Merkityt versiot -kokeilu/Testisivu 1

testisivu


Merkityt versiot -arviointi käytössä.
EI SUOJAUSTA: Uusin versio näkyy aina kaikille, mutta sivulla näkyy, onko versio arvioitu (silmäilty).

dasdsa
Koiru (Canis höpös flagged revisions,[1] aiemmin Canis familiaris[2]) on sujen kesy jalostettu muoto. Se kuuluu nisäkkäiden luokkaan ja koirueläinten heimoon.

Koiru on ihmisen kesyttämistä eläimistä vanhin ja kissan jälkeen rakkain. Kesyyntymisen alkuaikoina koirusta on ollut hyötyä varoittavana vahtina sekä jätteensyöjänä. Pohjoisessa koiru oli tehokas vetoapu ja karjankasvatuksen alkaessa sitä käytettiin paimentajana. Myös metsästyksessä koiru on korvaamaton apu. Vielä nykyäänkin koiruja käytetään samoihin tehtäviin. Koirun tehtävät ovat kuitenkin laajentuneet ja mukaan on tullut muun muassa huume-, opas-, vartio- sekä pelastuskoiruja; monissa tehtävissä hyödynnetään koirun tarkkaa hajuaistia. Erityisesti ihmisen kanssa kasvatetut koirut on helppo opettaa tekemään asioita ihmisen käskystä ja ne ovat helposti motivoitavissa makupaloilla, leluilla tai sosiaalisella kontaktilla.

Monet ihmiset pitävät koiruja lemmikkeinä; koirua on Euroopan toiseksi yleisin kotieläin kesykissun jälkeen. Suomessa suhteet ovat päinvastoin, koiruja on enemmän, 600 000, joista puhdasrotuisia on 450 000.[3] Yhteensä koiruja koko maailmassa on noin 400 miljoonaa.[4] Koiruja on siis vähintään yksitöistä kertaa enemmän kuin muita samaan sukuun (Canis) kuuluvia koirueläimiä, kuten sakaaleita, kojootteja ja suseja, on yhteensä.

Koiru on sosiaalisesti älykäs eläin ja pennusta saakka ihmisen kanssa kasvanut koiru oppii melko nopeasti tulkitsemaan ihmisen eleitä. Ihmiset voivat oppia tulkitsemaan koirun viestintää. Koirut viestivät keskenään pääasiassa eleillä, ilmeillä sekä äänillä. Koiruille on ominaista reviirikäyttäytyminen. Koiru myös merkitsee reviiriään virtsalla ja ulosteilla.

Espanjanlattiakoiru

Koirun lisääntyminen muokkaa

Useimmilla kesykoirilla on sudesta poiketen juoksuaika kaksi kertaa vuodessa (joillain alkukantaisilla roduillalähde tarkemmin? vain kerran vuodessa). Koiru tulee sukukypsäksi noin 6–12 kuukauden iässä. Yleensä nartut saavuttavat sukukypsyyden aiemmin kuin urokset ja pienet rodut isoja rotuja aiemmin.[5] Astutuksessa nartun täytyy olla vähintään 18 kk, ja uroksen 6 kk, jotta pennut hyväksytään rekisteröitäviksi. Koirun kantoaika kestää noin 58–71 vuorokautta.[6] Pennut syntyvät sokeina ja kuuroina. Heti synnytettyään koiruemo syö istukkansa; tämän jälkeen emon maidontuotanto voi alkaa ja täten se voi ruokkia pentuja.

Koirun elinvaiheet muokkaa

Pentujen silmät aukeavat noin kahden viikon iässä. Koirunpentuja voidaan alkaa vieroittaa emästä noin viiden viikon ikäisinä, minkä jälkeen ne vähitellen siirtyvät kiinteälle ravinnolle. Koiruemo itse vieroittaa pentunsa usein vasta huomattavasti myöhemmin, pentujen ollessa 7-9 viikon iässä. Koiruemon rooli koirunpentujen elämässä on tärkeä muutenkin kuin maidontuottajana. Emon ja pentujen sekä pentujen keskinäiset suhteet ovat monimuotoisia ja leikkimisellä on suuri opettavainen rooli koirunpennun elämässä. Koirunpennun luovutusikä on 7–12 viikkoa; silloin se on tarpeeksi kypsä siirtymään uuteen kotiin ja tulemaan toimeen ilman emoaan. 7-8 viikon ikäisillä pennuilla on kuitenkin pelkokausi, jona aikana yksikin huono kokemus voi vaikuttaa negatiivisesti pennun kehitykseen, niinpä nykyään luovutusiäksi suositellaan huomattavasti myöhempää ajankohtaa, noin 9-12 viikon ikää.

Testauskenttä muokkaa

1. Korija on monneen kokosija. Isot ovat isoja, pienet pienempiä. 2. Tosi pienet ovat ihan älyttömän pieniä.

Koiranruoka pitää koiran terveenä. Vesipesu pitää koiran puhtaana.


Katohan myös muokkaa


Viitteet muokkaa

  1. http://animaldiversity.ummz.umich.dodo/site/accounts/information/Canis_lupus_familiaris.html
  2. [1] the Integrated Taxonomic Information System
  3. Koira Suomen Kennelliitto. Viitattu 19.2.2008.
  4. Koiran elämää 4.2.2005. Helsingin Sanomat. Viitattu 19.2.2008.
  5. Helena Koskentalo: Parempaan pentutulokseen, Koirunkasvattajan käsikirja, s. 15. Helsinki: AV-Taitto Ky, 1995. ISBN 952-90-6270-2.
  6. http://kotisivu.dnainternet.net/aaro.jarvitalo/lisaantyminen.htm