Maria Caniglia

Maria Caniglia (5. toukokuuta 1905 Napoli – 16. huhtikuuta 1979 Rooma) oli italialainen oopperalaulaja, joka oli äänialaltaan sopraano.

Caniglia opiskeli Napolissa Agostino Rochen johdolla. Roche oli myös Caniglian tulevan säännöllisen yhteistyökumppani Ebe Stignanin opettaja. Caniglia teki vuonna 1930 debyyttinsä Torinossa Chrysothemiksen roolissa Richard Straussin Elektrassa. Hän keskittyi jo tässä vaiheessa vahvasti spintorooleihin, vaikka La Scalan koelaulussa 1929 kapellimestarit Ettore Panizza, Carlo del Campo ja Gino Marinuzzi olivat suositelleet laulajalle keskittymistä alun perin lyyriseen ohjelmistoon. Pian Caniglia esiintyi Magdana Ottorino Respighin La campagna sommersassa Genovassa, Lohengrinin Elsana Roomassa ja Marian roolissa Ildebrando Pizzettin Lo stranierossa La Scalassa. La Scalassa Caniglia eteni päärooleihin muun muassa Italo Montemezzin La notte di Zoraimassa ja Pietro Mascagnin Le mascheressa. Tätä seurasivat esiintymiset wagnerilaisissa rooleissa, kuten Sentana Lentävässä hollantilaisessa ja Sieglindenä Valkyyriassa. Caniglia oli johtava sopraano La Scalassa, kunnes lähti sieltä vuonna 1951. Hänen laajaan ohjelmistoonsa kuuluivat roolit muiden muassa lukuisissa Giuseppe Verdin oopperoissa, Giacomo Puccinin Manon Lescautissa ja vuonna 1937 Respighin Lucrezian sekä Christoph Willibald Gluckin Iphigénie en Tauriden nimirooleissa.

Caniglia teki ensiesiintymisensä Salzburgin musiikkijuhlilla vuonna 1935, Buenos Airesin Teatro Colónissa 1937 ja Covent Gardenissa 1937. Vuonna 1936 hän loi Roxanen roolin Franco Alfanon Cyrano de Bergeracissa Roomassa, ja vuonna 1937 hän esiintyi Aidassa ensimmäisissä Caracallan kylpylöillä pidetyissä oopperajuhlissa. Metropolitan-oopperassa Caniglia esiintyi ensimmäisen kerran Desdemonan roolissa Otellossa Giovanni Martinellin vastaesiintyjänä vuonna 1938. Italian hallinto kuitenkin takavarikoi taiteilijoiden passit toisen maailmansodan aikana, joten Caniglia ei päässyt jatkamaan esiintymisiä Yhdysvalloissa eikä Isossa-Britanniassa.

Vuonna 1939 Caniglia meni naimisiin säveltäjä, kapellimestari Pino Donatin kanssa. Toisen maailmansodan jälkeen hän esiintyi jälleen Buenos Airesissa Normana ja Adrienne Lecouvreurina. Vuonona 1950 hän oli johtava tähti La Scalan vierailevissa esiintymisissä Lontoossa. Caniglia jatkoi uraansa lähdettyään La Scalasta 1951. Vuonna 1959 hän jäi eläkkeelle esiinnyttyään Toscana Kairossa. Caniglia esiintyi useimpien aikansa johtavien italialaisten kapellimestarien johdolla. Näihin kuuluivat Victor de Sabata, Franco Ghione, Antonio Guarnieri, Vittorio Gui, Gino Marinuzzi, Ettore Panizza, Gabriele Santini ja Tullio Serafin. Tunnetuksi tuli varsinkin Caniglian tenori Beniamino Giglin kanssa tekemä yhteistyö. Caniglia teki levytyksiä His Master's Voicelle (kaikki Giglin kanssa) ja Cetra Recordsille.