Marta Roure (s. 16. tammikuuta 1981 Andorra la Vella) on andorralainen laulaja.[1]

Marta Roure

Roure syntyi musikaaliseen perheeseen. Hänen isänsä Jordi Roure i Torra on työskennellyt trumpetistina ja big band -johtajana. Hänen äitinsä Anna on työskennellyt pianonsoiton opettajana. Roure opiskeli musiikkia Andorrassa sekä musiikkiteatteria ja commedia dell'artea Barcelonassa. Hän on laulanut monissa kokoonpanoissa, joihin ovat kuuluneet hänen isänsä johtama Big Band d'Andorra ja hänen omat yhtyehankkeensa Jacob Díazin kanssa.[1]

Vuonna 2003 Roure osallistui Euroviisujen esikarsintaohjelmaan 12 Punts, jonka toteuttivat yhteistyössä Ràdio i Televisió d'Andorra ja Katalonian TV3. Roure valittiin kilpailijaksi Eurovision laulukilpailuun 2004 Andorran ensimmäisenä euroviisuedustajana. Hänen kilpailukappaleensa "Jugarem a estimar-nos" oli ensimmäinen katalaaninkielinen euroviisukappale. Roure ei päässyt finaaliin vaan jäi 18. sijalle 23:n osallistujan joukossa. Hän sai kaikki kaksitoista pistettään Espanjalta. Euroviisujen jälkeen Roure julkaisi albumin Nua. Hän jatkoi opiskelua musiikkikomediaan erikoistuneessa Youkali-oppilaitoksessa ja Col·legi de Teatre de Barcelonassa. Hän oli mukana esittämässä muun muassa Vicent Andrés Estellésin teosta Coral Romput Escena Nacional d'Andorrassa.[1]

Roure on sittemmin muun muassa työskennellyt Katalonian opetusministeriössä. Hänellä on kaksi lasta: Julen (s. 2002) ja Ixent (s. 2016).[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Marta Roure Eurovision Spain, viitattu 16.5.2024 (espanjaksi)