Wikipedia

Markus Kainulainen

suomalainen poliitikko

Markus Kainulainen (9. elokuuta 1922 Helsinki – 30. elokuuta 2017[1] Helsinki) oli suomalainen poliitikko. Kainulainen oli Kommunistisen työväenpuolueen (KTP) poliittisen toimikunnan jäsen. Hän toimi Suomen Kansan Demokraattisen Liiton kansanedustajana 1975–1979 sekä 1982–1983 ja SKP:n Uudenmaan piirijärjestön piirisihteerinä 1963–1986. Kainulainen oli SKP:n keskuskomitean jäsen vuosina 1966–1969[2] ja 1970–1981 sekä poliittisen toimikunnan jäsen 1966–1969[2] ja 1970–1981. Kainulainen oli kesäkuusta elokuuhun 2017 samana päivänä syntyneen Pentti Poutasen kanssa vanhin elossa ollut kansanedustaja.[3]

Markus Kainulainen
1981
1981
Henkilötiedot
Syntynyt9. elokuuta 1922
Helsinki
Kuollut30. elokuuta 2017 (95 vuotta)
Helsinki
Poliitikko
Puolue Kommunistinen työväenpuolue
Entiset puolueet SKDL (1945–1988)
Asema kansanedustaja
(1975–1979, 1982–1983)
Kotipaikka Helsinki
Puoliso Eila Pesonen (1947–2017)

Nuoruus muokkaa

Kainulainen syntyi ja varttui työläisperheessä Helsingin Malmilla. Hän kiinnostui yhteiskunnallisista asioista jo nuorena ja piti esikuvinaan tunnettuja sosiaalidemokraatteja. Suhde demareihin viileni puuseppä-isän erottua paikallisesta työväenyhdistyksestä. Kainulainen työskenteli puusepänoppilaana.[4]

Kainulainen kutsuttiin armeijaan syksyllä 1941 ja vuonna 1943 hän päätyi rintamajoukkoihin Syvärille. Kainulainen loukkasi silmänsä taisteluissa. Syksyllä 1944 hän kotiutui ja liittyi heti Malmin demokraattisiin nuoriin, Suomi–Neuvostoliitto-Seuraan, puuseppien ammattiosastoon ja Malmin Urheilijoihin. Kainulainen liittyi Suomen kommunistiseen puolueeseen (SKP) kesällä 1945.[4] Vuonna 1947 Kainulainen avioitui Eila Pesosen kanssa.[5]

Järjestötehtäviin muokkaa

Kainulainen keskittyi toimintaan Suomen demokraattisessa nuorisoliitossa (SDNL). Hän toimi SDNL:n Uudenmaan piirin sihteerinä. Vuonna 1952 Kainulainen valittiin liiton puheenjohtajaksi SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltosen tuella. Hän aloitti myös opinnot Sirolassa.[4] Kainulainen oli lisäksi Demokraattisen nuorison maailmanliiton (DNML) toimeenpanevan komitean jäsen.lähde? Kainulainen erosi SDNL:n johdosta keväällä 1955 epäonnistuttuaan liiton toiminnan tehostamisessa ja hän lähti Moskovaan opiskelemaan. Opinnot neuvostomaassa osuivat Stalinin kuolemaa seuranneeseen poikkeukselliseen uudistuskauteen. Kainulainen reagoi mullistuksiin korostamalla puolueen erehtymättömyyttä ja ideologisen lujuuden tärkeyttä. Suomeen palattuaan hän toimi vuoteen 1963 SKP:n Helsingin-Uudenmaan maaseutuvastaavana, kunnes hänet valittiin uudelleen itsenäistetyn SKP:n Uudenmaan piirin sihteeriksi, jossa tehtävässä hän jatkoi 23 vuotta.[4]

SKP:n opposition johdossa muokkaa

Piirisihteeri Kainulainen nousi 1960-luvun puolivälissä yhdeksi SKP:n opposition kärkinimeksi. Hän tuomitsi jyrkästi kaikenlaisen revisionismin, jota edusti Aarne Saarisen johtama puolueen enemmistö. Kainulainen oli retoriikaltaan kärkäs ja helposti konflikteihin ajautuva, ja keväällä 1968 hänet pyrittiin erottamaan SKP:n poliittisesta toimikunnasta. Hän selvisi kuitenkin varoituksella. Syksyllä 1968 Kainulainen tuki Tšekkoslovakian miehitystä, jonka SKP tuomitsi.[4] Opposition Tiedonantaja-lehti sai alkunsa Kainulaisen syksyllä 1967 perustamasta Uudenmaan piirin Tiedote-lehdestä, jonka ensimmäiseksi päätoimittajaksi hän värväsi uskollisen apurinsa Tauno Wallendahrin.[6] Kainulainen oli keskeisenä henkilönä muuttamassa sitä koko opposition yhteisjulkaisuksi syksyllä 1968.[7]

SKP:n 15. edustajakokouksessa 1969 Kainulainen johti enemmistön tuominnutta oppositiolinjaa. Opposition edustajat marssivat ulos kokouksesta Kainulaisen annettua merkin kädellään. Koiton talossa pidetyssä kapinakokouksessa Kainulainen kannatti uuden aatteellisesti oikeaoppisen kommunistisen puolueen perustamista, mutta hän jäi mielipiteineen vähemmistöön.[4] Kainulainen neuvotteli uudesta puolueesta muun muassa NKP:n kanssa, mutta neuvostoliittolaiset eivät hyväksyneet ideaa. Huhtikuussa 1969 Kainulainen valittiin opposition perustaman Kommunistien maatakäsittävän neuvottelukunnan työvaliokunnan sihteeriksi.[8]

1970-luvulla Kainulainen jatkoi periaatteellista taisteluaan revisionismia vastaan, ja hän oli yksi taistolaisiksi nimetyn liikkeen näkyvimmistä hahmoista Taisto Sinisalon ja Urho Jokisen ohella. Hän vastasi opposition taloudesta monien yhdistysten kautta. Vaaleissa 1975 Kainulainen valittiin eduskuntaan SKDL:n listoilta.[4] Hän oli lakivaliokunnan jäsen. Kainulainen putosi eduskunnasta seuraavissa vaaleissa, mutta kohosi vielä syksyllä 1982 varasijalta puoleksi vuodeksi eduskuntaan Pohjoismaiden neuvoston pääsihteeriksi nimitetyn Ilkka-Christian Björklundin tilalle.[5] SKP:n Uudenmaan piiri oli Kainulaisen johdolla tiukasti opposition käsissä ja se edusti taistolaisten vasenta laitaa.

Riidat Tiedonantajaliikkeen kanssa muokkaa

1980-luvulle tultaessa Kainulainen riitautui myös muiden taistolaisten kanssa.[4] Hän vastusti muun muassa niin sanottua kolmaslinjalaista suuntausta, jota hän piti marxismi-leninismin kannalta epäilyttävänä. Kainulainen vastusti myös Mihail Gorbatšovin uudistuksia Neuvostoliitossa.

Lokakuussa 1985 SKP erotti Arvo Aallon johdolla opposition hallitsemat piirijärjestöt Uusimaa mukaan lukien. Erotetut toimivat aluksi nimellä SKP:n järjestöt ja Kainulainen valittiin järjestöjen keskuskomiteaan huhtikuussa 1986.[9] Myöhemmin nimeksi otettiin Suomen kommunistinen puolue (yhtenäisyys) (SKPy). Kainulaista ei valittu uuden puolueen poliittiseen toimikuntaan.

Uusi puolue muokkaa

Marxismi-leninismin nimeen vannoneet kommunistit tuomitsivat SKPy:n revisionismin ja suuntautuivat Kainulaisen johdolla uuden puolueen perustamiseen. Alkuvuonna 1988 perustettiin Rauhan ja sosialismin puolesta – Kommunistinen työväenpuolue (KTP). Kainulainen oli KTP:n tunnetuin poliitikko ja puolueen kannattajia on kutsuttu hänen mukaansa kainuslaisiksi.[10] Kainulainen istui KTP:n poliittisessa toimikunnassa puolueen perustamisesta lähtien aina vuoteen 2012 ja puolueen keskusneuvostossa vuoteen 2014.[1]

Kainulainen kuoli 95-vuotiaana 30. elokuuta 2017. Hänen puolisonsa Eila oli kuollut vain kaksi viikkoa aiemmin 91-vuotiaana.[11]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b Mikko: Toveri Markus Kainulainen 9.8.1922–30.8.2017. (Arkistoitu – Internet Archive) Kommunistinen Työväenpuolue 12.9.2017. Viitattu 17.9.2017.
  2. ↑ a b Leppänen, Veli-Pekka: Kivääri vai äänestyslippu? Suomen kommunistisen puolueen hajaannus 1964–1970, s. 459–463. Edita 1999.
  3. ↑ https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/911279.aspx
  4. ↑ a b c d e f g h Leppänen, Veli-Pekka: Kivääri vai äänestyslippu? Suomen kommunistisen puolueen hajaannus 1964–1970, s. 205–207. Edita 1999.
  5. ↑ a b Markus Kainulainen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  6. ↑ Virtanen, Matti: Oikealla asialla – Viikkolehdeksi muuttuva Tiedonantaja aloitti taistelunsa puolustamalla Tshekkoslovakian miehitystä. (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat 16.9.1990. Viitattu 21.9.2017.
  7. ↑ Leppänen, Veli-Pekka: Kivääri vai äänestyslippu? Suomen kommunistisen puolueen hajaannus 1964–1970, s. 273–274. Edita 1999.
  8. ↑ Leppänen, Veli-Pekka: Kivääri vai äänestyslippu? Suomen kommunistisen puolueen hajaannus 1964–1970, s. 322. Edita 1999.
  9. ↑ SKP:n järjestöjen edustajien kokous 26.–27.4.1986, s. 86–89. SKP:n järjestöt 1986.
  10. ↑ EU on yhteinen vihollinen. Helsingin Sanomat 7.3.1995.
  11. ↑ Markus ja Eila Kainulaisen kuolinilmoitukset. Työkansan Sanomat 15.9.2017, s. 11.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Veli-Pekka Leppänen: ”Kainulainen, Markus (1922–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 687–689. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla muokkaa

Edeltäjä:
Raino Westerholm 		Iäkkäin elossa oleva kansanedustaja
1. kesäkuuta – 30. elokuuta 2017 		Seuraaja:
Pentti Poutanen
Kansandemokraattien kansanedustajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Markus_Kainulainen&oldid=21450340”