Makrobioottinen ruokavalio

ruokavalio

Makrobioottinen ruokavalio tarkoittaa perinteiseen itämaiseen ravitsemusoppiin perustuvaa ruokavaliota. Ruokavalion kannattajat uskovat sen vaikuttavan fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Dieetissä syödään tyypillisesti ruokaa, johon kuuluu paljon kuituja, kasviksia jyviä ja kasvisproteiinia, vain vähän rasvaa, sekä rajoitetusti lihaa. Ruokavaliossa painotetaan myös luomuruokia.lähde?

Historia muokkaa

Makrobioottinen ruokavalio perustuu japanilaisen armeijalääkäri Sagen Ishizukan 1800-luvun lopulla kehittämään ravinto-opilliseen teoriaan, jonka pohjana hän käytti perinteistä itämaista ruokavaliota.[1] Lisäksi hän sovelsi teoriaan länsimaiden kemian, biologian, biokemian ja fysiologian piirteitä.[2]

Ishizuka itse oli syntynyt heikkona, ja hän kärsi munuais- ja ihosairaudesta. Saadakseen terveytensä takaisin Ishizuka opiskeli laajasti sekä länsimaista että itämaista lääketiedettä. Tietonsa ja päätelmänsä tutkimuksistaan Ishizuka kokosi kahteen kirjaan, vuonna 1896 julkaistuun "Pitkän iän kemialliseen teoriaan"[3] ja vuonna 1898 julkaistuun "Terveelliseen dieettiin".[4]

Ishizuka vastusti aikansa eurooppalaisia vaikutteita, jotka olivat vaikutusvaltaisia Japanissa esimerkiksi tieteen ja kulttuurin saralla. Hän päätyi suosittelemaan perinteistä japanilaista ruokavaliota,[4] johon kuului täysiäselvennä, puhdistamattomia ruokia, sekä hyvin vähän tai ei lainkaan maitoa ja eläinperäisiä raaka-aineita.

Vuonna 1907 Ishizukan seuraajat perustivat "Shoku-Yo-Kail"-nimisen yhdistyksen. Yhdistyksen jäsenkunta koostui muiden muassa aatelisista, kongressiedustajista, poliitikoista ja liikemiehistä.[5]

Ishizuka väitti parantaneensa luonnonriisistä ja meri- ja maakasviksista koostuneella ruokavaliolla monia potilaita. Ishizukan parannustekniikka perustui neljään periaatteeseen:[6]

  • Ruoat ovat terveyden ja iloisuuden perusta.
  • Natrium ja kalium ovat ruokien pääasialliset toisilleen vastakkaiset ainesosat. Niiden välinen suhde määrittelee vahvimmin makrobioottisen dieetin "yin/yang"-tasapainon.
  • Vilja on ihmisen peruselintarvike.
  • Ruoan pitäisi olla täyttäselvennä ja luonnollista.

Japanin ulkopuolelle ruokavalion toi 1960-luvulla George Ohsawa, joka oli Ranskassa asuessaan tuottelias kirjoittaja.lähde?

Lähteet muokkaa

  • Herman Aihara: Basic Macrobiotics. George Ishawa Macrobiotic, 1998. ISBN 9780918860552 (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. Kulungian ~ Sagen Ishizuka www.macrodiet.com. Viitattu 9.3.2019.
  2. 55 Macrobiotic Principles for Any Diet!. Online Optimates LLC, 2009-09. ISBN 9780982630600. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.3.2019). en
  3. History of Macrobiotics (1715-2017) - SoyInfo Center www.soyinfocenter.com. Viitattu 9.3.2019.
  4. a b Aihara 1998, s. 156.
  5. Aihara 1998, s.157.
  6. Aihara 1998, s. 90.