Merjalaiset
Merjalaiset (ven. Ме́ря, merja, merjaksi merä) on hävinnyt suomensukuinen kansa. Merjalaiset asuivat Keski-Venäjällä, todennäköisesti nykyisillä Jaroslavin, Ivanovon ja Kostroman alueilla, sekä osittain Tverin, Moskovan ja Vladimirin alueella, jossa myös muromalaiset asuivat.[2] Merjalaisten on oletettu puhuneen suomalais-ugrilaista merjan kieltä, jonka oletetaan olevan sukua nykyiselle marin kielelle, mutta tarkka määritys on epävarma.lähde?
| Merjalaiset | |
|---|---|
 Venäjän muinaisten kansojen asuma-alueet. Merjalaisten alue on merkitty sinisellä. |
|
| Väkiluku | Sukupuutto, Joitakin uusmerjalaisia[1] |
| Kielet |
Merja† Venäjä |
| Uskonnot |
Pakanuus Ortodoksisuus |
| Sukulaiskansat |
Marit Mordvalaiset Muromalaiset† Meštšeralaiset† Suomalais-permiläiset kansat |
Merjalaisten historia muokkaa
Merjalaiset mainitaan tiettävästi ensimmäisen kerran nimellä merens Jordaneksen teoksessa goottien historiasta. Myöhemmin heidät mainitaan Nestorin kronikassa. Siinä merjalaisten pääkaupungiksi mainitaan Saran muinaiskaupunki, joka sijaitsee Rostovin eteläpuolella. Arkeologisisten kaivausten avulla on todettu, että merjalaisten kulttuuri oli varsin kehittynyt.selvennä Merjalaisten kaupunkina on pidetty myös Rostaa, eli nykyistä Rostovia, joka sijaitsee Nerojärven rannalla 200 kilometriä Moskovasta pohjoiseen. Rostan eli Rostovin ruhtinaskunta oli Novgorodin ruhtinaskunnan naapurivalta. Merjalaisia asui myös Moskovan alueella ennen kaupungin perustamista.lähde? He kuuluivat moska-heimoon, josta myös Moskova ja sen läpi kulkeva Moskvajoki on erään teorian mukaan saanut nimensä[3].
Merjalainen viidennes oli yksi Novgorodin tasavallan hallinnollisista alueista. Merjalaiset olivatkin tärkeä osa Novgorodin kuten myös Venäjän valtion perustamisessa ja kehittymisessä[4].
Merjalaisten asuinalueelle saapui slaavilaisia kansoja 1000-luvulta alkaen. Merjalaiset sulautuivatkin slaavilaisiin kansoihin, ja näin ollen heidän kulttuuristaan tuli osa venäläistä kulttuuria. Merjalaisten palvontapaikat, kuten pyhät puut ja kivet säilyivät venäläisten palvomina pyhinä paikkoina. Lisäksi useat luontokohteet, kutet joet ja järvet ovat säilyttäneet alkujaan merjalaisen nimensä. Merjan kielen uskotaan hävinneen viimeistään 1500-luvulla, mutta joidenkin huhujen mukaan merjaa olisi puhuttu jossakin muodossa vielä 1800-luvun alkupuolella[5].
Nykyään muokkaa
1950-luvulla Suomessa yleistynyt naisen etunimi Merja on johdettu merjalaisista.[6][7] Nykyisin jotkut venäläiset tunnustautuvat uusmerjalaisiksi.[8][9] Moskovassa toimii Merjalainen seura, johon kuuluu merjalaisuuden ideaa kehitteleviä taiteilijoita ja runoilijoita.[10] 2010-luvun alussa Moskovassa julkistettiin myös Merjalainen manifesti.[10] Sen mukaan venäläiset ovat itse asiassa merjalaisia.[10] Sen mukaan slaavilainen sivilisaatio ja teollinen jyrkästi hierarkkinen valtio ja vallan vertikaali ovat johtaneet heidät harhaan, onnettomuuksien tielle.[10] Manifestin mukaan vain palaaminen maalle, luonnonmukaiseen elämäntapaan, pieniin tasa-arvoisiin autonomisiin yhteisöihin voi pelastaa heidät.[10]
Merjalaiselokuva Hiljaiset sielut muokkaa
Aleksei Fedortsenkon ohjaama Hiljaiset sielut -elokuva käsittelee merjalaisuutta.[11] Elokuva perustuu Dennis Osokinin romaaniin Ovsjanki ('Keltasirkut').[11][10] Elokuvan päähenkilö, yksinäinen poikamies Aist (venäjäksi 'Haikara') pitää itseään merjalaisena ja yrittää noudattaa kansan perinteitä.[10] Elokuvassa käsitellään suomalais-ugrilaisiin kieliin pohjautuvia vesistöjen nimiä, jotka ovat yleisiä Moskovasta pohjoiseen.[10] Moskovaa kutsutaan elokuvassa Konopljankaksi eli 'Hamppulaksi', koska hamppu on merjaksi moska, ja Osokinin mukaan Moskovan kaupungin nimi tulee siitä.[10] Kääntäjä Jukka Malinen on kuvannut elokuvaa runollisen katkelmalliseksi road movieksi, jossa harhaantunut, vieraantunut ja onneton nykyihminen etsii oikeaa tietä.[10] Elokuva on Venäjällä koettu mahtavana esikristillisten juurten henkiinherättämisenä.[10] Merjalaisaihe on herättänyt suurta huomiota Venäjällä.[10] Elokuva sai myös Kultainen leijona -palkinnon Venetsian elokuvajuhlilla vuonna 2010. Itse Quentin Tarantino osoitti sille seisten suosiotaan.[10] Osokin on todennut, että "Kadonneen Merjan perinteet elävät nykyvenäläisissä. Paikannimet ja seitakivet pitävät merjalaisuutta yhä hengissä. Venäläistyneet ihmiset tuntevat vuosisatojen halki geneettisellä muistilla merjalaisuuden, vaikka ovat passin mukaan venäläisiä. Sukuni on venäläinen, mutta sisälläni koen jotain syvää, suomalais-ugrilaista, uralilaista. Suomalais-ugrilaisilla on henkinen kaikkeus, he ovat valoisan pakanallisen uskon tärkeimmät säilyttäjät Euroopassa, vaikka ovat muodollisesti kristittyjä.”[10]
Lähteet muokkaa
- ↑ http://www.merjamaa.ru/
- ↑ Languate, Merja.org
- ↑ Carelia.onego.ru (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Janse, Mark; Sijmen Tol, Vincent Hendriks (2000). Language Death and Language Maintenance. John Benjamins Publishing Company, A108. ISBN 9789027247520.
- ↑ Виноградов Н. Н. Галивонские Алеманы. Условный язык галичан (Костромской губернии). (venäjäksi)
- ↑ Haluaisin tietää Merja-nimestä. Mitä Merja tarkoittaa, esimerkiksi latinassa, kiinassa tai japanissa eli mikä Merja-nimen merkitys näissä maissa on? (vertaa… Kysy kirjastonhoitajalta. 7.9.2007. Viitattu 26.11.2020.
- ↑ Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja, s. 160. 3. tarkistettu painos. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29400-4.
- ↑ Merja.org (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ [1][vanhentunut linkki]
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Mallinen, Jukka: UDMURTIAN VIHREÄT KUNNAAT M. A. Castrénin seura Jäsentiedote. 4 / 2016. M. A. Castrénin seura. Viitattu 27.11.2020.
- ↑ a b Hiljaiset sielut (16) | YLE Teema | yle.fi vintti.yle.fi. Viitattu 26.11.2020.
Aiheesta muualla muokkaa
- Merjalaisten foorumi (venäjäksi)
- Merjalaisten saitti (venäjäksi)
- Erzjalaisten saitti (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi)
- Anthem national of Merya (venäjäksi)
- «Silent Souls» (film) (englanniksi)
