Mihail Eisenstein
Mihail Osipovich Eisenstein (1867, Pietari – 1920, Berliini) oli Riiassa (nyk. Latviassa) vaikuttanut baltiansaksalainen art nouveau -arkkitehti ja insinööri. Koska Eisenstein kääntyi juutalaisuudesta ortodoksisuuteen ja vaikutti Venäjällä, mutta oli silti taustaltaan saksalainen, hänet määritellään usein sekä venäläiseksi, saksalaiseksi että juutalaiseksi. Hänen poikansa Sergei Eisenstein oli neuvostoliittolainen elokuvaohjaaja.
Elämä muokkaa
Eisensteinin perhe oli peräisin Saksasta, mutta oli sopeutunut tsaarin Venäjän yhteiskuntaan. Mihail Eisenstein aloitti insinöörin uransa valmistuttuaan insinöörikoulutuksesta Pietarissa vuonna 1893. Hän asettui asumaan Riikaan 1879, jossa hänet palkattiin vuonna 1900 Livonian maakunnan maantieosaston johtajaksi. Tämän lisäksi hän harjoitti yksityistä arkkitehdin tointa ja nimitettiin vuonna 1915 hovin neuvonantajaksi. Hän suunnitteli Riikaan kahdenkymmenen vuoden aikana 19 rakennusta.
Mihail Eisenstein saavutti Riiassa arvostetun aseman. Hänen poikansa Sergei kuvasi häntä "uskolliseksi Venäjän byrokraattiluokan edustajaksi ja ihailijaksi". Hän erosi vaimostaan, muotitietoisesta ja varakkaan pietarilaisen perheen tyttärestä Julia Ivanovna Konretskajasta, joka muutti takaisin Pietariin vuonna 1909. Tällä oli tuhoisat vaikutukset Sergei-poikaan nuorena, joka aloitti opiskelun Pietarin insinöörikoulussa vuonna 1915.
Mihail Eisenstein jäi Riikaan vuoteen 1917 asti, jolloin hän liittyi Venäjän valkoiseen armeijaan insinöörinä. Suhteet poikaan rikkoutuivat, kun Sergei liittyi Puna-armeijaan. Sodan lopussa Mihail Eisenstein pakeni hävinneen armeijan mukana Berliiniin, jossa meni naimisiin nuoren Elisabeth Michelsonin kanssa, joka oli pensionaatin omistaja. Mihail Eisenstein kuoli vuonna 1920 Berliinissä. Hänen poikansa kuuli isänsä kuolemasta vasta kolme vuotta myöhemmin.[1]
Tuotanto muokkaa
Mihail Eisensteinin varhaistuotanto on voimakkaan historistista. Siihen kuuluvat asuintalo Stermieku kadulla (1897), asuintalo kauppoineen Krisjana Barona kadulla (1898) ja A. Polen kerrostalo Dzirnavu katu 18:n takapihalla (1901). Julkisivut on katettu paljailla tiilillä sekä kivillä, ja niitä jäsentää uusklassismista lainatut osat. Uusklassismi oli johtava tyyli Riiassa ennen art nouveauta. Pohjakerrokset ovat rustikoituja, ikkunoiden ja ovien yläpuolilla on kaarevia tai kolmion muotoisia frontoneita. Näissä rakennuksissa on vahva tasapainon vaikutelma, jota korostaa tiilirivi kerrosten välissä.[2]
Eisensteinin kiinnostus art nouveauhun on luultavasti peräisin vuosisadan vaihteessa olleista useista maailmannäyttelyistä ja lukuisista tyyliä esittelevistä julkaisuista. Sergei Eisenstein muisteli myöhemmin, että isä kävi kesäisin Pariisissa tuoden mukanaan runsaasti "pariisilaisia tuotteita", ystäville ja tutuille, valokuvia ja albumeita kuuluisista tähdistä poseeraamassa aikakauden, Belle Époquen puvuissa ja ylemmän yhteiskunnan naisista ja miehistä. Hänen poikansa yhdisti ne varhaiseen kiinnostukseensa montaasiin.[3]
Eisensteinin lähestymistapa ja tulkinta art nouveausta muistuttaa Otto Wagnerin ja muiden Wienin sesessionistien historismia. Eisensteinin töissä ei ole uusia interiöörin tilaratkaisuja, mutta hän kokeili uusia rakennusmateriaaleja, kuten valurautaa. Erityisesti Eisensteiniä kiehtoi art nouveaun kuvasto, teemat ja symbolit. Töiden oleellinen osa on veistoksissa ja ornamenteissa ja niissä on viitteitä symbolistien maalaustaiteessa ja runoissa esiin nostamiin viittauksiin, symboleihin ja teemoihin. Eisensteinin art nouveau -tuotanto keskittyy vuosina 1901–1906 rakennettuihin kerrostalojen ryhmiin, jotka sijaitsevat muutamien kortteleiden päässä tosistaan Riian keskiaikaisen vanhankaupungin ulkopuolella.[4]
Vuoden 1911 myöhäistuotannossa ylenpalttinen koristelu, hahmot ja kuvat korvautuvat yksinkertaisilla, tasaisilla seinäpinnoilla. Eisenstein joutui kokemaan muiden art nouveau -arkkitehtien tapaan tyylin ankaran kritiikin ja heikentymisen. Suorapuheiset kriitikot vaikuttivat asiakkaiden makuun ja asenteisiin, jotka halusivat luopua ylettömäksi mielletystä tyylistä yksinkertaisempien muotojen hyväksi. 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuun mennessä art nouveaun lyhyt elinaika loppui. Nelikerroksisen talon (Stugu katu 3, 1911) julkisivun pystysuuntaa korostavat litteät pilasterit korinttilaispäädyillä ja sinisiksi lasitetut tiilet jakavat fasadin osiin. Litteät, koristelemattomat pinnat viittaavat funktionalismiin ja rationalismiin, joka leimasi myöhemmän arkkitehtuurin kehitystä.[5]
Rakennuksia muokkaa
-
Elizabetes katu 10b, 1903. -
Yksityiskohta edellisestä. -
Alberta katu 4, 1904. -
Strelnieku katu 4, 1905. -
Yksityiskohta edellisestä. -
Alberta katu 2a, 1906.
Lähteet muokkaa
- ↑ Rush, Solveiga: ”A Biographical Sketch”, Mikhail Eisenstein, s. 11-20. Riga: Neputns, 2003. ISBN 9984-729-31-1. (englanniksi)
- ↑ Rush, Solveiga: ”Early Work”, Mikhail Eisenstein, s. 23. Riga: Neputns, 2003. ISBN 9984-729-31-1. (englanniksi)
- ↑ Rush, Solveiga: ”Sources of Inspiration”, Mikhail Eisenstein, s. 25. Riga: Neputns, 2003. ISBN 9984-729-31-1. (englanniksi)
- ↑ Rush, Solveiga: ”Art Nouveau Buildings in Riga”, Mikhail Eisenstein, s. 31-96. Riga: Neputns, 2003. ISBN 9984-729-31-1. (englanniksi)
- ↑ Rush, Solveiga: ”Late Work”, Mikhail Eisenstein, s. 97. Riga: Neputns, 2003. ISBN 9984-729-31-1. (englanniksi)
