4.2015