Mbaqanga on eteläafrikkalainen 1930-luvulla syntynyt tanssimusiikin laji. Musiikille tunnusomaisia piirteitä on voimakas rytmi ja bassolinja.[1] Mbaqangan keskeisiä kasvualueita oli 1950-luvulla Johannesburgin Sophiatownin township.[2]

Mbaqanga sai vaikutteita useista varhaisemmista musiikin tyylilajiesta kuten jazzista, kwelasta ja marabista. Nykyiset mbaqanga-yhtyeet koostuvat tavanomaisesti rummuista, bassosta, laulajasta, kitaroista ja mahdollisesti vaskipuhaltimista. Niille tunnusomaista on rumpujen, basson, laulun ja kitaroiden eriaikainen sisääntulo.[1] Marabimusiikin syklinen luonne yhdistyi perinteisiin afrikkalaisiin tansseihin kuten zulujen indlamuun.[2]

Mbaqanga ympärille syntynyt uusi urbaani musta eteläafrikkalainen kulttuuri innoitti myös muita taidelajeja, erityisesti kirjallisuutta Drum Generation-nimisen ryhmän muodossa. Sophiatownin vilkas yöelämä veti puoleensa myös uskaliaita ja vapaamielisiä valkoisia eteläafrikkalaisia ja alueella tapahtui ensimmäistä todellista kulttuurillista ja sosiaalista vuorovaikutusta maan etnisten ryhmien välillä.[2] Apartheid-hallinto päätti Sophiatownin kulttuurisen kultakauden kun se ryhmäaluelain nojalla julisti sen valkoiseksi alueeksi. 12. helmikuuta 1955 noin 65 000 asukasta siirrettiin kolmentoista mailin päässä sijaitsevalle uudelle alueelle.[3]

1980-luvulla syntyi mbaqangan ja punkin fuusioita kuten Soul Brothers-yhtye ja Hugh Masakelan levy Technobush.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Donald Clarke: MBAQANGA 1989, 2005. MusicWeb Encyclopaedia of Popular Music. Viitattu 24.8. 2007. (englanniksi)
  2. a b c SAinfo reporter: South African music: mbaqanga jazz Brand South Africa. Big Media Publishers. Viitattu 7.7.2010. (englanniksi)
  3. Triomf to be officially renamed Sophiatown April 21, 2005, 18:15. SABC. Viitattu 21.3. 2007. (englanniksi),
    Alistair Boddy-Evans: Sophiatown Exists Again Sunday February 12, 2006. about.com. Viitattu 21.3. 2007. (englanniksi)