Mattō (jap. 松任市, Mattō-shi) on Japanin entinen kaupunki ja nykyinen Hakusanin kaupungin osa Honshūn saarella Chūbun tai Hokurikun alueella Ishikawan prefektuurissa. Kaupungin alue sijaitsee Hakusanin pohjoisosassa Kanazawan tasangolla Japaninmeren rannikolla. Ennen lakkauttamistaan kaupungissa oli 67 454 asukasta (vuonna 2003) ja sen pinta-ala oli 59,93 neliökilometriä.[1][2]

Mattō
(松任市)
Mattōn rautatieasema
Mattōn rautatieasema

Mattō

Koordinaatit: 36°30′52″N, 136°33′57″E

Valtio Japani
Alue Chūbu, Hokuriku
Prefektuuri Ishikawan prefektuuri
Kaupunki Hakusan
Kaupunkioikeudet 1970
Lakkautettu 2005
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 59,93[1] km²
Väkiluku (2003) 67 454[1]
 – Väestötiheys 1 125,5 as./km²


















Keskiajalla Mattōhon rakennettiin Mattōn linna. Myöhemmin Edo-kaudella Mattō kehittyi yhtenä Hokuriku-kaidō-tiereitin postiasemista (shukuba). 1800-luvun lopulla siitä tuli paikallinen hallintokeskus ja rautatien valmistumisen myötä varhaisriisin (hayabamai) kauppa- ja kuljetuspaikka. Kaupunkiin sijoittui esimerkiksi elintarvike-, kone-, elektroniikka- ja kemianteollisuutta. Kaupunkioikeudet osana Japanin nykyistä kunnallishallintoa Mattōn maaseutukaupungille myönnettiin vuonna 1970. Sittemmin, 1990-luvulta lähtien, se kasvoi voimakkaasti läheisen Kanazawan kaupungin esikaupunkina. Vuonna 2005 muodostettiin uusi Hakusanin kaupunki liittämällä yhteen Mattō, Mikawan ja Tsurugin maaseutukaupungit sekä Kawachin, Oguchin, Shiraminen, Torigoen ja Yoshinodanin kyläkunnat.[1][2]

Mattōta palvelee JR Nishi-Nihonin Hokuriku-päälinja.[1][2]

Kuvia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e ブリタニカ国際大百科事典 小項目事典 / 日本大百科全書: 松任市 Kotobank. Viitattu 05.07.2020.
  2. a b c 百科事典マイペディア: 松任 Kotobank. Viitattu 05.07.2020.