Wikipedia

Merimetso

lintulaji

Merimetso (Phalacrocorax carbo) on iso, musta lintulaji, joka kuuluu merimetsojen heimoon.

Merimetso
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Elinvoimainen [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Suliformes
Heimo: Merimetsot Phalacrocoracidae
Suku: Merimetsot Phalacrocorax
Laji: carbo
Kaksiosainen nimi

Phalacrocorax carbo
(Linnaeus, 1758)

  lisääntymisalue   vakinaisia esiintymiä   väliaikaisia muuttoreittejä   ei-lisääntyviä populaatioita
  lisääntymisalue
  vakinaisia esiintymiä
  väliaikaisia muuttoreittejä
  ei-lisääntyviä populaatioita
Katso myös

  Merimetso Wikispeciesissä
  Merimetso Commonsissa

Koko ja ulkonäkö muokkaa

Merimetso on iso, musta lintu, 77–94 cm pitkä ja sen siipien kärkiväli on 121–149 cm.[3] Se painaa noin 2,2–3,6 kg.[4] Sillä on pitkä ja paksu kaula, pitkä pyrstö ja voimakas nokka, joka tosin nuorella yksilöllä voi olla hämäävän kapea. Lennossa merimetso muistuttaa hanhia. Väritys on vanhoilla linnuilla kokomusta. Soidinpuvussa päähän tulee valkoista kuviointia ja reidelle suuri valkoinen laikku. Nuoret linnut ovat tummanruskeita, vatsa vaaleampi.[3]

Merimetso on muuten hiljainen, mutta pesimäyhdyskunnassa se voi päästää syviä kurkkuääniä.[3]

Merimetso on luonnonsuojelulailla rauhoitettu. Sen pesinnän häiritseminen on luonnonsuojelurikos. Vanhin suomalainen rengastettu merimetso on ollut vähintään 16 vuotta 4 kuukautta ja päivän vanha.[5] Euroopan vanhin on ollut islantilainen, vähintään 32 vuotta ja kuukauden.[6]

Levinneisyys muokkaa

Merimetsot pesivät Euraasiassa, Afrikassa, Australiassa sekä Pohjois-Amerikan Atlantinpuoleisella rannikolla ja Grönlannin itärannikolla.[1] Pohjoisimpana pesivät yksilöt muuttavat talveksi etelämmäksi.[3]

Suomessa merimetso pesii länsi- ja etelärannikolla. Se palasi Suomen pesimälajiksi vuonna 1996. Ensimmäinen pesintä tapahtui Tammisaaren saaristossa, ja tämän jälkeen Suomen merimetsokanta on kasvanut vahvasti. Vuonna 2014 Suomessa arvioitiin pesivän noin 20 250 paria.[7] Vuotta myöhemmin kannan arvioitiin kasvaneen viidenneksen eli n. 24 000 pariin.[8] Nykyään kannan arvioidaan tasaantuneen 26 000 pesivään pariin. Erityisesti merikotkien kannan vahvistuminen on saanut merimetsoyhdyskuntia hylkäämään pesimispaikkoja ja siirtymään uusille alueille.[9]

Suomeen ensimmäiset carbo-alalajin merimetsot saapuivat jääkauden jälkeen, noin 10 000 vuotta sitten.[10] Merimetso pesi Suomessa vielä pari sataa vuotta sitten, kunnes se metsästettiin sukupuuttoon 1900-luvun alkuun mennessä.[10]. Turun akatemian varhaisissa tutkielmissa 1700-luvulta merimetson mainitaan pesineen Suomen lounaissaaristossa.[11]

Merimetsokannat ovat kasvaneet muualla Euroopassa, ja Suomen merimetsokantojen runsastuminen 2000-luvulla liittyy yleiseurooppalaiseen kannankehitykseen.[11][12]

Merimetson luontaiseksi saalistajaksi on osoittautunut merikotka.[13] Merikotkat ovat hyökänneet merimetson poikasten kimppuun. Keväältä 2010 Turun saaristossa raportoitiin tapauksia, joissa merikotkat surmasivat ja söivät aikuisia merimetsoja. Myös Ruotsissa ja Virossa on raportoitu merikotkakantojen vahvistumisesta ja merimetsoyhdyskuntien taantumisista.[14]

Elinympäristö muokkaa

 
Merimetsokolonia Porin Enäjärvellä. Kyseessä on Suomen ensimmäinen järvellä ja sisämaassa tapahtunut onnistunut merimetsojen pesintä.[15].

Merimetson alalajit carbo ja maroccanus pesivät rannikoiden jyrkänteillä. Alalaji sinensis pesii rannikolla tai järvillä puissa, tai joskus ruovikossa tai maassa.[3] Pesimäalueen välittömässä läheisyydessä sijaitseva puusto ja muu kasvillisuus kuolee merimetsojen ulostekuorman seurauksena. Merimetsojen siirtyessä uuteen pesimäpaikkaan luonto kuitenkin toipuu ulostekuormituksen vähennyttyä.[11] Merimetso kalastelee niin merellä kuin lahdillakin, se voi lentää jopa kymmeniä kilometrejä sisämaan puolelle mikäli hyvä kalastuspaikka löytyy.

Lisääntyminen muokkaa

 
Merimetso saksalaisessa satamassa

Merimetso tekee pesänsä levästä tai risuista. Se munii 3-5 tai harvoin 1-6 munaa joita molemmat sukupuolet hautovat 28-31 päivää ja molemmat ruokkivat poikasia oksentamalla.[16] Suomessa merimetso pesii yleensä maassa, levinneisyysalueensa muissa osissa sen sijaan yleensä puussa.

Merimetson lisääntymistä rajoittavat ihmisten laittomat vahingonteot ja merikotka.

 
Phalacrocorax carbo

Ravinto muokkaa

Merimetso syö pääosin pieniä, runsaslajisia ja helposti saalistettavia kaloja. Joskus saaliiksi joutuu suuriakin kaloja, jopa ankeriaita. Merimetso ei kiinnitä huomiota kalan lajiin.[17] Valtaosan ravinnosta on todettu olevan särkeä, kiiskeä, ahventa tai kivinilkkaa riippuen siitä, mitä ravintoa lähialueilta löytyy. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimuksessa sen todettiin syövän runsaasti pientä kuhaa ja pieniä ahvenia paikassa, jossa näitä esiintyy runsaasti.[17] Se voi olla sukelluksissa yli kaksi minuuttia, mutta silti se usein pysyttelee melko matalassa vedessä. Se syö myös äyriäisiä ja merissä eläviä matoja.[16]

Haitat ihmiselle muokkaa

Merimetson haitat johtuvat pääasiassa pesäkolonioiden hajuhaitoista sekä pyydysten, kuten verkkojen tuhoutumisesta.[10] Merimetson vaikutukset kalastoon ovat kuitenkin mitättömiä.[10] Merimetson ulosteet tuhoavat myös vähäisissä määrin merenrannan puustoa, mutta toisaalta ne luovat elinympäristöjä typensuosijakasveille, kun puut kuolevat ulosteiden vaikutuksesta.

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b BirdLife International: {{{taksoni}}} IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Jari Valkama: Merimetso – Phalacrocorax carbo Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  3. ↑ a b c d e Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
  4. ↑ Merimetso Luontoportti.com. Viitattu 5.6.2014.
  5. ↑ Lintujen ikäennätykset Luomus. 28.5.2019. Viitattu 19.7.2020.
  6. ↑ Fransson, T., Jansson, L., Kolehmainen, T., Kroon, C. & Wenninger, T.: EURING list of longevity records for European birds (PDF) EURING. Viitattu 19.7.2020. (englanniksi)
  7. ↑ Merimetsoseuranta Ympäristöhallinto. Viitattu 7.8.2015.
  8. ↑ Antti Laakso: Merimetsokannan yllättävän huima kasvu tyrmistyttää: "Jotain pakko tehdä" Yle uutiset -verkkosivusto. 7.8.2015. Yle. Viitattu 7.8.2015.
  9. ↑ Jami Laaksonen: Rauman merimetsoyhdyskunta oli Suomen suurin - koko maan kanta on vakiintunut LS24.fi. 6.8.2020. Länsi-Suomi. Viitattu 4.8.2022.
  10. ↑ a b c d BirdLife Suomi: Merimetso on osa Suomen luontoa birdlife.fi. Viitattu 25.4.2021.
  11. ↑ a b c Merimetso Phalacrocorax carbo BirdLife Suomi. Arkistoitu 3.11.2016. Viitattu 27.7.2013.
  12. ↑ Merimetso (Phalacrocorax carbo) Suomen lintuatlas. Viitattu 27.7.2013.
  13. ↑ Pihlman, Olga: Merikotkat häiritsevät merimetsoja yhä laajemmalla Yle Uutiset. 5.6.2014. Viitattu 5.6.2014.
  14. ↑ Turun Sanomat: Merikotkat oppineet syömään aikuisiakin merimetsoja HS.fi. 16.5.2010. Viitattu 5.6.2014.
  15. ↑ Yle: Merimetsoilla Suomen ensimmäinen onnistunut pesintä sisämaassa: kiistelty lintu valloitti Enäjärven Porissa
  16. ↑ a b Great Cormorant Audubon. 13.11.2014. Viitattu 20.3.2021. (englanniksi)
  17. ↑ a b Merimetso verottaa talouskalakantaa Yle Uutiset. 10.11.2010. Viitattu 5.6.2014.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Merimetso&oldid=21870261”