Madeleine de Scudéry
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Madeleine de Scudéry, pseudonyymi Sapho (15. lokakuuta 1607 Le Havre, Ranska – 2. kesäkuuta 1701 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija.
| Madeleine de Scudéry | |
|---|---|
 Madeleine de Scudéry. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. lokakuuta 1607 Le Havre, Ranska |
| Kuollut | 2. kesäkuuta 1701 (93 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Kansalaisuus | Ranska |
| Ammatti | kirjailija |
| Kirjailija | |
| Salanimi | Sapho |
| Äidinkieli | ranska |
| Tuotannon kieli | ranska |
| Tyylilajit | historialliset romaanit |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Elämäkerta muokkaa
Madeleine de Scudéry, jonka aatelinen isä oli kotoisin Provencesta, asui yhdessä veljensä, kirjailija Georges de Scudéryn kanssa vuoteen 1655 ja oli veljensä tavoin kiinnostunut kirjoittamisesta.
Scudéry omaksui aikakauden tyylisuunnan, niin sanotun presiöösin tyylin,[1] ja jo ennen kuin hän vuonna 1644 lähti veljensä mukana Marseilleen, hän kävi markiisitar Catherine de Vivonnen salongissa Hôtel de Rambouillet'ssa ja kuului Fronde-kapinan jälkeen myös Hôtel de Nevers'n ja Hôtel de Créquin kantavieraisiin.
Fronden jälkeen hän itse piti kuuluisaa kirjallista salonkia Société du samedi ('lauantaiseura'),[1] joka oli viimeisiä jossa presiöösin tyylin henkeä vielä vaalittiin. Seuran jäseniä on sanottu ensimmäisiksi sinisukiksi.lähde? Tämä yltiöromanttinen ja hienostunut näkemys leimaa myös hänen kirjoittamiaan viittä valtavan suurta herooista historiallista romaania, jotka tosin ilmestyivät hänen veljensä nimissä:[1] Ibrahim, ou l'illustre Bassa (4 osaa, 1641), jonka ansiosta tulivat muotiin turkkilaiset aiheet ja orientalismi, Artamène ou le grand Cyrus (10 osaa, 1649–1653), Clélie, histoire romaine (10 osaa, 1654–1660). Romaanit saivat myrskyisän suosion ja kuuluvat ajan suurimpiin kirjallisiin menestyksiin.
Yhtä paljon huomiota eivät herättäneet hänen kaksi viimeistä romaaniaan Almahide, ou l'esclave reine (8 osaa, 1660) ja Mathilde d’Aguilar, histoire espagnole (1667).lähde? Kaikki kertomukset ovat avainromaaneja, jotka historian puettuna kuvaavat Ranskan hovin elämää ja tapoja ja joista vieraiden nimien alle kätkeytyy useita ajankohdan tunnetuimpia henkilöitä[1], kuten Condé (Cyrus), Longuevillen herttuatar (Mandane), Ruotsin kuningatar Kristina (Cleobuline) ja kirjailijatar itse (Sapho).
Ranskan akatemia palkitsi de Scudéry vuonna 1671 hänen tyylistään Discours sur la gloire. Hänen viimeiset teoksensa muodostuivat lähinnä sarjasta moraalisia Conversations (10 osaa, 1680–1692), jotka ovat vähemmän tunnettuja mutta eivät hänen kirjoituksistaan vähempiarvoisia. Hän kirjoitti myös runoja.
Madeleine de Scudéryn romaaneille on ominaista sisällön puolesta se että hän käsittelee rakkautta, historiallisia ja klassisistisia aiheita allegorian muodossa ja ottaa presiositeetin hengessä etäisyyttä kaikkeen, mikä hänen mielestään on alhaista ja vulgaaria. Hänet liitetään usein barokkiin, mutta toisaalta hänen teoksensa olivat tärkeä silta keskiajan ritarikirjallisuudesta romantiikkaan. Hänen kymmenosainen teoksensa Artamène ou le grand Cyrus, jossa on 2,1 miljoonaa sanaa, on maailmanhistorian pisimpiä romaaneja.
Lähteet muokkaa
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Scudery, Madeleine de”, Otavan kirjallisuustieto, s. 692. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.
Kirjallisuutta muokkaa
- Annukka Peura, Kuvitettuja naisia : kaksi eurooppalaista salonkia. Julkaisussa Motmot : Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja 1994, s. 108–117 ISBN 951-0-20129-4
- Eero Tarasti, Maailma ja sen tulkinta. Julkaisussa Synteesi 30(2011) : 1, s. 3–14
- Päivi Rainio, Madeleine de Scudė́ry : keskustelu, kohteliaisuus ja sukupuoli, pro gradu. Helsinki : Helsingin yliopisto, 2008