Maria Callas
Maria Callas (kreik. Μαρία Κάλλας, María Kállas, syntymätodistuksessa Sophie Cecilia Kalos, ristimänimeltään María Ánna Sofía Sesilía Kalogeropoúlou, kreik. Μαρία Άννα Σοφία Σεσιλία Καλογεροπούλου, 2. joulukuuta 1923 New York, Yhdysvallat – 16. syyskuuta 1977 Pariisi, Ranska) oli yhdysvaltalais-kreikkalainen oopperalaulaja, äänialaltaan sopraano. Callas oli aikansa tunnetuin oopperalaulaja 1940-luvun lopulta 1960-luvulle.[1]
| Maria Callas | |
|---|---|
 Maria Callas vuonna 1958. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. joulukuuta 1923 New York, Yhdysvallat |
| Kuollut | 16. syyskuuta 1977 (53 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Ammatti | oopperalaulaja |
| Muusikko | |
| Aktiivisena | 1942–1965 |
| Tyylilajit | ooppera |
| Levy-yhtiöt | EMI |
| Aiheesta muualla | |
| www.maria-callas.com/en | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Elämä ja ura muokkaa
Callas syntyi kreikkalaiseen siirtolaisperheeseen New Yorkissa, Yhdysvalloissa. Isä oli liikemies ja vaihtoi perheen nimen Callasiksi edistääkseen sopeutumista. Maria muutti 13-vuotiaana äitinsä kanssa Ateenaan, Kreikkaan. Ateenassa Callas opiskeli musiikkia muun muassa kuuluisan oopperalaulajan, Elvira de Hidalgon johdolla.[2]
Callas esiintyi Kreikassa 1940-luvulla ahkerasti ja nousi kansalliseen maineeseen. Hän palasi vuonna 1944 Yhdysvaltoihin, mutta ei saanut siellä työtilaisuuksia yhtä hyvin kuin Kreikassa.[1]
Callas esiintyi vuonna 1947 Veronan oopperafestivaalilla, missä hänen äänensä teki yleisöön vaikutuksen. Tästä alkoi nousu maailmankuuluksi laulajaksi.[1]
Callas esiintyi 1950-luvulla Italian ja muun maailman tunnetuimmissa oopperataloissa, kuten Milanon La Scalassa, Pariisin Palais Garnier’ssa ja New Yorkin Metropolitanissa. Hänen ansiokseen voidaan ainakin osaksi lukea yleisen kiinnostuksen kasvu 1800-luvun alkupuolen italialaisia bel canto -oopperoita kohtaan.[3] Callasin ohjelmistoon kuuluivat tärkeimmät oopperasäveltäjät Wagnerista koloratuuriklassikoihin. Häneen yhdistettiin erityisesti Luigi Cherubinin Medea ja Vincenzo Bellinin Norma.[1] Callasin laulutaide oli harvinainen yhdistelmä dramaattista ilmaisuvoimaa ja teknistä taituruutta yhdistettynä laajaan äänialaan, minkä vuoksi hänen ohjelmistoonsa mahtui esimerkiksi niin Wagnerin Valkyyrian Brünnhilden kuin Bellinin Unissakävijän Aminankin osat. Tavallisesti näiden osien esittäjiksi tarvitaan kaksi täysin erityyppistä sopraanoa.
Callas oli ollut uransa alkuvuosien aikana huomattavan ylipainoinen, mutta 1950-luvun alkupuolella hän laihdutti kolmisenkymmentä kiloa. Hoikistuminen teki Callasista muoti-ikonin ja suositun lehtien kansikuvissa. Jotkut kriitikot tosin olivat sitä mieltä, että Callas oli menettänyt laihtumisensa myötä äänensä loistokkuuden.[1]
Callas oli vaativa tähti, joka esitti suuria ja paljon mediajulkisuutta saaneita vaatimuksia oopperataloille. Ristiriidat Metropolitanin oopperajohtaja Rudolf Bingin kanssa johtivat siihen, että Callas jätti Yhdysvallat ja palasi Eurooppaan jatkamaan uraansa.[1]
Callasin ensimmäinen aviomies ja manageri Giovanni Battista Meneghi sai Callasin mukaan avioerossa yli puolet Callassin omaisuudesta, koska kaikki oli laitettu aviomiehen nimiin. Miehestä tuli avioliiton myötä miljonääri.[4]
Sairastelu, keski-ikä ja kuolema muokkaa
Kriitikot olivat havainneet Callasin äänessä vuoteen 1957 mennessä kovuutta, metallisuutta ja epävakautta korkeissa äänissä[1]. Callas sairasti harvinaista etenevä sairautta nimelta dermatomyasiitti, joka voi johtaa hengitys- ja ääntöelinten surkastumiseen. Lääkärit pitivät Callasin oireita kuitenkin psykosomaattisina, minkä vuoksi hän sai diagnoosin vasta lähes kaksikymmentä myöhässä.[5]
Sairauden aiheuttama lihasjänteyden puute vaikeutti Callaksen äänenkäyttöä jo tammikuussa 1958, jolloin Rooman oopperatalossa järjestetty Norma-oopperan ensi-ilta jouduttiin keskeyttämään jo ensimmäisen näytöksen aikana[6]. Itse Italian presidentti oli ollut yleisön joukossa. Yleisö ja media suuttuivat Callasille ja oopperatalo peruutti Callasin seuraavat esiintymiset. Callasin mukaan Oopperatalo ei ollut suostunut järjestämään hänelle sijaista, vaikka hän oli ilmoittanut sairastumisestaan useita päiviä ennen esitystä. Callas haastoi Oopperatalon myöhemmin oikeuteen voittaen jutun.[7]
Callasin kiinnostus laulamiseen väheni vuodesta 1959 alkaen, tavattuaan laivanvarustaja Aristoteles Onassiksen[1]. Kirjailija Nicholas Gagen mukaan Callas ja Onassis saivat lapsen 30. maaliskuuta 1960, mutta lapsi kuoli muutama tunti synnytyksen jälkeen.[8] Tätä väittämää on kuitenkin kyseenalaistettu.[9] Callasin ja Onassiksen yhdeksän vuotta kestänyt suhde loppui, kun Onassis tapasi Yhdysvaltain entisen presidentin John F. Kennedyn lesken, Jacqueline Kennedyn.[10]
Callas esiintyi viimeisen kerran oopperan lavalla vuonna 1965 Pariisissa.[2] Callas luopuiseuraavana vuonna Yhdysvaltain kansalaisuudestaan ja otti Kreikan kansalaisuuden.[1] Vuonna 1969 Callas näytteli Pier Paolo Pasolinin elokuvassa Medea. Elokuvasta tuli sensaatio, joka toi suurta julkisuutta sekä Callasille että Pasolinille.[11]
Callas antoi 1970-luvun alussa oppitunteja New Yorkin Juilliard Schoolin mestariluokalle ja teki vuonna 1973 duokiertueen tenori Giuseppe di Stefanon kanssa. Sen jälkeen Callas ei enää esiintynyt. Hän vietti viimeiset vuotensa eristäytynyttä elämää Pariisissa.[1] Callas kuoli sydänkohtaukseen 53-vuotiaana vuonna 1977.[12] Callasin omaisuus oli hänen kuollessaan noin yhdeksän miljoonan USA:n dollarin arvoinen.[13]
Italialaislääkäri Mario Giacovazzo paljasti vuonna 2002 diagnosoineensa Callasilta dermatomyesiitin[5]. Italialaiset lääkärit Franco Fussi ja Nico Paolillo kävivät 2000-luvulla läpi Callaksen vuosien 1958-1976 levytykset ja hänen esityksistään laaditut videot vahvistaen niiden perusteella Callasin vuonna 1975 saaman dermatomyosiittidiagnoosin. Fussi ja Paolillo epäilivät myös, että Callaksen kuolettava sydänkohtaus johtui sairauden hoitoon käytetyn kortisonin ja immunosupressanttien yhdistelmästä.[5]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j Phy-Olsen, Allene (toim. Gorman, Robert F.): ”Maria Callas”, Great Lives from History: The 20th Century 1901–2000, s. 612–614. Salem Press, 2008. ISBN 978-1-58765-345-2.
- ↑ a b Maria Callas All Music. All Media Network. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
- ↑ Maria Callas, 53, Is Dead of Heart Attack in Paris The New York Times. The New York Times Company. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
- ↑ Elämäkerta | The Guardian: Uusi aineisto kertoo sopraano Maria Callasin traagisesta elämästä – Kirjeistä paljastuu muun muassa aviomiehen väkivaltaisuus Helsingin Sanomat. 12.4.2021. Viitattu 25.1.2024.
- ↑ a b c Maria Callas did not kill herself from grief for Onassis, a rare disease cost her career and life grreporter.info. 5.1.2015. Viitattu 3.2.2024.
- ↑ Maria Callas did not kill herself from grief for Onassis, a rare disease cost her career and life grreporter.info. 5.1.2015. Viitattu 3.2.2024.
- ↑ Remembering Maria Callas 2.12.2023. Chicago Symphony Orchestra Association. Viitattu 3.2.2024.
- ↑ Maria Callas bore child by Onassis News24 Archives. 10.9.2000. Viitattu 6.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Brigitte Pantis: "The Secret Son" of Maria Callas – Facts and Fiction (html) Divina Records. Viitattu 6.11.2018. (englanniksi)
- ↑ The Diva and the Tycoon The New York Times. The New York Times Company. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
- ↑ Callas as Medea: The only film the diva ever made (finally!) arrives on DVD. Examiner. Arkistoitu 5.6.2015. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
- ↑ Elämäkerta | The Guardian: Uusi aineisto kertoo sopraano Maria Callasin traagisesta elämästä – Kirjeistä paljastuu muun muassa aviomiehen väkivaltaisuus Helsingin Sanomat. 12.4.2021. Viitattu 25.1.2024.
- ↑ Callas was killed in poison plot, claims director Franco Zeffirelli (Maksullinen linkki) 2004. Scotsman. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
