Matthew ”Matt” Barlow (s. 10. huhtikuuta 1970 Biloxi, Mississippi, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen laulaja.

Matt Barlow

Barlow tunnetaan parhaiten metalliyhtye Iced Earthistä, jonka laulajana hän toimi alun perin vuosina 1995–2003. Hän lähti yhtyeestä väliaikaisesti liittyäkseen lainvalvonnan pariin, mutta palasi takaisin vuoden 2007 lopussa. Viimeisin Iced Earthin albumi, jolla Barlow toimi laulajana, oli cover-albumi Tribute to the Gods. Hän toimi myös tauslaulajana yhtyeen seuraavalla albumilla, joka on nimeltään The Glorious Burden.

Barlow’n työskennellessä poliisin ammatissa Georgetownin poliisilaitoksella Sussexin piirikunnassa Delawaressa hän lauloi myös First State Force -nimisessä yhtyeessä, joka koostui poliiseista ja esiintyi kouluilla huumeiden ja väkivallan vastaisen työn puolesta.

Ennen paluutaan Iced Earthiin Barlow liittyi myös tanskalaiseen Pyramaze-yhtyeeseen, jossa hän on edelleen mukana.

Aiheesta muualla muokkaa