Mary Peters (s. 6. heinäkuuta 1939 Halewood, Merseyside) on brittiläinen yleisurheilija, viisiottelun olympiavoittaja Münchenissä 1972.

Mitalit
Mary Peters
Mary Peters
Maa:  Iso-Britannia
Naisten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa München 1972 viisiottelu

Biography muokkaa

Peters syntyi Englannissa, mutta muutti Ballymenaan, Pohjois-Irlantiin 11-vuotiaana. Nykyään hän asuu Belfastin lähellä ja edusti Pohjois-Irlantia Kansainyhteisön kisoissa vuosina 1958–1974 viidesti voittaen kaksi kultaa viisiottelussa sekä yhden kullan ja yhden hopean kuulantyönnössä.

Peters sijoittui Belgradin EM-kisoissa 1962 viisiottelussa viidenneksi (4 586 pistettä) ja Tokion olympialaisissa 1964 neljänneksi (4 797 pistettä).[1] Budapestin EM-kisoihin 1966 hän osallistui kuulantyöntäjänä, mutta jäi yhdenneksitoista.[2] Méxicon olympialaisissa hän oli jälleen mukana viisiottelussa sijoittuen yhdeksänneksi (4 803 pistettä). Vuosien 1969 ja 1971 EM-kisoihin hän ei osallistunut,[2] mutta voitti kuulantyönnön ja viisiottelun kansainyhteisön kisoissa 1970.[3]

Münchenin olympialaisissa 1972 Peters otteli elämänsä sarjan ja voitti olympiakultaa uudistuneen pistetaulukon ME-tuloksella 4 801. Voiton ratkaisivat kuulatulos 16,20 m ja korkeuden 182 cm.[1] Sadan metrin aitajuoksussa Petersin tulos oli 13,29 s, pituushypyssä 598 cm ja 200 metrin juoksussa 24,08 s. Heide Rosendahl hävisi vain 10 pistettä, joten juoksemalla sekunnin kymmenyksen hitaammin viimeisessä lajissa 200 metrillä Peters olisi jäänyt hopealle.[4]

Peters voitti vielä 1974 Kansainyhteisön mestaruuden ja päätti sitten uransa osallistumatta saman vuoden EM-kisoihin. Moskovan olympialaisissa hän toimi Ison-Britannian naisjoukkueen johtajana.

Vuonna 1990 Peters sai arvokkaan OBE-kunniamerkin. Pohjois-Irlannin tärkein yleisurheilustadion Belfastin lähellä on nimeltään Mary Peters Track hänen kunniakseen.

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

[1]

  • 100 jaardia 11,1
  • 200 m 24,1
  • 80 m aidat 11,0
  • 100 m aidat 13,3 (myötätuulessa 13,1)
  • korkeus 182
  • pituus 604
  • kuula 16,40
  • kiekko 38,72
  • viisiottelu 4 801

Lähteet muokkaa

  1. a b c Hannus, Matti: Yleisurheilu: Tuhat tähteä. WSOY, 1983. ISBN 951-0-11900-8.
  2. a b Siukonen, Markku; Ahola, Matti: Suuri EM-kirja. Gummerus, 1990. ISBN 951-8920-11-7.
  3. Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 324. IAAF, 2005. (englanniksi)
  4. Wallechinsky, David: The Complete Book of the Olympics, s. 166. , 1988. ISBN 0-14-010771-1. (englanniksi)