MM-rallikausi 2006 oli järjestyksessään rallin maailmanmestaruussarjan 34. kausi. Kausi alkoi Monte Carlo -rallilla 19. tammikuuta ja päättyi Walesin ralliin 3. joulukuuta.

MM-rallikausi 2006
Järjestyksessä oleva kausi 34.
Kilpailuja 16
Kuljettajia 30
Rengasvalmistaja(t) M Michelin
Kuljettajien mestari Ranska Sébastien Loeb
Valmistajien mestari Yhdistynyt kuningaskunta Ford
← 2005 2007 →

Tallit muokkaa

Edelliskauden jälkeen Citroënin, Peugeot’n, Škodan ja Mitsubishin tehdastallit vetäytyivät sarjasta. Valmistajien MM-tittelistä kilpaili silti kuusi tallia, kun sääntöjä muutettiin siten, että tehdaspisteistä pystyivät ajamaan myös yksityistallit.

Tehdaspisteistä kilpailevat valmistajat jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä olivat uusilla, kauden 2006 sääntöjen mukaisilla autoilla kilpailevat tehdastallit, jotka osallistuivat sarjan kaikkiin osakilpailuihin. Toisessa ryhmässä olleet yksityistallit osallistuivat vähintään kymmeneen osakilpailuun. Yksityistallit saivat ajattaa edellisvuoden sääntöjen mukaisia autoja, jos auton kuljettaja ei ollut viitenä edellisvuotena sijoittunut kuuden parhaan joukkoon. Yksityistallit saivat myös vapaasti vaihtaa kuljettajia, kun taas tehdastallien kuljettajien oli ajettava kauden kaikki kilpailut.

Valmistajien MM-sarjan 1. kategoria muokkaa

Kronos Total Citroën World Rally Team muokkaa

Vaikka Citroënin tehdastalli vetäytyi sarjasta kauden 2005 päätteeksi, tuki se belgialaista Kronos-tallia. Kronos ajatti Citroën Xsara WRC 2006 -mallia ja käytti BFGoodrichin renkaita. Kuljettajina toimivat silloinen hallitseva maailmanmestari Sebastien Loeb (kartturina Daniel Elena) ja tallin toista autoa ajava Xavier Pons (kartturina Carlos del Barrio). Kolmatta autoa useimmissa kisoissa ajoi Daniel Sordo (kartturina Marc Martí).

BP Ford World Rally Team muokkaa

Fordin tehdastalli ajatti Ford Focus RS WRC 06 -mallia, jossa alla olivat BFGoodrichin renkaat. Kuljettajina toimivat Marcus Grönholm kartturinaan Timo Rautiainen sekä Mikko Hirvonen kartturinaan Jarmo Lehtinen.

Subaru World Rally Team muokkaa

Subarun tehdastalli ajatti Subaru Impreza WRC 2006 -mallia ja käytti Pirellin renkaita. Ykköskuljettajana toimi kauden 2003 maailmanmestari Petter Solberg kartturinaan Phil Mills. Toista autoa ajoi Chris Atkinson kartturinaan Glenn McNeall. Erityisesti asfalttipinnalle erikoistunut Stéphane Sarrazin (kartturina Stéphane Prévot) ajoi joitakin ralleja.

Valmistajien MM-sarjan 2. kategoria muokkaa

OMV Peugeot Norway World Rally Team (Bozian Racing) muokkaa

Bozian Racingin ylläpitämässä tallissa itävaltalainen Manfred Stohl kartturinaan Ilka Minor ajoi Peugeot 307 WRC:llä kauden kaikki kilpailut. Toista Peugeot’ta ajaa 12 osakilpailussa norjalainen Henning Solberg kartturinaan Cato Menkerud.

Stobart VK M-Sport Ford Rally Team muokkaa

Stobart VK M-Sport Ford Rally Team oli kaudella 2006 Fordin tehdastallin toimintaa pyörittävän M-Sportin kakkostalli, joka ajatti Ford Focus RS WRC04 -mallin vanhoja Fordin tehdastallin autoja, joissa oli alla BFGoodrichin renkaat. Kuljettajista Matthew Wilson kartturinaan Michael Orr kiersi täyden MM-sarjan. Muita, joitakin satunnaisia kilpailuja ajavia kuljettajia olivat Luis Perez Companc (kartturina Jose Maria Volta), Kosti Katajamäki (kartturina Timo Alanne), Jari-Matti Latvala (kartturina Miikka Anttila) sekä Pieter Tsjoen (kartturina Eddy Chevailier).

Red Bull Škoda Team muokkaa

Myös Škoda jatkoi Citroënin tapaan rallitoimintaansa tukemalla yksityistallia, vaikka vetäytyikin sarjasta oman tehdastallin nimellä. Itävaltalaisen energiajuomatuotemerkin nimeä kantavassa yksityistallissa Skoda Fabia WRC 05:llä ajoi Anders Aigneria (kartturina Timo Gottschalkia) kymmenessä MM-rallissa. Gilles Panizzi kartturiveljensä Hervé Panizzin kanssa ajoi kolme asfalttirallia, ja Ruotsin rallissa Škodaa ajoi ruotsalainen DTM-kuljettaja Mattias Ekström kartturinaan Stefan Bergman.

Maaliskuun lopussa Gilles Panizzi ilmoitti, ettei halua enää ajaa Škodalla. Muutama päivä tämän jälkeen Red Bull Škoda ilmoitti tehneensä sopimuksen Harri Rovanperän kanssa. Rovanperä ajoi Škodalla kaikissa niissä kauden lopuissa ralleissa, joihin talli osallistui, joita oli vielä seitsemän ensimmäisen ollessa kauden viides osakilpailu, Korsikan ralli 2006.

Muita talleja muokkaa

Erinäisiin MM-ralleihin osallistui myös lukuisia yksityistalleja, jotka eivät kilpailleet valmistajien MM-pisteistä.

Osakilpailut muokkaa

Nro Päivämäärä Ralli Kuljettaja Kartanlukija Talli Raportti
1. 19.–22. tammikuuta   Monte Carlo -ralli   Marcus Grönholm   Timo Rautiainen Ford Raportti
2. 2.–5. helmikuuta   Ruotsin ralli   Marcus Grönholm   Timo Rautiainen Ford Raportti
3. 2.–5. maaliskuuta   Meksikon ralli   Sébastien Loeb   Daniel Elena Citroën Raportti
4. 23.–26. maaliskuuta   Katalonian ralli   Sébastien Loeb   Daniel Elena Citroën Raportti
5. 6.–9. huhtikuuta   Korsikan ralli   Sébastien Loeb   Daniel Elena Citroën Raportti
6. 27.–30. huhtikuuta   Argentiinan ralli   Sébastien Loeb   Daniel Elena Citroën Raportti
7. 18.–21. toukokuuta   Sardinian ralli   Sébastien Loeb   Daniel Elena Citroën Raportti
8. 1.–4. kesäkuuta   Akropolis-ralli   Marcus Grönholm   Timo Rautiainen Ford Raportti
9. 10.–13. elokuuta   Saksan ralli   Sébastien Loeb   Daniel Elena Citroën Raportti
10. 17.–20. elokuuta   Suomen ralli   Marcus Grönholm   Timo Rautiainen Ford Raportti
11. 1.–3. syyskuuta   Japanin ralli   Sébastien Loeb   Daniel Elena Citroën Raportti
12. 21.–24. syyskuuta   Kyproksen ralli   Sébastien Loeb   Daniel Elena Citroën Raportti
13. 12.–15. lokakuuta   Turkin ralli   Marcus Grönholm   Timo Rautiainen Ford Raportti
14. 26.–29. lokakuuta   Australian ralli   Mikko Hirvonen   Jarmo Lehtinen Ford Raportti
15. 16.–19. marraskuuta   Uuden-Seelannin ralli   Marcus Grönholm   Timo Rautiainen Ford Raportti
16. 1.–3. joulukuuta   Walesin ralli   Marcus Grönholm   Timo Rautiainen Ford Raportti

Tulokset muokkaa

Pistejärjestelmä muokkaa

Sijoitus 1 2 3 4 5 6 7 8
Pisteet 10 8 6 5 4 3 2 1

Kuljettajien mestaruus muokkaa

Väri Tulos
Kulta Voittaja
Hopea Toinen sija
Pronssi Kolmas sija
Vihreä Pistesijoitus
Sininen Maaliin pistesijojen ulkopuolella
Ei sijoittunut (NC)
Violetti Keskeytti (Kesk.)
Punainen Karsiutui (DNQ)
Esikarsiutui (DNPQ)
Musta Hylättiin (DSQ)
Valkoinen Ei startannut (DNS)
Vaaleansininen Vain harjoituksissa (PO)
Perjantain testikuljettaja (TD)
Tyhjä Kilpailu peruttiin (C)
Ei harjoituksissa (DNP)
Loukkaantunut tai sairas (Louk.)
Kilpailukiellossa (EX)
Ei saapunut (DNA)
Vetäytyi (WD)
Lihavoitu Paalupaikka
Kursivoitu Nopein kierros
† – keskeytys
ajoi yli 90 % kilpailupituudesta ja sai tuloksen.
Yläindeksi numero – Pistesijoitus sprinttikilpailussa
Power Stage -erikoiskokeella.
* – Fanboost
G – Nopein aika-ajon lohkovaiheessa
Sija Kuljettaja MON
 
SWE
 
MEX
 
ESP
 
FRA
 
ARG
 
ITA
 
GRC
 
GER
 
FIN
 
JPN
 
CYP
 
TUR
 
AUS
 
NZL
 
GBR
 
Pisteet
1   Sébastien Loeb 2 2 1 1 1 1 1 2 1 2 1 1 112
2   Marcus Grönholm 1 1 8 3 2 10 kesk. 1 3 1 2 2 1 5 1 1 111
3   Mikko Hirvonen 7 12 14 9 4 kesk. 2 3 9 3 3 3 2 1 2 kesk. 65
4   Manfred Stohl 4 18 3 12 7 4 7 kesk. 5 9 5 4 8 3 3 2 54
5   Daniel Sordo 8 16 4 2 3 5 3 6 2 kesk. DSQ kesk. 7 23 5 7 49
6   Petter Solberg kesk. DSQ 2 7 11 2 9 7 kesk. kesk. 7 8 13 2 6 3 40
7   Xavier Pons 9 7 kesk. kesk. 6 17 4 8 14 kesk. DNS 7 4 4 4 5 32
8   Henning Solberg kesk. 8 5 7 kesk. 5 4 6 3 kesk. 12 11 25
9   Toni Gardemeister 3 DNS DNS 4 4 5 20
10   Chris Atkinson 6 11 7 11 13 6 10 11 8 13 4 9 6 9 kesk. 6 20
11   Gianluigi Galli kesk. 4 9 3 kesk. 5 15
12   Alexandre Bengué 4 5 9
13   Jari-Matti Latvala 41 25 16 kesk. 22 34 17 69 6 8 4 9
14   Kosti Katajamäki 6 kesk. 26 14 5 7
15   Jan Kopecký 11 13 5 10 17 16 7 8 kesk. 10 7
16   Daniel Carlsson 3 kesk. 6
17   Jussi Välimäki 5 9 7 6
18   Stéphane Sarrazin 5 8 8 kesk. 6
19   François Duval kesk. 6 kesk. 8 13 kesk. 9 8 5
20   Thomas Rådström 5 4
21   Gareth MacHale 16 6 kesk. 11 11 10 kesk. kesk. 3
22   Kristian Sohlberg kesk. 6 kesk. 3
23   Andreas Aigner 13 kesk. 13 15 13 14 6 kesk. 10 kesk. 3
24   Janne Tuohino 10 6 3
25   Toshihiro Arai 9 30 21 6 22 kesk. 30 3
26   Mirco Baldacci 11 21 20 46 7 18 kesk. 2
27   Luís Pérez Companc 23 12 9 12 11 14 22 7 2
28   Matthew Wilson 15 14 16 15 16 8 34 10 12 10 40 10 12 27 13 12 1
29   Fumio Nutahara 17 kesk. 8 11 26 21 1
30   Dean Herridge 14 8 1
Sija Kuljettaja MON
 
SWE
 
MEX
 
ESP
 
FRA
 
ARG
 
ITA
 
GRC
 
GER
 
FIN
 
JPN
 
CYP
 
TUR
 
AUS
 
NZL
 
GBR
 
Pisteet

Valmistajien mestaruus muokkaa

Sija Valmistaja Nro. MON
 
SWE
 
MEX
 
ESP
 
FRA
 
ARG
 
ITA
 
GRC
 
GER
 
FIN
 
JPN
 
CYP
 
TUR
 
AUS
 
NZL
 
GBR
 
Pisteet
1   BP Ford World Rally Team 3 1 1 6 2 2 8 kesk. 1 3 1 2 2 1 5 1 1 195
4 5 7 8 5 3 kesk. 2 3 5 3 3 3 2 1 2 kesk.
2   Kronos Total Citroën World Rally Team 1 2 2 1 1 1 1 1 2 1 2 1 1 kesk. 4 4 5 166
2 6 4 kesk. kesk. 4 9 3 6 2 kesk. kesk. kesk. 6 8 5 7
3   Subaru World Rally Team 5 kesk. kesk. 2 3 6 2 5 5 kesk. kesk. 5 6 11 2 6 3 106
6 4 6 5 4 5 4 6 8 kesk. 7 4 7 5 6 kesk. 6
4   OMV Peugeot Norway 7 3 9 3 3 4 kesk. 5 4 7 3 3 2 88
8 kesk. 5 4 5 kesk. 4 4 5 3 kesk. 8 9
5   Stobart VK M-Sport Ford Rally Team 9 10 8 9 8 9 6 9 7 7 6 7 8 10 9 9 10 44
10 9 3 7 9 kesk. 7 kesk. 11 8 8 6 9 4 7 7 4
6   Red Bull Škoda Team 11 7 kesk. 6 7 8 9 6 kesk. 9 8 24
12 8 kesk. 7 8 7 10 4 kesk. 8 kesk.
Sija Valmistaja Nro. MON
 
SWE
 
MEX
 
ESP
 
FRA
 
ARG
 
ITA
 
GRC
 
GER
 
FIN
 
JPN
 
CYP
 
TUR
 
AUS
 
NZL
 
GBR
 
Pisteet
  • Ford varmisti valmistajien mestaruuden Uuden-Seelannin rallissa.

Juniorit muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:2006 World Rally Championship