Martin Faranan McDonagh (s. 26. maaliskuuta 1970 Camberwell, Lontoo, Englanti) on brittiläis-irlantilainen näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Hän syntyi ja kasvoi Lontoossa, ja hänen vanhemmat ovat irlantilaisia.[1] McDonagh tuli julkisuuteen 1990-luvun loppupuoliskolla paitsi nopeasti Englannissa ja Yhdysvalloissa menestyneillä, Irlannin eteläosiin sijoittuvalla tylyn naturalistisilla näytelmillään, myös räväkällä ja ylimielisellä käytöksellään. Hänet on palkittu muun muassa Oscar-palkinnolla, kahdella Golden Globella, neljällä Bafta-palkinnolla ja kolmella Olivier-palkinnolla, jonka lisäksi hän ollut ehdolla viiteen Tony-palkintoon.

Martin McDonagh
Martin McDonagh syyskuussa 2012.
Martin McDonagh syyskuussa 2012.
Henkilötiedot
Koko nimi Martin Faranan McDonagh
Syntynyt26. maaliskuuta 1970 (ikä 54)
Camberwell, Lontoo, Englanti
Ammatti näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja, elokuvaohjaaja
Ohjaaja
Aktiivisena 1996–
Tunnetuimmat ohjaukset Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
Palkinnot

Parhaan lyhytelokuvan Oscar
2004 Six Shooter
Parhaan draamaelokuvan Golden Globe
2017 Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
Parhaan käsikirjoituksen Golden Globe
2017 Three Billboards Outside Ebbing, Missouri

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

McDonaghin kirjoittamia näytelmiä ovat muun muassa Vuoriston kaunotar (1996), Inishmaanin rampa (1996), Lännen syrjällä (1997), Inishmoren luutnantti (2001), Tyynymies (2003) ja Hangmen (2015).[2][3]

Vuonna 2004 McDonagh palkittiin parhaan lyhytelokuvan Oscar-palkinnolla lyhytelokuvastaan Six Shooter. Hän on ohjannut neljä kokopitkää elokuvaa: Kukkoilijat (2008), Seitsemän psykopaattia (2012), Three Billboards Outside Ebbing, Missouri (2017) ja The Banshees of Inisherin (2022).

Filmografia muokkaa

Näytelmät muokkaa

Elokuvat muokkaa

Vuosi Nimi Ohjaajana Käsikirjoittajana Tuottajana Muuta
2004 Six Shooter lyhytelokuva
2008 Kukkoilijat
2012 Seitsemän psykopaattia
2017 Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
2022 The Banshees of Inisherin

Palkinnot ja ehdokkuudet muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Seven steps to Martin McDonagh The Irish Times. 6.11.2012. Viitattu 16.12.2022. (englanniksi)
  2. Martin McConagh Näytelmäkulma. Viitattu 16.12.2022.
  3. Ilona-esitystietokanta Teatterin tiedotuskeskus. Viitattu 16.12.2022.
  4. The 78th Academy Awards (2006) Nominees and Winners Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Viitattu 16.12.2022. (englanniksi)
  5. The 81st Academy Awards (2009) Nominees and Winners Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Viitattu 16.12.2022. (englanniksi)
  6. The 90th Academy Awards (2018) Nominees and Winners Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Viitattu 16.12.2022. (englanniksi)
  7. Bafta Film Awards 2013: The winners BBC. 10.2.2013. Viitattu 16.12.2022. (englanniksi)
  8. EE British Academy Film Awards Winners in 2018 British Academy of Film and Television Arts. 18.2.2018. Viitattu 16.12.2022. (englanniksi)
  9. Golden Globes: Full list of nominees BBC News. Viitattu 16.12.2022. (englanniksi)
  10. Lang, Brent; Moreau, Jordan: Golden Globes 2023: Complete Nominations List Variety. 12.12.2022. Viitattu 16.12.2022. (englanniksi)
  11. Olivier Award 1997 Olivier Awards. Viitattu 16.12.2022. (englanniksi)
  12. Olivier Award 1998 Olivier Awards. Viitattu 16.12.2022. (englanniksi)
  13. Olivier Award 2004 Olivier Awards. Viitattu 16.12.2022. (englanniksi)
  14. Olivier Award 2016: The winners BBC News. Viitattu 16.12.2022. (englanniksi)
  15. Awards ibdb. Viitattu 16.12.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa