Meritiedustelupataljoona

Meritiedustelupataljoona (MERITIEDP) on Suomen merivoimien rannikkojoukkoja kouluttava Rannikkoprikaatin joukkoyksikkö. Siihen kuuluvat Meritiedustelukomppania (MERITIEDK), Sukeltajakoulu (SUKK).[1]

Meritiedustelupataljoona
Meritiedustelupataljoonan lippu
Meritiedustelupataljoonan lippu
Toiminnassa 2015–
Valtio  Suomi
Puolustushaarat Suomen merivoimat
Aselajit rannikkojoukot
Rooli meritiedustelu
Osa joukkoa Rannikkoprikaati
Tukikohta Upinniemi
Vuosipäivät 3. toukokuuta

Historia ja perinteet muokkaa

Meritiedustelupataljoona perustettiin uutena joukkoyksikkönä 1. tammikuuta 2015 osana puolustusvoimauudistusta. Siihen yhdistettiin aiemmin 5. miinalaivueeseen kuuluneet Erikoistoimintaosasto ja Sukeltajakoulu sekä Kotkan rannikkopataljoonassa vuoden 2013 loppuun asti toiminut meritiedustelukoulutus.[2]

Pataljoona vaalii merivoimien sukeltaja-, muun erikoisjoukko- ja meritiedustelukoulutuksen perinteitä. Pataljoonan perinnepäivä on 3. toukokuuta. Tuona päivänä vuonna 1954 alkoi merivoimien ensimmäinen sukeltajakurssi. Pataljoonan lippu, jonka suunnitteli Tatu Vartiainen, naulattiin ja vihittiin käyttöön 30. huhtikuuta 2015. Lipussa on tummansinisellä pohjalla kultainen atrainta kannatteleva merikotka.[2]

Meritiedustelupataljoonan ensimmäinen komentaja oli komentaja Misa Kangaste.[2]

Koulutus muokkaa

Meritiedustelukomppaniassa on neljä joukkuetta,[3] ja se kouluttaa varusmiehistä rannikko- ja saaristoalueella tapahtuvan tiedustelun, valvonnan ja tulenjohdon osaajia.[4]

Sukeltajakoulu vastaa puolustusvoimien sukeltajakoulutuksesta. Varusmiehistä se kouluttaa vuorovuosin taistelu- ja raivaajasukeltajia. Sukeltajakoulun varusmiespalvelukseen haetaan erillisellä hakemuksella ja valinnat tehdään kaksivaiheisen valintakokeen kautta.[5]

Erikoistoimintaosasto kouluttaa palkatusta henkilökunnasta merivoimien erikoisjoukkoja. Se vertautuu maavoimien Utin jääkärirykmentin Erikoisjääkäripataljoonan Erikoisjääkärikomppaniaan. Molempien sotilaat saavat peruskoulutuksen puolustusvoimien erikoisjoukkokurssilla ennen omaan puolustushaaraan painottuvaa jatkokoulutusta.[6]

Lähteet muokkaa

  1. Perustietoa Rannikkoprikaatista 28.12.2015. Puolustusvoimat. Viitattu 23.1.2016. [vanhentunut linkki]
  2. a b c Salo, Jussi: Meritiedustelupataljoonan lippu naulattiin Upinniemessä Kirkkonummen Sanomat. 30.04.2015. Kirkkonummen Sanomat. Viitattu 23.1.2016.
  3. Avoimen tehtävän tiedot Valtiolle.fi. Valtiokonttori. Viitattu 23.1.2016.
  4. Meritiedustelukomppania – Opetuspaketti YouTube. 15.1.2016. Puolustusvoimat. Viitattu 23.1.2016.
  5. Varusmieskoulutus 30.6.2015. Puolustusvoimat. Viitattu 23.1.2016. [vanhentunut linkki]
  6. Huhtanen, Jarmo: Suomen erikoisjoukot pidetään piilossa julkisuudelta – tällaisia taistelijat ovat Helsingin Sanomat. 7.3.2015. Sanoma. Viitattu 23.1.2016.

Aiheesta muualla muokkaa