Martin Block (1901 tai 1903[1]18. syyskuuta 1967) oli yhdysvaltalainen radiokuuluttaja ja eräs ensimmäisiä kuuluisuuteen nousseita radio-DJ:eitä. [2]

Martin Block
Martin Block ja Stan Kenton
Martin Block ja Stan Kenton
Henkilötiedot
Syntynyt1901 tai 1903
Kuollut18. syyskuuta 1967
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Ammatti radio-DJ

Block aloitti radiouransa lukemalla mainoksia tijuanalaisella radioasemalla Meksikossa.[2] Sieltä hän siirtyi Los Angelesiin KFWB-asemalle, jossa työskenteli myös DJ Al Jarvis, jolla oli oma suosittu paikallisesti lähetetty ohjelmansa Make Believe Ballroom[2], jossa Jarvis soitti äänilevyjä ja puhui artisteista aivan kuin he olisivat olleet todellisuudessakin paikalla.[3] 1934 Block siirtyi New Yorkiin WNEW-asemalle.[2] Kun Charles Lindberghin pojan kidnappauksesta ja murhasta epäillyn Bruno Hauptmannin oikeudenkäynti alkoi 1935, WNEW oli ainoa radiokanava, jonka sallittiin seurata oikeudenkäyntiä, muiden tiedotusvälineiden käyttäessä pitkälti WNEW:n uutisointia lähteenään.[3] Uutisointi tuotti ongelmia WNEW:lle, sillä tietoja oikeudenkäynnistä tuli epäsäännöllisin väliajoin ja väliajat jouduttiin täyttämään musiikilla.[3] WNEW palkkasi 25-henkisen orkesterin, joka tuli kalliiksi ja usein esitykset jouduttiin keskeyttämään kesken kappaleen, joka ei ollut muusikoiden mieleen.[3] Martin Block ehdotti aseman johtajalle orkesterin korvaamista äänilevyillä.[3] Ehdotukseen ei aluksi suostuttu, sillä äänilevyjen soittamista ei pidetty ammattimaiselle radioasemalle sopivana.[3] Lopulta kustannussyistä levyjen soittaminen kuitenkin aloitettiin ja Block kopioi uuden ohjelman idean ja nimen suoraan Al Jarvikselta ja ensimmäinen Blockin Make Believe Ballroom lähetettiin 3. helmikuuta 1935.[3] Alkuaikoina ohjelma lähetettiin aina tarvittaessa, mutta vähitellen se vakiintui ohjelmistoon ja vuonna 1940 se pääsi syndikointiin.[3]

Block juonsi ohjelmaa aina vuoteen 1958 asti, jolloin hänet korvasi William B. Williams, lukuun ottamatta vuosia 19461948, jolloin hän työskenteli Los Angelesissa.[3]

Martin Block nimettiin Radio Hall of Fameen vuonna 1988.[2]

Lähteet muokkaa

Tämä radioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.