Wikipedia

Lutikka

hyönteinen

Lutikka eli seinälude (Cimex lectularius) on luteisiin kuuluva hyönteinen. Alkujaan se on ollut pelkästään lepakon loinen, mutta se on sopeutunut myös ihmisen ja joidenkin lemmikkieläinten loiseksi. Se imee isäntäeliöltään verta öisin. Lutikan ei ole todettu Suomessa levittävän tauteja. Imentäjäljet kutiavat eri ihmisillä eriasteisesti.

Lutikka
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Nivelkärsäiset Hemiptera
Alalahko: Luteet Heteroptera
Heimo: Lutikat Cimicidae
Suku: Cimex
Laji: lectularius
Kaksiosainen nimi

Cimex lectularius
Linnaeus, 1758

Katso myös

  Lutikka Wikispeciesissä
  Lutikka Commonsissa

Lutikan ulostetta sängyn rungossa

Cimex lectularius -lajin Suomeenkin levinneet sukulaiset lepakkolutikka (Cimex columbarius) ja pääskylutikka (Oeciacus hirundinis) ovat yleisiä linnunpesissä, joista ne voivat siirtyä ihmisen loisiksi. Sukulaislajit Cimex hemipterus (tropiikissa) ja Leptocimex boueti (Länsi-Afrikan ja Etelä-Amerikan tropiikissa) taas ovat paitsi ihmisen myös lepakon loisia.

Aikuinen lutikka on 5,5 millimetrin kokoinen, aterioituaan vähän pidempi ja ruskea, niiden alemmat kehitysasteet ovat 1,5–4 millimetrin pituisia, vaaleampia, kerman värisestä vaalean ruskeaan, ne tarvitsevat veriaterian viikon välein muodonmuutokseen ja munimiseen. Naaras munii 3–4 munaa päivässä, 200–500 elämänsä aikana.

Lutikka levisi Pohjoismaihin 1800-luvun alussa.[2] 1950-luvun jälkeen lutikka oli jo lähes hävinnyt Pohjois-Amerikasta ja Länsi-Euroopasta, mutta yleistyy jälleen monissa maissa kuten Yhdysvalloissa[3][4] ja Suomessa. Syyksi tälle on esitetty esimerkiksi lisääntynyttä matkustelua, tietynlaisten torjunta-aineiden käytöstä luopumista, lisääntynyttä vastustuskykyä torjunta-aineille ja ihmisten vähentynyttä tietoutta lutikoiden torjunnasta niiden harvinaistumisen vuoksi. Lutikka kulkee esimerkiksi matkailijoiden ja maasta toiseen muuttavien mukana ja voi levitä kerrostalohuoneistosta toiseen, mikäli ongelma on jatkunut pitkään ja luteiden saastuttamia huonekaluja kuljetetaan rappukäytävässä.[5]

Lutikka on lentokyvytön.

Havaitseminen muokkaa

Lutikkojen pesiytymistä omaan asuntoon ei aina huomaa. Tyypillinen merkki lutikoista ovat kutiavat, turvonneet imentäjäljet. Ne ovat usein kolmen perättäisen ryhmissä, kun veren imeminen on keskeytynyt uhrin liikehdinnän takia tai verentulon ehdyttyä. Vuodevaatteilla voi havaita tummia läikkiä, jotka ovat lutikan ulostetta ja sängyn rakenteista voi löytyä niiden munia tai munan kuoria.

Lutikat liikkuvat etenkin noin tuntia ennen auringonnousua. Tuolloin ne voi havaita sytyttämällä valon. Lutikat eivät pääse piiloon erityisen nopeasti, joten niiden näkeminen on mahdollista.

Torjunta muokkaa

Lutikka voi levitä asuntoon esimerkiksi matkailijoiden mukana hotelleista tai asuntoon tuotujen käytettyjen huonekalujen mukana.

Lutikka on yöeläin ja piileskelee päivisin pääasiassa vuoteessa ja sängyn lähistöllä, lutikka harvemmin lähtee 1–2 metriä kauemmaksi sängystä, jos vain veriateria on tarjolla. Se mahtuu hyvin pieniin rakoihin litteytensä ansiosta. lähde?

Myrkyt muokkaa

Lutikoita torjutaan käsittelemällä niiden piilopaikat sopivalla hyönteismyrkyllä.[6]tarvitaan parempi lähde Hyönteismyrkkyjen tehoaineina käytetään deltametriinia (C22H19Br2NO3) ja klooripyrifossia (C9H11Cl3NO3PS). Maailmalta ja Suomestakin on jo löydetty myrkyille vastustuskykyisiä ludekantoja. Tällöin niiden torjunnassa auttaa vain kuumennus tai pakastaminen. lähde?

Kuumuus muokkaa

Lutikoiden lämpötorjunta on tehokas tapa hävittää luteet. Lämpötorjunta tuhoaa myös niiden munat, joihin myrkyt eivät vaikuta. Myrkytys joudutaan suorittamaan yleensä 3–5 kertaa, koska munista kuoriutuu aina uusi populaatio.[7]

Lämmön vaikutus lutikoihin riippuu altistumisajasta. 45 asteen lämpötilassa täysikasvuiset lutikat kuolevat 1 tunnissa 35 minuutissa ja niiden munat 7 tunnissa 9 minuutissa. Kotioloja vastaavissa olosuhteissa täysikasvuiset lutikat kuolevat välittömästi 48,3 °C lämpötilassa ja munat 54,8 °C lämmössä. [8]

Kylmyys muokkaa

Viileissä oloissa lutikka voi selvitä jopa kahdeksan kuukauden ajan ilman verta. Alle −15 celsiusasteen lämpötiloja lutikat kestävät vain muutaman tunnin. [9]

Hygienia muokkaa

Asunnon pitäminen siistinä voi helpottaa lutikkaongelman havaitsemista ja ehkäistä niiden kannan kasvua, mutta hygienian puute ei houkuttele lutikoita eikä lutikoiden torjumiseen riitä yksinomaan hyvä hygienia.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Anders Albrecht, Heidi Viljanen, Pasi Sihvonen: Lutikka – Cimex lectularius Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. ↑ Holopainen 2001
  3. ↑ New York taistelee luteita vastaan Yle Uutiset. 29.7.2010. Viitattu 29.7.2010.
  4. ↑ Luteet valtasivat kriisipankin Talousanomat / Ilta-Sanomat. 20.6.2010. Viitattu 29.7.2010.
  5. ↑ Pajari, Katriina: Luteiden määrä Helsingissä moninkertaistunut 2000-luvulla Helsingin Sanomat. 19.7.2008. Arkistoitu 20.8.2010. Viitattu 19.7.2008.
  6. ↑ Tuholaiset / Tampereen kaupunki
  7. ↑ Forsius, Arno: Lutikka eli seinälude – verta imevä syöpäläinen Kuvauksia lääketieteen historiasta. Arkistoitu 30.11.2021. Viitattu 25.2.2021.
  8. ↑ Stephen A. Kells, Michael J. Goblirsch: Temperature and Time Requirements for Controlling Bed Bugs (Cimex lectularius) under Commercial Heat Treatment Conditions. Insects, 29.8.2011, 2. vsk, nro 3, s. 412–422. PubMed:26467736. doi:10.3390/insects2030412. ISSN 2075-4450. Artikkelin verkkoversio. en
  9. ↑ Kivipelto, Arja: Opiskelijat kehittivät tehokkaan luteentappajan – Aalto-yliopiston opiskelijat kehittivät luteentappajan. Se hävittää luteet muutamassa tunnissa. Helsingin Sanomat. 11.7.2014. Arkistoitu 13.7.2014. Viitattu 25.2.2021.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lutikka&oldid=22075610”