Tämä artikkeli käsittelee suomalaista nimeä. Libanonilais-englantilaisesta laulaja-lauluntekijästä kerrotaan sivulla Mika (laulaja).

Mika on pääasiassa suomalainen miehen etunimi, jonka nimipäivää vietetään 29. syyskuuta. Suomen kielen kannalta nimi on lyhentymä nimestä Mikael. Nimi Mika on käytössä myös muissa kulttuureissa: Japanissa se on naisen nimi, Ruotsissa puolestaan sukupuolineutraali (käsitetään lyhentymäksi sekä miehennimestä Mikael että tämän sisarnimestä Mikaela)[1]. Puolassa Mika voi olla etu- tai sukunimi.

Mika
Nimipäivä  
– suomenkielinen 29. syyskuuta
– ruotsinkielinen 29. syyskuuta
– ortodoksinen 8. marraskuuta
Muunnelmia Mikko, Miko, Miika, Miikka
Vastineita eri kielissä Michael, Miguel, Michel, Mihail
Nimen alkuperä heprea, arkkienkeli Mikael

Mika oli Suomessa harvinainen nimi vielä 1960-luvun alussa, mutta 1960-luvulla se nousi muotinimeksi, ja 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa Mikaksi nimettiin noin 4–5 suomalaispoikaa sadasta[1]. Almanakkaan Mika pääsi vuonna 1973[2]. Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan nimi Mika on Suomessa annettu 1900-luvun alusta vuoden 2019 loppuun mennessä 39 991 miehelle ja 42 naiselle. Valtaosa eli lähes kolme neljännestä Mikoista sai nimensä 1960- ja 1970-luvuilla ja loput enimmäkseen 1980- ja 1990-luvuilla. Vuosituhannen vaihduttua Mika on palannut harvinaiseksi nimivalinnaksi. 2010-luvulla se annettiin vain 311 pojalle.[3]

Mika-nimisiä muokkaa

Luettelon henkilöt ovat suomalaisia, ellei toisin mainita.

Urheilijoita muokkaa

Kuvitteellisia Mikoja muokkaa

Muita merkityksiä muokkaa

  • FC MIKA, armenialainen pääsarjan jalkapallojoukkue

Lähteet muokkaa

  1. a b Saarikalle, Anne & Suomalainen, Johanna: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön, s. 648. Helsinki: Gummerus, 2007. ISBN 978-951-20-7143-2.
  2. Eero Kiviniemi: Rakkaan lapsen monet nimet, s. 122. Weilin & Göös, 1982. ISBN 951-3-52797-2.
  3. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 31.12.2020.

Aiheesta muualla muokkaa