Markiisi on ikkunan yläpuolelle asenettava yleensä kankaasta tehty peite, joka antaa suojaa auringonpaisteelta. Suomessa markiisien sijaan auringonvalolta suojaavat edelleen sälekaihtimet, mutta hiljalleen markiisien käyttö on yleistymässä. Jo 1990-luvulta markiisit ovat olleet yleistymään päin esimerkiksi Ruotsissa.

Markiiseja katukahvilassa.

Markiisi on ikkunaa hieman leveämpi kangaskatos, joka kaartuu jyrkässä kulmassa eteenpäin ja suojaa suoralta auringonpaisteelta. Markiisi on tuettu seinään kiinnitetuetuilla varsilta, jotka myös pingottavat kankaan.

Terassimarkiisi suojaa terassia tai patiota suoralta auringolta sekä sateelta. Terassimarkiisi on loivempi ja ulottuu kauemmas seinästä kuin ikkunamarkiisi. Terassimarkiisin ja ikkunamarkiisin lisäksi on vielä kolmas malli, laskostettava korimarkiisi.

Markiisia pidetään auki tarpeen mukaan ja se on kelattavissa pois, kun sitä ei tarvita. Markiisi kelataan joko sähköllä tai käsin. Jousi tai kaasujousi helpottaa markiisin avaamista painovoiman lisäksi. Nykyisellään markiisin moottoreihin voidaan myös kytkeä automatiikka, joka kelaa markiisia säätilan mukaan.

Markiisi ei aina tarvitse lupaa rakennusvalvontaviranomaisilta, kuitenkin kaavoitetuilla alueilla ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaissa ympäristöissä kannattaa aloittaa markiisin suunnittelu ottamalla ensin yhteyttä kunnan rakennusvalvontaan.

Markiisi suojaa auringolta eri tavoin kuin esimerkiksi verhot tai sälekaihdin, sillä verhoja tai sälekaihdinta käytettäessä aurinko pääsee kuumentamaan ainakin uloimman ikkunalasin, kun taas ikkunamarkiisia käytettäessä lasikin jää varjoon. Lisäksi markiisi ei peitä näköalaa, mutta suojaa silti tehokkaasti kasvit, tapetit, tekstiilit ja huonekalut.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa