Méav

irlantilainen laulaja

Méav Ní Mhaolchatha, nykyisin usein lyhyemmin Méav, on irlantilainen laulaja. Hän on nykyään sooloartisti, mutta on ollut mukana monissa projekteissa. Hän laulaa englanniksi, iiriksi ja ranskaksi.

Vuonna 1999 ilmestynyt Méav.

Varhaiset vuodet muokkaa

Méav tulee musikaalisesta perheestä Dublinista. Hän aloitti laulu-, harppu- ja piano-opinnot varhaisessa vaiheessa ja jatkoi niitä opiskellessaan oikeustiedettä Dublinin Trinity Collegessa.

Laulu-ura muokkaa

Méav on kiertänyt maailmaa laajasti nuoresta iästään huolimatta. Hän oli Lord of the Dance-ryhmän päävokalisti kolmen kuukauden ajan vuonna 2000 Etelä-Afrikan kiertueella. Vuosina 1996–1999 hän oli mukana kolmella RTE Concert Orchestran kiertueella Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Hän on esiintynyt niin ikään Riverdance-yhtyeen kanssa kotimaansa lisäksi Lontoossa ja New Yorkissa. Méav lauloi myös Irlannin presidentin Mary McAleesen virkaanastujaisissa. Anúna-yhtyeen jäsenenä Méav kiersi maailmaa Kanadassa, Skandinaviassa, Marokossa ja Espanjassa sekä teki yhteistyötä mm. Elvis Costellon, Brian Kennedyn ja the Chieftainsin kanssa. Méav on lisäksi ollut Irlannin kansallisen kamarikuoron jäsen ja käynyt tämän kanssa kiertueella Brasiliassa ja useassa Euroopan maassa. 2002 hän lauloi pääesiintyjänä festivaaleilla Etelä-Koreassa (jossa hän on suosittu), osana jalkapallon MM-kilpailujen juhlallisuuksia.

Levytyksiä muokkaa

Sooloartistina muokkaa

Muita levyjä muokkaa

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.