Mallorcandoggi

Mallorcandoggi (kat. ca de bou, esp. dogo mallorquín) on espanjalainen koirarotu, joka nimensä mukaisesti on kotoisin Mallorcalta.

Mallorcandoggi
Avaintiedot
Alkuperämaa	Baleaarit,  Espanja
Määrä	Suomessa rekisteröity 23
Rodun syntyaika	1710–1720-luku
Alkuperäinen käyttö	härkätaistelut, vartiointi, paimennus
Nykyinen käyttö	vahti- ja seurakoira
Muita nimityksiä	ca de bou, dogo mallorquín, perro dogo mallorquín, perro de presa mallorquín, Majorca Mastiff, dogue de Majorque, Mallorca-Dogge, mallorca dogi, Mallorquin Mastiff, Majorcan Bulldog, Mallorquin Bulldog
FCI-luokitus	ryhmä 2 Pinserin ja snautserin tyyppiset, molossikoirat ja sveitsinpaimenkoirat alaryhmä 2.1 Mastiffityyppiset molossikoirat #249
Ulkonäkö
Paino	uros 35–38 kg, narttu 30–34 kg
Säkäkorkeus	uros 55–58 cm, narttu 52–55 cm
Väritys	fawn, punainen, brindle ja musta; musta maski sallittu
Infobox OK

Ulkonäkö

Mallorcandoggi on tyypillinen keskikokoinen molossikoira, jolla on voimakas ja jonkin verran pitkänomainen rakenne. Kallon koko riippuu sukupuolesta: sen ympärysmitta on selkeästi suurempi uroksilla kuin nartuilla. Karvapeite voi olla hiekanruskea (fawn), punainen, juovikas (brindle) tai musta. Musta maski sallitaan, ja myös valkoiset merkit rinnassa, naamassa ja raajoissa hyväksytään niin kauan kuin ne eivät kata yli 30 % karvapeitteestä. Lisäksi fawneilla ja punaisilla koirilla on usein perusväriä vaaleampi "kasvonaamio". Tumma brindle on kaikkein toivotuin väri ja toiseksi toivotuin punainen, minkä jälkeen tulee fawn. Tästä huolimatta fawnit ja punaiset koirat ovat brindlejä yleisempiä. Keskimääräinen säkäkorkeus on 56 cm, urosten sallittu vaihtelu on 55–58 cm ja narttujen 52–55 cm. Keskimääräinen paino on 36 kg, urokset voivat olla 35–38-kiloisia ja nartut 30–34-kiloisia.

• 
  Maskillinen fawn, "bulldoggi"-tyyppi
• 
  Maskiton punainen
• 
  Maskiton fawn ja maskillinen punainen
• 
  Vaaleabrindle, "bulldoggi"-tyyppi
• 
  Maskillinen punabrindle
• 
  Ruskeabrindle
• 
  Mustabrindle, "bulldoggi"-tyyppi
• 
  Musta (virheellisin ruskein merkein)

Luonne ja käyttäytyminen

Rodulle tyypillinen pääväriä vaaleampi "naamio" kasvojen alueella.

Rotu jalostettiin vahvaksi ja sitkeäksi, ja nämä ovatkin sen keskeisimmät luonteenpiirteet: haasteen edessä se ei peräänny. Vaikka se kunnioittaa perhettään lapsia myöten, se tarvitsee omistajan joka osaa tarjota sille oikeanlaisen koulutuksen, sen kanssa pitää olla varovainen muiden eläinten seurassa ja se tulee sosiaalistaa pentuiästä aikuisuuteen.

Se on älykäs koira joka vaatii omistajaltaan ymmärrystä ja taitoa käsitellä sitä. Koska se on jalostettu kohtaamaan lähes minkä tahansa haasteen, kovien otteiden käyttäminen tuottaa vain harmia koulutuksessa ja voi tehdä koirasta vaarallisen. Sen sijaan omistajan tulee työskennellä mallorcandogginsa kanssa pentuiästä lähtien kouluttaen sen tottelemaan ja käyttäytymään niin positiivisella tavalla kuin mahdollista, kuitenkin korjaten epähalutun käytöksen heti alusta lähtien.

Rotu vaatii muutaman pitkän lenkin päivässä pysyäkseen fyysisessä ja henkisessä tasapainossa. On välttämätöntä sosiaalistaa ja totuttaa se pennusta lähtien ympäristöönsä jotta se ei kookkaampana ole uhkaksi toisille. Tottelevaisuuskoulutukseen ja -kisoihin osallistuminen on hyvä tapa työskennellä mallorcandoggin kanssa.

Alkuperä

Vuonna 1232 Aragonian kuningas karkotti maurit Baleaareilta. Espanjalaiset toivat saarille niin kutsutun iberianmastiffin, jonka nykymuodossaan on väitetty olevan espanjanmastiffi, pyreneittenmastiffi tai espanjandoggi. Jopa jotkut mallorcanpaimenkoiran kasvattajat väittävät koirien jotka kuningas James I toi mukanaan edustaneen heidän rotuaan.

Ensimmäinen kirjattu maininta espanjalaisesta doggista on vuodelta 1350 Kastilian kuningas Alfonso XI:n teoksessa Book of Hunting. Mallorcanpaimenkoiran kehittyminen saarella on ajoitettu 16. tai 17. vuosisadalle. Ranskalaisessa käännöksessä iberianmastiffia kutsutaan nimellä iberican perro de presa, mikä viittaa presa-tyyppisiin eli kiinnipitäviin koiriin. Sitä käytetään yleisimmin kanariandoggista, mutta sillä voidaan kutsua mitä tahansa pelotonta molossikoiraa olipa se sitten mastiffi tai doggi.

Mastiffit, doggit ja kookkaat paimenkoirat ovat saattaneet eksyä Mallorcalle kaupankäynnin ja uudisasukkaiksi muuttaneiden aristokraattien mukana. He esimerkiksi kunnioittivat suuresti espanjandoggia, jota käytettiin 14. vuosisadalla yleisesti villisian ja muiden villieläinten metsästykseen. Niin mastiffeja, doggeja kuin paimenkoirakin luultavasti risteytettiin useina eri aikoina tiettyihin tarkoituksiin.

Vuonna 1713 englantilaiset valloittivat Baleaarit Utrechtin sopimuksen myötä, jolloin mallorcandoggi luultavasti kehittyi omaksi rodukseen. Ca de Bou tarkoittaa katalaanin kielellä härkäkoiraa, mikä viittaa rodun käyttötarkoitukseen häränpurijana. Härkätaistelut koirien kanssa alkoivat englantilaisten tuotua perinteen saarille.

Yleinen luulo on että englantilaiset toivat mukanaan bulldoggeja ja risteyttivät niitä paikallisten vartio-, metsästys- ja paimenkoirien kanssa, jotka saattoivat olla tulosta espanjandoggin, mallorcanpaimenkoiran ja iberianmastiffin välisistä risteytyksistä. Toinen teoria viittaa siihen että mallorcalaiset kauppiaat toivat mukaansa Englantiin ottamiaan espanjanbulldoggeja eli perro de toroja (espanjandoggia raskaampi ja matalampi rotu) takaisin saarelle palatessaan.

Englanninbulldoggin alkuperä on epävarma ja ensimmäinen maininta siitä Englannissa on vuodelta 1632. Jotkut uskovatkin että sen kantarotu on kotoisin Espanjasta, ja MB Wynn mainitsee kirjassaan Mastiffin historia vuodelta 1886: "on esitetty ilman mitään tarkempia todisteita että espanjanbulldoggi olisi alun perin tuotu Englannista, mutta väittämän totuus on kaukana varmasta, ja joitain huomattavimmista espanjanbulldoggeista joita on tänne tuotu tutkineena olen tullut siihen johtopäätökseen että vaikka espanjanbulldoggi on tai oli aidon pugnaces-rodun jälkeläinen, se silti eroaa merkittävästi nykyisestä (19. vuosisadan) brittiläisestä bulldoggista, enemmän piirteiltään kuin kookkaammalta kooltaan.

Englantiin 19. vuosisadan lopulla tuodut espanjanbulldoggit painoivat kaikki noin 40 kilogrammaa, suunnilleen saman verran kuin mallorcandoggi. Rotumääritelmässä sanotaan että englantilaiset etsivät rotua joka sopisi hyvin härkätaisteluihin. He saattoivat olla tietoisia siitä että heidän omat bulldogginsa eivät olleet sopeutuneet kuumuuteen. Siihen asti ei luultavasti ollut syytä jalostaa matalia koiria mutta härkätaistelussa siitä oli hyötyä.

Tämän vuoksi espanjanbulldoggi risteytettiin mallorcanpaimenkoiran kanssa jotta se kykenisi sietämään Mallorcan helteitä härkätaistelun aikana. Siihen aikaan mallorcanpaimenkoira muistutti kuitenkin enemmän doggeja ja muita molossikoiria: sillä oli kookas, voimakas runko, vahva kaula ja tiivis mastiffimainen luusto. Se oli myös nykyistä pienikokoisempi.

Englantilaisten lähdettyä saarilta vuonna 1803 mallorcalaiset alkoivat käyttää koiria vartiointiin, metsästykseen ja härän paikoillaan pitelemiseen ennen kuin teurastaja ennätti paikalle.

Mallorcandoggin ulkonäkö ja rotutyyppi kehittyi luultavasti 19. vuosisadalla. Ranskassa oli tuohon aikaan bordeauxindoggista kolme eri muotoa: pariisilainen mastiffityyppi, bordeauxlainen bullmastiffi- tai doggityyppi ja toulouselainen pitkäkuonoisempi espanjanbulldoggityyppi. Jotkut uskovat jälkimmäisen olleen täysin sama rotu kuin espanjanbulldoggi, mitä tuki mm. kaupungin läheinen sijainti Espanjaan nähden.

Samaan aikaan Espanjassa oli erityyppisiä presa-koiria: espanjandoggi, espanjanbulldoggi, matalaraajainen perro de tierra ja kanariandoggi. Mallorcalla kehittyi mallorcandoggi ilmaston ja monien eri käyttötarkoitusten, härkätaistelu mukaan lukien, myötä. Koirataistelut kiellettiin Espanjassa vasta vuonna 1940.

Ensimmäinen kirjallinen maininta mallorcandoggista vuodelta 1907 osoittaa että rotu oli erittäin tunnettu vielä 19. vuosisadalla. Samalta vuodelta peräisin olevassa kuvassa esiintynyt koira muistutti melko paljon staffordshirenbullterrieriä sillä erotuksella että oli tätä korkearaajaisempi. Vuoteen 1923 mennessä rotu oli rekisteröity espanjalaiseen kantakirjaan ja vuosina 1928-1929 joitain yksilöitä osallistui ensimmäisen kerran koiranäyttelyyn Barcelonassa.

Vuonna 1946 kirjoitettiin rotumääritelmä, jota FCI ei kuitenkaan hyväksynyt ennen vuotta 1964. Toisen maailmansodan jälkeen mallorcandoggi kuoli lähes sukupuuttoon, ja muutama jäljelle jäänyt yksilö risteytettiin mallorcanpaimenkoiran, englanninbulldoggin ja mahdollisesti espanjanbulldoggin kanssa.

Vuonna 1964 jäljellä ei ollut enää puhdasrotuisia yksilöitä, ja ulkomaalaisten rotujen kuten saksanpaimenkoiran, tanskandoggin ja rottweilerin suosio vain pahensi tilannetta. Rotu kuitenkin elvytettiin uudelleen 1980-luvulla kannasta jota oli jälleen risteytetty mallorcanpaimenkoiran kanssa. Tämä johtui siitä että mallorcalaiset asettivat työominaisuudet ulkonäön ja rotupuhtauden edelle. Kyseisistä risteytyspentueista he valitsivat enemmän mallorcandoggia muistuttavat mukaan mallorcandoggin jalostukseen ja elvytykseen.

1990-luvulla myös muissa maissa kiinnostuttiin rodusta, ja se saavutti suosion Puolassa ja Venäjällä. Pelkästään Moskovassa väitetään olevan yli 2000 mallorcandoggia, kun koko Espanjassa niitä on vain noin 250. Puerto Ricossa rotua arvostetaan suuresti sen alkuperäisessä käyttötarkoituksessa maatiloilla. Myös Ranskassa, Alankomaissa, Tanskassa, Suomessa ja Ruotsissa on kasvattajia, mutta vain vähän ja rotu on maailmalla melko tuntematon. Ensimmäinen mallorcandoggi vietiin Britanniaan Ranskasta vuonna 2001.

Nykyisin kiinnostus rotua kohtaan on suurempaa internetin mahdollistaman tiedonvälityksen ansiosta. Kuitenkin nousevalla suosiolla on myös mahdollisia haittapuolia, kuten risteyttäminen muiden rotujen kanssa kun kasvattajat yrittävät vastata kasvavaan kysyntään.

Historia Suomessa

Vuonna 2001 Suomessa rekisteröitiin ensimmäinen mallorcandoggi, maaliskuussa 2000 Mallorcan saarilla syntynyt leonado narttu Janis-Joplin de Almallutx. Se kuitenkin kuoli jo vajaan kahden vuoden iässä immunologiseen sairauteen, joten siitä ei vielä tullut perustaa jalostuspohjalle. Vuosien 2002–2003 vaihteessa samaisesta Mallorcalaisesta kasvattajalta tuotiin leonado-värinen uros Lat-Sao de Almallutx, josta myöhemmin tuli yksi menestyneimmistä suomalaisista rodunedustajista. Edelleen samalta kasvattajalta tuotu narttu Rapa-Nui de Almallutx rekisteröitiin pari vuotta myöhemmin, ja Suomen ensimmäinen pentue syntyi 9. heinäkuuta 2006 näille kahdelle rodun alkuperäiselle mallorcalaiselle edustajalle. Kaikki Suomeen tuodut viisi ensimmäistä koiraa olivat peräisin joko Mallorcalta tai Manner-Espanjasta.

Lokakuussa 2007 syntyi Suomen toinen pentue Rapa-Nui de Almallutxille ja Venäjältä tuodulle fawnille Zvezda Askony Alaro del Tanzherille. Viimeksi mainittu edusti täysin uusia itäeurooppalaisia sukulinjoja verrattuna aiempiin suomalaisiin koiriin, jotka olivat kaikki vahvasti Flora de Almallutxiin linjattuja. Yhdistelmä myös periytti leonadon lisäksi myös valko-ruskeaa ja valkoista mustalla merkillä. Suomessa syntyneistä koirista tähän mennessä menestynein on ollut leonado Suomen muotovalio Borde Bou'n Reveltosa Sor ensimmäisestä pentueesta.

Näiden kahden pentueen jälkeen kasvatustoiminta kuitenkin hiipui, eikä vuoteen 2013 mennessä uusia pentueita ole enää syntynyt. Myöskään yhtään uutta tuontikoiraa ei rekisteröity vuosien 2008–2011 aikana, ja rodun tulevaisuus Suomessa näytti jo epävarmalta. Tuona aikana Kouloon tosin tuotiin puolalaista linjaa oleva uros, jota ei ole rekisteröity Suomeen. Viimein vuonna 2012 rekisteröitiin kaksi uutta fawnia Venäjän tuontinarttua, Lunnay Sonata Kristel Nobbi ja Lilu Disney, joista ensiksi mainittu on ehtinyt jo saavuttaa Voittaja 2012-, Juniorivoittaja 2012- ja Helsinki Junior Winner 2012 -tittelit. Molemmat koirat ovat osittain venäläisistä ja osittain puolalaisista linjoista, joten ne edustavat eri sukulinjoja kuin 2000-luvun alussa.

Terveys

Mallorcandoggin suurin terveysriski on lonkkaniveldysplasia, mutta yhtäkään Suomessa rekisteröidyistä koirista ei kuvattu ennen vuosia 2011–2013 siten, että tulokset olisivat tulleet Kennelliiton viralliseen Koira.netiin. Ensimmäiset koirat on kuitenkin epävirallisesti kuvattu: ensimmäisen pentueen kuvatuilla nartulla ja uroksella oli A/B lonkat ja 0/0 kyynärät.^lähde? Tuoreemmista, vuosien 2011–2013 virallisesti kuvatuista tuonneista toisella oli D- ja toisella E-lonkat.

Koska rotu piti elvyttää pienestä jäljellä olleesta kannasta, se on melko sisäsiittoinen, ja tämä myös kasvattaa riskiä lonkkaniveldysplasiaan. Esimerkiksi ensimmäisen Suomeen tuodun koiran sukusiitosprosentti oli neljän sukupolven mukaan 25 %, koska sen molempina isoisinä oli Bajasaun de Almallutx, ja sen emä Flora de Almallutx oli lisäksi emä-poika-risteytyksen (Bajasaun de Almallutx ja Pandora) tulos ja Flora de Almallutxin isä Bajasaun de Almallutx isä-tytär-risteytyksen (Chimo ja Pandora) tulos. Ensimmäisen Suomessa jalostukseen käytetyn uroksen emä oli niin ikään Flora de Almallutx. Ensimmäisen Suomessa jalostukseen käytetty narttu oli tulos isoäiti-pojanpoika-risteytyksestä (K2 de Almallutx ja Flora de Almallutx) ja sen emä oli jälleen Flora de Almallutx, sukusiitosprosentiksi tullen edellä mainittujen sekä muutaman muun koiran kautta yhteensä neljän sukupolven mukaan 32,03 % ja viiden sukupolven mukaan 34,38 % (jolloin sukutaulun koirista tiedossa ainoastaan 48 %).

Myös ensimmäisellä suomalaisella pentueella oli molempina isoäiteinään Flora de Almallutx, minkä lisäksi kyseinen koira on vielä pentueen emän isän isän emä. Toisen pentueen isä oli kuitenkin erittäin erisukuisista linjoista, minkä vuoksi toisen pentueen mahdollinen sukusiitos rasite tuli ainoastaan emän puolelta (joka oli sama koira kuin ensimmäisessäkin pentueessa), ja Suomeen saatiin tämän itäeurooppalaisen linjan kautta uutta verta. Pitää ottaa huomioon ulkosiitoisuus, joka ei ollut tässä tapauksessa riskitön.

Lähteet

Aiheesta muualla

• thebreedsofdog.com -rotuesittely
• Bulldoggi-informaatio
• Mallorcandoggin ranskalainen foorumi
• Corazón Abierto (Arkistoitu – Internet Archive)
• Von Zillion (Arkistoitu – Internet Archive)
• Pietarilainen mallorcandoggi (Arkistoitu – Internet Archive)
• Hasta Siempre^{[vanhentunut linkki]}