Martti Oskari Ulkuniemi (19. joulukuuta 1913 Salla13. helmikuuta 1996) oli suomalainen rehtori, kouluneuvos ja suomentaja.[1]

Ulkuniemen perhe muutti 1927 Sallasta Ilmajoelle pitämään Ulkuniemen äidin kotitaloa. Hän pääsi ylioppilaaksi 1933 ja opiskeli Helsingin yliopistossa germaanista filologiaa ja suomalais-ugrilaista kielentutkimusta valmistuen filosofian kandidaatiksi 1941. Ulkuniemi osallistui talvisotaan ja oli jatkosodan aikana kenttätykistön patterinpäällikkönä haavoittuen sodan aikana.[1]

Sodan jälkeen Ulkuniemi tuli opettajaksi Vaasan kauppaoppilaitokseen. Hän toimi oppilaitoksen rehtorina 1949–1976 aina eläkkeelle jäämiseensä saakka. Ulkuniemi sai kouluneuvoksen arvon vuonna 1971. Hän oli mukana käynnistämässä 1960-luvun alussa Vaasan kesäyliopistoa ja vuonna 1968 perustamassa Vaasan kauppakorkeakoulua josta tuli myöhemmin Vaasan yliopisto. Ulkuniemi sai 1988 Vaasan yliopiston kauppatieteiden kunniatohtorin arvon.[1]

Ulkuniemi suomensi muinaisruotsista Kuningas Kristofferin maanlain, julkaisi Ljungo Tuomaanpojan lainsuomennokset sekä julkaisi myös historiikkeja. Hän oli Vaasan kaupunginteatterin johtokunnan puheenjohtajana vuodesta 1971 ja kuului Simo Kuntsin taidesäätiön hallitukseen.[1]

Teoksia muokkaa

  • Tykistö taistelussa : patterinpäällikön muistelmia kevyen patteriston vaiheista 1939-1940 1941-1944. WSOY 1952
  • Ljungo Tuomaanpojan lainsuomennokset 1, Maanlain ja kaupunginlain teksti. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 319. Helsinki 1975
  • Vaasan kauppakorkeakoulu : perustamisvuodet 1959-1968 ja lukuvuodet 1968-1978. Vaasan kauppakorkeakoulun säätiö, Vaasa 1978
  • Ljungo Tuomaanpojan lainsuomennoksen sanasto : Martti Ulkuniemen postuumin käsikirjoituksen mukaan ; toimittaneet Antero Niemikorpi ym. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1126. Helsinki 2007

Suomennoksia muokkaa

  • Kuningas Kristoferin maanlaki 1442 ; muinaisruotsista suom. Martti Ulkuniemi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 340. Helsinki 1978

Lähteet muokkaa