MPEG-1

MPEG-1 on tiedostomuotostandardi, jonka tavoitteena on pakata ääntä ja kuvaa kohtuullisella laadulla niin ettei se kuitenkaan vie kohtuutoman paljoa tallennustilaa. Tämä standardi (ISO-11172) oli ensimmäinen MPEG-komitean tulos ja se valmistui 1992. Tunnetuin MPEG-1-standardin osa on äänen koodaus MPEG-1 Layer-3 eli MP3, joka mullisti digitaalisen musiikin jakamisen ja toistamisen.

Standardi on tarkoitettu kuvan ja äänen pakkaamiseen digitaaliselle tallennusmedialle kuten CD-ROMille. MPEG-1 koodaus voidaan jakaa kolmeen osaan; systeemi, video ja ääni. Koodaus MPEG-1 muotoon tapahtuu kiinteää datavirtaa käyttäen (CBR), videon maksimi datavirta on 100 Mbit/s, ja maksimi kuvakoko 4095×4095. MPEG-1 video on aina lomittelematonta.

Video-CD järjestelmän pakkauksessa käytetty kuvakoko PAL-järjestelmälle on 352 x 288 kuvapistettä, ja NTSC-järjestelmälle 352 x 240 kuvapistettä. Maksimi videon datavirta on 1,1519 Mbit/s. Videokuva voidaan pakata suhteessa 50:1, jolloin kuvan laatu säilyy kohtalaisena. Suurempaa pakkauskerrointa (200:1) voidaan käyttää silloin kun laadusta voidaan tinkiä. Audiokoodeekkina voidaan käyttää joko Audio-CD:ltä tuttua PCM-ääntä tai MPEG-1 Audio Layer II (MP2) -pakkausta, jonka datavirta on kiinteä 224 kbit/s. Tällä pakkauksella ääni voi olla kaksikanavainen mono, stereo, intensity stereo tai joint stereo. Äänen ja kuvan synkronoinnin takaamiseksi ääni- ja kuvadata ovat lomitettuna MPEG:n videosektoreissa.

Stillvideo on koodattava mpeg-Intra kuviksi. Normaali kuvakoko on 352 x 240 kuvapistettä NTSC- ja 352 x 288 kuvapistettä PAL-järjestelmässä. Käytettävissä on myös suurempikokoinen (High Resolution) kuva, jolloin kuvakoot NTSC- ja PAL-järjestelmissä ovat vastaavasti 704 x 480 ja 704 x 576 kuvapistettä.

MPEG-2 on "päivitetty" versio MPEG-1:stä, jonka kehittäminen aloitettiin jo ennen kuin MPEG-1 standardi oli saatu valmiiksi. MPEG-2 toi mukanaan mm. tuen lomitetulle videolle sekä useammalle äänikoodekille.