Lumirakennelma on ihmisen lumesta muokkaama katettu tai kattamaton rakennelma.

Kaksikerroksinen lumilinna.

Lumilinna muokkaa

Lumilinnoja rakentavat yleensä lapset leikkeihinsä, kuten suojaksi lumisotaan. Koska lasten lumisota on usein tyypiltään asemasotaa, lumilinnat ovat pääsääntöisesti suoria tai kaarevia muurinpätkiä, joiden yläreuna saattaa olla pykälletty klassiseen linnamuurityyliin.

Lumilinnoja rakennetaan myös turistikohteiksi, kuten Kemin Lumilinna. Se on rakennettu muotin varaan tykitetystä keinolumesta.[1]

Lumiluola muokkaa

Lasten leikkipaikkoina lumikasoihin muovatut lumiluolat ja -tunnelit ovat yleisiä. Niihin liittyvä sortumisvaara on aiheuttanut loukkaantumisia ja kuolemia. Ylöjärvellä sattui kahdeksanvuotiaan lapsen kuolemaan johtanut lumiluolan sortuminen joulukuussa 2012.[2] Yohon kansallispuistossa tapahtui pariskunnan kuoleman aiheuttanut lumiluolan sortuma tammikuussa 2007.[3]

Lumimajoite muokkaa

Lumi on tehokas lämmöneriste ja antaa suojaa viimalta, joten siitä voi rakentaa myös majoitteen. Tällöin kyseessä voi olla yksinkertaisimmillaan lumikuoppa, lohkaresuoja tai varsinainen lumiluola, joissa on huomioitu tilan soveltuvuus yöpymispaikaksi. Inuiitit ovat käyttäneet lumesta rakennettuja igluja jopa perheasuntoina. Partiolaisilla lumimajoitteen valmistaminen saattaa kuulua talvileirin ohjelmaan. Lumiluolassa yöpyessä on tärkeää huolehtia luolan ilmanvaihdosta, jotta hiilidioksidi poistuu luolasta ja raikasta ilmaa virtaa sisään.[4]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa


Aiheesta muualla muokkaa