Martha Graham (11. toukokuuta 1894 Pittsburgh, Pennsylvania1. huhtikuuta 1991 New York) oli yhdysvaltalainen tanssija ja koreografi, joka oli yksi nykytanssin perustajista.[1]

Martha Graham ja Bertram Ross

Graham syntyi Pennsylvaniassa. Hän liittyi vuonna 1924 Greenwich Village Follies -ryhmään ja alkoi opettaa ja suunnitella koreografioita. Grahamin yhteiskunnallinen näkemys ja feministinen tietoisuus heijaistui hänen töissään, esimerkiksi Revolt-produktiossa 1927. Hän loi tanssitavan, joka oli kurinalainen mutta uudenaikainen: liike lähtee lantiosta, jonka kutistaminen ja laajentaminen ovat olennainen osa tanssia.[1] Hän opetti 1930-luvulla Bennington Collegessa ja New Yorkin yliopistossa. Vuonna 1951 hän kuului Juilliard Schoolin tanssiosaston perustajajäseniin. New Yorkissa avattiin 1920-luvulla Grahamin oma tanssikoulu Martha Graham Center of Contemporary Dance, johon otettiin oppilaiksi vain naisia.

Graham meni vuonna 1948 naimisiin Erick Hawkinsin kanssa. Graham lopetti tanssimisen 1960-luvun lopulla ja keskittyi myöhemmällä urallaan lähinnä koreografiaan. Hän kuoli keuhkokuumeeseen 96-vuotiaana. Presidentti Gerald Ford myönsi Grahamille vuonna 1976 Presidential Medal of Freedomin. Time-lehti nimesi hänet vuonna 1998 vuosisadan tanssijaksi.

Lähteet muokkaa

  1. a b Seppo Zetterberg (toim. suomalainen laitos): Muutosten vuosisata 4, s. 259. Alkuteos: Power, Wealth & Powerty, The Family, Science, The Arts, Passing Parade. WSOY, 1994. ISBN 951-0-18421-7.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Franko, Mark: Martha Graham in Love and War: The Life in the Work. Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-977766-2.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.