Suomen Luotto-osuuskunta

(Ohjattu sivulta Luottokunta)

Suomen Luotto-osuuskunta (aik. Luottokunta) on vuonna 1965 perustettu osuuskunta.[1] Osuuskunta tarjosi maksamiseen liittyviä palveluita jäsenyrityksilleen ja kuluttajille vuosikymmenten ajan, kunnes myi liiketoimintansa Nets Holdingille 2012. Suomen Luotto-osuuskunta on purkautumassa lähivuosien aikana.

Suomen Luotto-osuuskunta (aik. Luottokunta)
Perustettu 1965
Toiminta-alue Suomi
Toimiala maksuliikennepalvelut
Tuotteet maksukorttipalvelut, maksusetelipalvelut
Kotisivu www.luottoosuuskunta.fi
Huomioitavaa Yhtiön purkaminen aloitettu

Osuuskunnan synty ja toiminta muokkaa

Osuuskunnan perustajina olivat Helsingin Aleksanterinkadun kauppiaat ja pankit, jotka halusivat tehdä maksamisesta sujuvampaa. Luottokunnan ensimmäinen maksukortti oli OK-kortti.[2]

Maksuvälinevalikoima laajeni voimakkaasti. 1970-luvulla markkinoille tuli yrityksille tarkoitettu Business Eurocard -kortti ja Lounasseteli. Luottokunta ja ravintolat perustivat Lounasseteli Oy:n vuonna 1974 ravintolaelinkeinon aloitteesta tukemaan niiden yritysten työpaikkaruokailun järjestämistä, joilla ei ollut omaa ruokalaa. Lounasseteli Oy sulautui vuonna 1989 Luottokuntaan. Visa-kortit liitettiin Luottokunnan tuotevalikoimaan 1980-luvun alussa. Vuonna 2009 Luottokunta toi markkinoille Virikesetelin, jolla voi maksaa liikunta- ja kulttuuripalveluja.[3]

Osuuskunnan jäsenyys oli pitkään vaatimuksena sille, että kauppa saattoi vastaanottaa Visa- ja MasterCard-korttimaksuja.[4] Luottokunnan pääomistajia ovat pankit ja kaupan keskusliikkeet. Niiden lisäksi Luottokunnalla on noin 20 000 jäsentä, joista hyvin monet pienyrityksiä.[5]

Liiketoiminnan myynti muokkaa

Vuoden 2012 huhtikuussa Luottokunta luovutti liiketoimintansa tytäryhtiölleen Eurocard Oy:lle, jonka nimeksi muutettiin samassa yhteydessä Luottokunta Oy. Osuuskunta vaihtoi uudeksi nimekseen Suomen Luotto-osuuskunta. [2] Samaan aikaan uutisoitiin Luottokunta Oy:n myynnistä huutokaupalla. Toimitusjohtaja Heikki Kapasen mukaan Luottokunta haki suurempaa volyymi- ja palvelukehityspohjaa.[6]

Elokuussa 2012 Luottokunta Oy:n koko osakekanta myytiin 170 milj. eurolla tanskalaiselle Nets Holding A/S:lle, jonka tytäryhtiö Nets Finland oli toiminut Suomessa vuodesta 1999.[7] Kauppaa toteutui lopullisesti 31. lokakuuta 2012 mennessä. Luottokunta Oy:n nimi muutettiin 14. tammikuuta 2013 Nets Oy:ksi.[2]

Osuuskunnan purkaminen muokkaa

Suomen Luotto-osuuskunta on ilmoittanut suunnitelmakseen osuuskunnan varojen jakamisen jäsenille ja osuuskunnan purkamisen muutaman vuoden kuluessa.[2][8]

Osuuskunta arvioi joulukuussa 2012 yhden osuutensa arvoksi noin 3 400–4 000 euroa. Samoihin aikoihin uutisoitiin, että ”jobbarit” olivat pikavoittojen toivossa ostaneet osuuksia suorilla puhelinkaupoilla pilkkahintaan.[9] Osuuskunnalla oli tuolloin 67 400 osuutta. Suurimmat omistajat olivat pankkeja ja kaupan keskusliikkeitä: Nordean osuus oli 27 %, OP-Pohjolan 17 % ja Danske Bankin 9 %. Sekä Kesko että SOK omistivat kumpikin 6 % osuuksista.[10] Osuuskunnalla on lisäksi noin 20 000 jäsentä, jotka kukin omistavat vain yhden osuuden.[5]

Osuuskunta jakoi varojaan vuosina 2012–2017 osuuspääoman korkona 4 105 euroa/osuus.[11] Jäseniä osuuskunnalla oli vuoden 2016 lopussa vielä 19 931. Osuuskunta arvioi vuonna 2017 saavansa tuloja vielä vuosina 2019–2020.[12]

Lähteet muokkaa

  1. Suomen Luotto-osuuskunta ytj.fi. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 15.2.2014.
  2. a b c d Suomen Luotto-osuuskunnan historia Suomen Luotto-osuuskunta. Viitattu 15.2.2014.
  3. Luottokunta, historia (Internet Archivessa, tallennettu 9.6.2011) Luottokunta. Arkistoitu 9.6.2011. Viitattu 15.2.2014.
  4. Luottokunta kuuluu nyt Nets Holdingille
  5. a b Jäsenyys ja osuudet 12.11.2013. Suomen Luotto-osuuskunta. Viitattu 15.2.2014.
  6. Blencowe, Annette: Kauppalehti: Luottokuntaa kaupataan ulkomaille 26.4.2012. Yle. Viitattu 26.4.2012.
  7. Kokko, Outi: Tanskalainen Nets ostaa Luottokunnan taloussanomat.fi. 14.8.2012. Sanoma Media Finland. Viitattu 15.2.2014.
  8. Suomen Luotto-osuuskunnan jatkotoimet 4.2.2014. Suomen Luotto-osuuskunta. Viitattu 15.2.2014.
  9. Luotto-osuuskuntaa myydään polkuhintaan – jobbarit hamuavat pikavoittoja taloussanomat.fi. 4.12.2012. Sanoma Media Finland. Viitattu 15.2.2014.
  10. Juutilainen, Jouko: Luottokunnan purku herätti jobbarit savonsanomat.fi. 22.11.2012. Keskisuomalainen Oyj. Arkistoitu 21.2.2014. Viitattu 15.2.2014.
  11. Jäsenyys ja osuudet: Varojen jakosuunnitelma Viitattu 4.8.2017
  12. Suomen Luotto-osuuskunta: Tilinpäätös 1.1.2016 - 31.12.2016 (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla muokkaa