Mūmin (vuoden 1969 sarja)

Animoitu televisiosarja
Mūmin
ムーミン
(Moomin)
Genre fantasia
TV-anime
Ohjaaja Masaaki Osumi (jaksot 1–26)
Rintaro (jaksot 27–65)
Studio Tokyo Movie Shinsha (jaksot 1–26)
Mushi Productions (jaksot 27–65)
Lähetyskanavat Japani Fuji TV
Saksa ARD
Yhdistynyt kuningaskunta BBC
Alkuperäinen lähetyskierros 5. lokakuuta 196927. joulukuuta 1970
Jaksojen määrä 65

Mūmin (Muumi) on japanilainen animaatiosarja vuodelta 1969. Sarja perustuu löyhästi Tove Janssonin kirjoihin. Jansson ei pitänyt sarjasta, koska se perustui hänen kirjoihinsa hyvin vähäisesti.[1] Sarjassa esimerkiksi oli autoja. Muumeilla oli usein myös rahaa, ja sarjassa nähtiin juopottelua ja väkivaltaa.[1] Lisäksi hahmojen nimet ja heidän ulkomuotonsa poikkesivat Janssonin kirjoista. Sarja oli suunnattu ensisijaisesti aikuisille eikä lapsille. Sarjaa ei ole esitetty Suomessa. Vuonna 1972 ilmestyi sarjan jatko-osa Shin Mūmin.

Mūmin-sarja muistetaan nykyään myös siitä, että arvostettu animaatio-ohjaaja Hayao Miyazaki työskenteli uransa alkuaikoina sarjassa animaattorina.[1]

Hahmot muokkaa

Muumipeikko on Niiskuneidin ystävä.

Niiskuneidillä on vaaleanpunaiset hiukset ja keltainen rusetti.

Pikku Myy on pieni tyttö, jolla on keltainen mekko, punaiset kengät, ruskeat hiukset ja punainen rusetti.

Nuuskamuikkunen on mies, jolla on keltainen paita, punainen rusetti, ruskea hattu ja mustat kengät.

Niisku on Niiskuneidin sisar, jolla on kultainen tukka, ja on hyvä auton ajamisessa.

Muumimammalla punavalkoraitainen essu.

Muumipapalla on musta silinterihattu päässä.

Nipsu on ruskea eläin, joka on Muumipeikon ystävä.

Tiuhti ja Viuhti ovat kaksosia, jotka esiintyät jaksoissa 10 ja 11.

Poliisimestari on poliisi, jolla on siniset vaatteet ja ruskeat hiukset.

Hemulilla on tummansininen hame.

Piisamirotta on ruskea filosofi, joka on ensimäisessä jaksossa Silinterin salaisuus.

Mymmeli on Pikku Myyn äiti, jolla on vihreät hiukset, valkoinen paita ja punainen kaulus.

Mörkö on hirviö, joka esiintyy neljännessä jaksossa Missä on ihana kevät?.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa