Megamind

animaatioelokuva

Megamind on vuonna 2010 3D-muodossa ilmestynyt komedia-animaatioelokuva, jonka ovat tuottaneet DreamWorks Animation ja Red Hour Productions. Elokuva julkaistiin Yhdysvalloissa 5. marraskuuta 2010. Elokuvan alkuperäisinä ääninäyttelijöinä toimivat muun muassa Will Ferrell, Tina Fey, Jonah Hill, David Cross ja Brad Pitt. Elokuvan on ohjannut Tom McGrath.

Megamind
Ohjaaja Tom McGrath
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä
Leikkaaja Michael Andrews
Tuotantosuunnittelija David James
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö DreamWorks Animation
Levittäjä Paramount Pictures
UIP-Dunafilm
Netflix
Ensi-ilta
  • 5. marraskuuta 2010
  • 25. joulukuuta 2010 (Suomi)
Kesto 95 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 130 000 000 USD[1]
Tuotto 321 885 765 USD[1]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 25. joulukuuta 2010. [2]

Juoni muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Megamind on huono-onninen avaruusolento, joka singotaan vauvana turvaan kotiplaneetaltaan maahan. Lapsuus on isopäiselle Megamindille vaikeaa aikaa, sillä hän on koulukiusattu, vaikka yrittääkin kovasti olla yhtä mahtava kuin Metromies, jota kaikki ihailevat. Myös Metromiehellä on kykyjä, joita hän käyttää makeillakseen muille. Lopulta Megamind saa tarpeekseen ja rupeaa käyttämään voimiaan pahaan tarkoitukseen. Megamindista tulee superkonna, joka taistelee oikeutta puolustavaa Metromiestä vastaan.

Kaikkien kovien yhteenottojen jälkeen Megamind voittaa lopulta, kun Metromieheen osuu tappava säde. Metromies on poissa pelistä, ja Megamind nautiskelee siitä, miten saa ottaa valtaansa Metro Cityn. Lopulta se alkaa kuitenkin maistua puulta, sillä Megamind saa kaikkea, mitä haluaa. Hän tajuaa, että superkonna ei ole mitään ilman supersankaria. Megamind saa hullun päähänpiston, jonka seurauksena päättää luoda uuden, Metromiestä paremman supersankarin vastuksekseen, Titanin. Titan ei kuitenkaan haluakaan puolustaa oikeutta, koska superkonnan ura kuulostaa houkuttelevammalta. Pian Megamind tajuaa, että hän on rakastunut televisiotoimittajaan, Roxanneen, jonka hän on superroistona toimiessaan usein siepannut. Päästäkseen lähemmäs Roxannea Megamind esittää olevansa Bernard, museon nörttimäinen kuraattori, ja lopulta onnistuu saamaan Roxannen rakkauden puolelleen. Myös Titan, joka ennen oli Hal-niminen Roxannen apulainen, on iskenyt silmänsä naiseen. Hän näkee Roxannen ja Bernardin illallisella ja suuttuu valtavasti. Megamind tulee vahingossa paljastaneeksi itsensä. Roxanne jättää hänet sateeseen ja murtunut Megamind haluaa lopettaa uransa. Hänen elämällään ei ole enää tarkoitusta. Pian Titan tulee Roxannen luokse ja yrittää saada hänet rakastumaan itseensä. Roxanne ei kuitenkaan halua, ja Titan suuttuu niin, että alkaa tuhota Metro Cityä. Megamind tajuaa tilanteen ja pyytää anellen Roxannea auttamaan. Pian kaksikko saa selville, ettei Metromies olekaan kuollut. Hän ei kuitenkaan halua enää jatkaa supersankarina olemista. Megamind ja Roxanne pelastavat yhdessä Metro Cityn, ja Megamind onnistuu lopulta omana itsenään voittamaan puolelleen Roxannen rakkauden.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Suomenkieliset ääninäyttelijät muokkaa

 Juha Varis  Megamind  
 Petteri Summanen  Metromies  
 Anna-Maija Tuokko  Roxanne Ritchi  
 Antti L. J. Pääkkönen  Minion  
 Tuomas Uusitalo  Hal/Titan  
 Juha Varis  Megamind Bernardina  
 Petteri Summanen  Megamind Metromiehenä  
 Juha Varis  Megamind Avaruusisänä  
 Jarmo Mäkinen  Megamind vankilanjohtajana  
 Juha Varis  Minion Megamindina  
 Antti L. J. Pääkkönen  Minion Avaruusäitipuolena  
 Jarmo Mäkinen  Minion vankilanjohtajana  

Muissa rooleissa: Markus Blom, Jarmo Mäkinen, Rinna Paatso, Katja Sirkiä, Juhani Rajalin, Antti Pääkkönen, Petri Hanttu, Jani Alkio, Markus Degerman, Pasi Ruohonen, Fanny Axberg, Samuel Axberg, Juho Väyrynen, Juha Varis, Magnus Axberg, Annamari Metsävainio, Anu Ahonen, Vaula Hyry, Katri Sainio, Arttu Wiskari, Lauri Planman ja Elisa Väyrynen

Suomenkielisen dialogin on ohjannut ja kääntänyt Annamari Metsävainio.

Lähteet muokkaa

  1. a b Megamind boxofficemojo.com. Viitattu 19.8.2011. (englanniksi)
  2. Megamind 3D Finnkino. 2010. Arkistoitu 30.12.2010. Viitattu 18. marraskuuta 2010.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.