Martin Buber

Martin Buber (8. helmikuuta 1878 Wien – 13. kesäkuuta 1965 Jerusalem, Israel) oli itävaltalais-israelilainen filosofi, jonka filosofian tunnetuin teema on inhimillisten suhteiden jaottelu Minä-Sinä ja Minä-Se-suhteisiin. Buberin filosofiaa kutsutaan usein dialogiseksi filosofiaksi. Häntä pidetään usein eksistenssifilosofina, vaikka hänen lähtökohtansa ovat monessa suhteessa toisenlaiset. Esimerkiksi Sartren eksistentialismin transsendentalismista dialogifilosofia eroaa siten, että kun transsendentaalifilosofia pyrkii konstruoimaan maailman subjektista käsin, dialogifilosofiassa subjekti on vasta erottautumisen tulos.

Martin Buber noin 1940-luvulla.

Elämä

Buber syntyi juutalaiseen perheeseen. Perhetausta antoi hänelle perinnöksi kiinnostukseen rabbiiniseen perinteeseen ja hasidismiin, joista varsinkin jälkimmäisellä oli suuri merkitys hänen älylliselle kehitykselleen. Buber aloitti opintonsa 1896 ja hän opiskeli monia aineita Wienin, Berliinin, Leipzigin ja Zürichin yliopistoissa. Hänen väitöskirjansa vuodelta 1904 käsitteli yksilöllistymisen teorioita kahden mystikon, Nicolas Cusanuksen ja Jakob Böhmen tuotannossa.

Buber kirjoitti elämänsä aikana paljon muun muassa filosofiaa, juutalaisuutta, psykologiaa ja kasvatustieteitä käsitteleviä teoksia, sekä toimitti esimerkiksi vuonna 1914 Kalevalan saksankielisen laitoksen. Buberin filosofisena pääteoksena pidetään 1923 ilmestynyttä kirjaa Minä ja Sinä (Ich und Du). Buberin itsensä mukaan kirjaa voidaan pitää hänen tuotantonsa ”polttopisteenä”, johon tiivistyy sekä hänen aikaisempi älyllinen kehityksensä että myös tulevan ajattelun perusta.

Buber toimi Jerusalemin yliopiston professorina sen perustamisesta lähtien kuolemaansa saakka.

Buber kirjoitti runollista ja vaikeaselkoista kieltä, eikä hänen esityksensä ole missään nimessä systemaattista. Kieltä kuvataan vaikeaselkoiseksi, romanttiseksi ja ekspressionistiseksi. Buberin muutettua Jerusalemiin ja opittua kunnolla hepreaa hänen kerrotaan vitsailleen ”että hän voisi kirjoittaa sitä yhtä epäymmärrettävästi kuin saksaksi”.

Filosofia

Buberin dialogifilosofian historiallisia yhteyksiä voidaan nähdä luonnollisesti jo Sokrateessa, mutta varsinaisesti suurimpia vaikutteita filosofiseen ajatteluunsa Buber sai 1800-luvun filosofeilta, kuten Friedrich Nietzscheltä, Søren Kierkegaardilta, Ludwig Feuerbachilta ja Friedrich Heinrich Jacobilta. Myös Immanuel Kant on monin osin vaikuttava taustahahmo. 1700-luvun itäeurooppalaisella juutalaisliikkeellä hasidismilla on ollut Buberin ajatteluun vähintään yhtä suuri vaikutus kuin varsinaisilla filosofeilla. Selvää edeltäjää Buberin ajattelulla ei kuitenkaan ole. Samanaikaisesti Buberin kanssa tosin syntyi monella tavalla toisiaan muistuttavia dialogifilosofioita, mutta ilmeisen riippumattomina toisistaan.

Buberin Minä-Sinä-filosofia perustuu jaolle kahdenlaisiin maailmassa vallitseviin suhteisiin: Minä-Sinä ja Minä-Se. Näitä suhteita Buber kutsuu nimityksellä ”perussanapari"”. Puhe perussanapareista viittaa suhteen kielelliseen perustaan: suhde syntyy kielessä ja elää siinä. Kieli on Buberille jotain subjektiivisuuden ylittävää, ja ”kieli ei ole ihmisessä, vaan ihminen kielessä”. (Buber, M., Die Schriften über das dialogische Prinzip, Heidelberg, 1954. 21:49). Perussanat määrittelevät ihmisen olemista, ja Buberin mukaan ihmisen maailma on kaksitahoinen tämän kommunikaation kaksitahoisuuden mukaisesti. Buberille ei myöskään ole minuutta irrallaan perussanojen määrittelemistä sosiaalisista suhteista: on vain perussanan Minä-Sinä Minä tai perussanan Minä-Se Minä.

Perussanaparilla "Minä-Se" Buber kuvaa objektiin suuntautunutta suhdetta, jossa subjekti esimerkiksi havaitsee, tuntee, kuvittelee, tahtoo, aistii tai ajattelee jotain. Minä-Se-suhde on ”intentionaalinen” suhde, joka lähtee subjektista ja kohdistuu objektiin, jota subjekti havainnoi, luokittelee ja analysoi.

Perussanapari Minä-Sinä puolestaan luo suhteen, jossa subjektilla ei ole mitään objektina. Usein kirjallisuudessa Minä-Sinä-suhdetta on kuvattu subjektin ja subjektin väliseksi suhteeksi. On kuitenkin muistettava, että Buber puhuu subjektista laajemmassa merkityksessä kuin yleensä. Vaikka Sinän sanovalla ei olekaan objektia, on hän kuitenkin yhteydessä. Minä-Sinä-suhde sisältää kaiken, minkä Minä-Se-suhdekin, mutta Minä-Sinä-suhteessa ei toisen subjektin ominaisuuksia voida analysoida lankeamatta takaisin Se-suhteeseen. Buber kuvaa Minä-Sinä ja Minä-Se suhteen eroa esimerkiksi yksittäisten äänten ja melodian tai yksittäisten sanojen ja lauseen välisenä erona. Buberin mukaan Minä-Sinä-suhde kohtaa ihmisen ”armosta ja tahdosta”, se vaatii molemminpuolisuutta, molempien osapuolten Sinä-sanomista.

Buberin dialogifilosofiaan sisältyy ajatus, jonka mukaan Minä-Sinä-suhde on Minä-Se-suhdetta ja jopa minuuttakin perustavampi. Tullakseen Minäksi ihminen tarvitsee Sinää. Minän kehittymisen lähtökohtana on tietynlainen alkuyhteys, ”luonnonmukainen liittyneisyys”, lapsen yhteys äitiinsä tai ”primitiivin” yhteys luontoon. Lapsen minuus syntyy yhteystapahtumien kadotessa ja syntyessä uudelleen: tapahtuman vakioina pysyvä osa abstrahoituu minäksi. Minän irrottautuminen alkuperäisestä yhteydestä mahdollistaa Minä-Se-suhteen synnyn.

Suomennetut teokset

• Minä ja Sinä. (Ich und Du, 1923.) Suomentanut Jukka Pietilä. Helsinki: WSOY, 1993 (3. painos 1999). ISBN 951-0-18773-9. Edellinen laitos 1986 (Therapeia-säätiön julkaisuja 1)
• Tie on jalkojesi alla, juutalaista elämänviisautta itäisestä Euroopasta, suom. Leena ja Aarne Huima, Karas-sana, 2000 (alkuteos Hundert Chassidische Geschichten)
• "Hevonen" ; "Kääntymys", suom. Lisa Enwald. Julkaisussa: Taite: Runouslehti 4. vsk. (1998):2, s. 12–13 (Katkelmia teoksesta Begegnung : autobiographische Fragmenten)
• "Baal Schemin legenda": anekdootteja ja kertomuksia. Julkaisussa: Parnasso 45. vsk. (1995): 1, s. 45–55
• "Sauva ja puu ; Kirjat ja ihmiset : kaksi fragmenttia", suom. Lisa Enwald. Julkaisussa: Taite: Runouslehti, 2. vsk. (1996):1, s. 12–14

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Martin Buber Wikimedia Commonsissa

• Martin Buber Homepage. (englanniksi)
• Kupiainen, Reijo: Dialogi maailmasuhteena. Niin & näin 1/1994.