Lyijy(IV)kloridi
Lyijy(IV)kloridi eli lyijytetrakloridi (PbCl4) on lyijyn ja kloorin muodostama epäorgaaninen molekyyliyhdiste. Se on suhteellisen epästabiili ja sillä on vähäistä käyttöä orgaanisen kemian synteeseissä.
| Lyijy(IV)kloridi | |
|---|---|
-chloride-from-xtal-2002-3D-SF.png) |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | PbCl4 |
| Moolimassa | 349,01 g/mol |
| Ulkomuoto | Kellertävä neste[1] |
| Sulamispiste | -15 °C[1] |
| Kiehumispiste | 150 °C[2] |
| Tiheys | 3,18 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | Reagoi veden kanssa |
Ominaisuudet muokkaa
Lyijy(IV)kloridi on huoneenlämpötilassa väriltään vaaleankeltaista nestettä. Yhdiste hajaantuu veden vaikutuksesta muodostaen klooria ja vetykloridia, minkä vuoksi se savuaa kosteassa ilmassa. Kuumennettaessa se alkaa hajota lyijy(II)kloridiksi ja klooriksi yli 50 °C:n lämpötilassa ja reaktio voi tapahtua räjähdysmäisesti. Lyijy(IV)kloridi ei liukene rikkihappoon, mutta liukenee väkevään vetykloridiliuokseen muodostaen kompleksisia heksakloroplumbaatti(IV)ioneja ([PbCl6]2-]. Yhdiste muodostaa näitä ioneja reagoidessaan myös muiden kloridien kanssa. Yhdiste on vahva hapetin. Dikloorioksidin kanssa aine reagoi muodostaen lyijyoksodikloridia, joka muistuttaa rakenteeltaan fosgeenia.[1][2][3]
Valmistus ja käyttö muokkaa
Lyijy(IV)kloridia valmistetaan johtamalla klooria lyijy(II)kloridin vesisuspensioon. Reaktioseokseen lisätään ammoniumkloridia, jolloin saostuu ammoniumheksakloroplumbaattia keltaisena kiteisenä aineena ((NH4)2[PbCl6]). Tämä yhdiste reagoi kylmän väkevän rikkihapon kanssa muodostaen ensin heksaklorolyijyhappoa, joka hajoaa lyijy(IV)kloridiksi ja vetykloridiksi.[1][2][3] Yhdistettä muodostuu myös väkevän vetykloridin reagoidessa lyijydioksidin kanssa[3].
- PbCl2 + Cl2 → PbCl4
- PbCl4 + 2 NH4Cl → (NH4)2[PbCl6]
- (NH4)2[PbCl6] + H2SO4 → H2PbCl6 + (NH4)2SO4
- H2PbCl6 → PbCl4 + HCl
Lyijy(IV)kloridia voidaan käyttää niin kutsutussa Criegeen glykolinhajotusreaktiossa.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 248. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ a b c Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 919. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.10.2015). (englanniksi)
- ↑ a b c d Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 589. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.10.2015). (englanniksi)