Luettelo televisiosarjan Downton Abbey jaksoista

Wikimedia-luetteloartikkeli

Downton Abbey on brittiläinen historiallinen draamasarja, jonka on luonut Julian Fellowes. Sen ensimmäinen jakso esitettiin 26. syyskuuta 2010. Sarjaa esitettiin kuusi tuotantokautta ja 52 jaksoa, joista viimeinen esitettiin 25. joulukuuta 2015.

Yleiskatsaus muokkaa

Kausi Jaksot Ensiesitys
Avausjakso Päätösjakso
1 7 26. syyskuuta 2010 7. marraskuuta 2010
2 8 18. syyskuuta 2011 6. marraskuuta 2011
Erikoisjakso 25. joulukuuta 2011
3 8 16. syyskuuta 2012 4. marraskuuta 2012
Erikoisjakso 25. joulukuuta 2012
4 8 22. syyskuuta 2013 10. marraskuuta 2013
Erikoisjakso 25. joulukuuta 2013
5 8 21. syyskuuta 2014 9. marraskuuta 2014
Erikoisjakso 25. joulukuuta 2014
6 8 20. syyskuuta 2015 8. marraskuuta 2015
Erikoisjakso 25. joulukuuta 2015

Jaksoluettelo muokkaa

Ensimmäinen tuotantokausi (2010) muokkaa

# Σ # Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
1 1 ”Episode One” Brian Percival Julian Fellowes 2010-09-2626. syyskuuta 2010 2011-08-3030. elokuuta 2011
Huhtikuu 1912. Granthamin jaarli Robert Crawley ja hänen yhdysvaltalaissyntyinen vaimonsa Cora asuvat kolmen tyttärensä ja lukuisten palvelijoidensa kanssa Downton Abbeyn kartanossa Yorkshiressä. Heidän elämäntapansa on säilynyt jo sukupolvien ajan, mutta saapuu uutinen, joka uhkaa vaikuttaa heidän asemaansa ja vaurauteensa. Herra jaarlin serkku James Crawley ja tämän poika Patrick ovat kuolleet RMS Titanicin merionnettomuudessa. Koska Robertilla ja Coralla ei ole poikalasta, tulee jaarlin kolmannen polven serkun pojasta perijä. Herra jaarli ei halua rikkoa sääntöperintöä, jolloin omaisuus irrotettaisiin jaarlin arvonimestä ja jaettaisiin hänen tytärtensä kesken. Siten uusi perijä perisi jaarlin arvonimen lisäksi kaikki suvun maat ja rahat, joista suuri osa on saatu myötäjäisinä Coran suvulta. Vanhin tytär, lady Mary, oli kihloissa pikkuserkkunsa Patrickin kanssa, mutta onnettomuuden jälkeen suvun omaisuuden tulevaisuus ei ole turvattu. Leskikreivitär Violet, herra jaarlin äiti, yrittää määrätietoisesti löytää keinon säilyttää omaisuuden lähisukulaisella ja saada sääntöperinnön kumotuksi, vaikka herra jaarli ja hänen lakimiehensä pitävät tätä mahdottomana.

Hovimestari Carsonin ja palveluskunnan tyrmistykseksi herra jaarli palkkaa entisen palvelijansa John Batesin kamaripalvelijakseen. Palveluskunnasta vain sisäkkö Anna tuntuu pitävän Batesista. Lipevä lakeija Thomas on havitellut Batesin työtä itselleen, ja yrittääkin vaikeuttaa Batesin asettumista taloksi, apunaan Coran juonikas kamarineiti O'Brien. Cora ja Carson yrittävät vakuuttaa herra jaarlin siitä, että Bates on sopimaton työhönsä, mistä Bates pahoittaa mielensä. Perhe saa tietää nuoren Crowboroughin herttuan olevan tulossa vierailulle, nähden tämän erinomaisena puolisona lady Marylle, mutta herttua osoittaakin kiinnostustaan lähinnä palveluskunnan tiloja kohtaan. Herttualle valkenee herra jaarlin suunnitelma tulevasta perijästä, ja tämä viilentää hänen käytöstään. Paljastuu, että herttualla on ollut romanttinen suhde Thomasin kanssa. Thomas yrittää päästä herttuan kamaripalvelijaksi. Herttua ei kuitenkaan voi tarjota hänelle työtä, joten Thomas kiristää herttuaa. Herttua ehtii kuitenkin polttaa Thomasille kirjoittamansa rakkauskirjeet. Herra jaarli pitää päänsä ja pyytää Batesia jäämään. Jakso päättyy uudelle perijälle, Matthew Crawleylle, kirjeen muodossa avautuviin tulevaisuuden näkymiin.

2 2 ”Episode Two” Ben Bolt Julian Fellowes 2010-10-033. lokakuuta 2010 2011-09-066. syyskuuta 2011
Syyskuu 1912. Matthew Crawley, nuori lakimies ja uusi perijä saapuu Downton Abbeyyn leskeksi jääneen äitinsä Isobelin kanssa. Matthew on haluton sopeutumaan uuteen asemaansa, mutta hänen äitinsä mielestä heidän pitäisi välttää käyttäytymästä perheen oletusten mukaisesti. Matthew vitsailee ajatuksesta naida yksi Crawleyn tyttäristä, kun lady Mary saapuu ja Matthew ihastuukin välittömästi. Leskikreivitär Violet piikittelee avoimesti Isobelia ja niinikään Mary taas Matthew'ta. Aristokraattisen ja ylemmän keskiluokan perheiden välillä on havaittavissa näkemys- ja kulttuurieroja. Matthew järkyttää leskikreivitärtä suunnitelmillaan jatkaa lakimiehenä. Myös Isobel pitää puoliaan leskikreivitärtä vastaan, ja hoitajaksi kouluttautuneena työllistyy paikallisessa sairaalassa. Samaan aikaan Carson on ahdistunut saamastaan kirjeestä ja Anna näkee tämän varastavan ruokaa. Selviää, että Carson on entinen musiikkiteatteriesiintyjä ja että hänen entinen show-partnerinsa Charles Grigg kiristää häntä. Grigg on nykyään lainsuojaton varas, jolle Carson on antanut ruokaa. Vain Bates, Anna, lady Sybil ja herra jaarli todistavat Griggin välikohtausta kartanossa. Herra jaarli on lähinnä huvittunut Carsonin menneisyydestä ja maksaa Griggille uhaten kertoa tästä poliisille, mikäli tämä palaa. Vihamielisyys rouva Crawleyn ja leskikreivittären välillä paisuu, kun rouva Crawley painostaa tohtori Clarksonia tekemään potilaalle toimenpiteen. Leskikreivitär yrittää estää tämän, mutta toimenpide onnistuu ja potilas jää henkiin. Herra jaarli päättää tehdä rouva Crawleysta sairaalan johtokunnan puheenjohtajan, jottei leskikreivittärellä olisi siellä liikaa valtaa. Leskikreivitär pohtii mahdollisuutta lady Maryn ja Matthew'n avioitumisesta, mutta lady Mary on täysin sitä vastaan.
3 3 ”Episode Three” Ben Bolt Julian Fellowes 2010-10-1010. lokakuuta 2010 2011-09-1313. syyskuuta 2011
Maaliskuu 1913. Cora on mielissään lady Maryn kertoessa, että varakas nuorimies ja mahdollinen kosija Evelyn Napier on tulossa vierailulle. Hän saapuukin turkkilaisen diplomaatin Kemal Pamukin kanssa, joka on Lontoossa Albanian itsenäisyysneuvotteluissa ja lady Mary kiinnostuu tästä. Lady Mary ei olekaan ainoa: Thomas päätyy lähentymään liiaksi turkkilaiseen vieraaseen. Pamuk päättää säästää Thomasin rangaistukselta asiattomasta käytöksestä, jos Thomas tekee jotakin hänelle vastineeksi. Lady Edith yrittää herättää Matthewn kiinnostuksen näyttämällä tälle paikallisia kirkkoja. Lady Edithin harmiksi Matthew onkin kiinnostunut vain rakennuksista eikä hänestä. Bates hankkii itselleen laitteen, jolla hän yrittää korjata linkutustaan, mutta laite osoittautuukin hyvin kivuliaaksi ja vahingolliseksi. Lopulta rouva Hughes huomaa asian ja saa Batesin luopumaan siitä. Sisäkkö Gwenin salaisuus tulee julki. Hän on kouluttautunut kirjekurssilla sihteeriksi. Hän on harmistunut huomatessaan muiden palvelijoiden skeptisyyden ja heidän paheksuvan hänen valintaansa, mutta Bates, Anna ja Lady Sybil rohkaisevat häntä. Illallisella lady Mary on kiinnittänyt huomionsa vain herra Pamukiin, mutta kun tämä yrittää suudella häntä väkisin, Lady Mary estää sen. Siitä lannistumatta Pamuk hiipii yöllä salaa Lady Maryn huoneeseen, Thomaksen avulla. Pamuk viettelee lady Maryn, mutta keskellä yötä kuolee yllättäen lady Maryn sänkyyn. Välttääkseen skandaalin lady Mary joutuu hakemaan Annan ja äitinsä apuun ja he kantavat Pamukin ruumiin takaisin omaan sänkyynsä. Heidän huomaamattaan tapahtuneesta tietämätön kyökkipiika Daisy näkee heidän kantavan ruumista. Cora on tyrmistynyt lady Maryn käytöksestä, mutta lupaa olla kertomatta tästä herra jaarlille, sillä tämä särkisi hänen sydämensä. Lady Mary on hyvin järkyttynyt Pamukin kuolemasta. Jälkimainingeissa Napier ymmärtää lady Maryn käytöksestä, että hänellä ei ole mahdollisuuksia tämän kanssa.
4 4 ”Episode Four” Brian Kelly Julian Fellowes, Shelagh Stephenson 2010-10-1717. lokakuuta 2010 2011-09-2020. syyskuuta 2011
Toukokuu 1913. Kiertävät markkinat järjestetään naapurikylässä. Anna sairastuu ja pysyy sängyssään päivän, ja Bates yrittää piristää häntä viemällä hänelle ruokaa ja kukkia. Rouva Hughes tapaa jälleen entisen kosijansa, joka kosiikin häntä uudestaan. Rouva Hughes keskustelee elämänvalinnoistaan Carsonin kanssa ja lopulta kieltäytyy kosinnasta pitkän pohdinnan jälkeen ja vaikuttaa tyytyväiseltä päätökseensä. Thomas pyytää Daisya seurakseen markkinoille, mutta vain ärsyttääkseen Williamia, joka on ihastunut Daisyyn. Vaikka Bates uhkaa Thomasia väkivallalla, hän lähtee omahyväisenä. Molesley kärsii allergiasta, jonka leskikreivitär diagnosoi oikein Isobelin väitettyä sen olevan ruusu. Leskikreivitär on hyvin tyytyväinen oltuaan oikeassa. Carson pelkää Downtonissa olevan varkaita huomatessaan viinikellarista puuttuvan paljon. Lady Sybil jatkaa feminismin kokeilua ja saa inspiraatiota uudelta irlantilaiselta, poliittismieliseltä autonkuljettaja Bransonilta. Vierailtuaan ompelijansa luona lady Sybil yllättää koko perheen näyttäytymällä uudessa housuasussaan ja Bransonin nähdään ihailevan tätä ikkunasta.
5 5 ”Episode Five” Brian Kelly Julian Fellowes 2010-10-2424. lokakuuta 2010 2011-09-2727. syyskuuta 2011
Elokuu 1913. Bates huomaa Thomasin varastavan viiniä kellarista. Huolestuen siitä, että Bates kertoisi asiasta, Thomas yrittää huijata Batesin varastaneen herra jaarlin antiikkisen nuuskakotelon, mutta hänen aikeensa menevät mönkään. Anna kertoo Batesille rakastavansa tätä, mutta Bates sanoo, etteivät he voi olla yhdessä. Huhut lady Marysta ja ”komeasta turkkilaisesta” vellovat. Daisylla on vaikeuksia pitää näkemänsä salassa, ja neti O'Brienin kannustuksesta Daisy kertoo lady Edithille totuuden, joka kirjoittaa kuulemastaan turkkilaiselle suurlähettiläälle. Vuotuisessa kukkanäyttelyssä Isobel kyseenalaistaa Violetin jokavuotisen voiton ja tukee Molesleyn isää, mikä ärsyttää Violetia. Jalomielisesti Violet kuitenkin luopuu omasta voitostaan ja julistaa Molesleyn isän ruusut voittajaksi.
6 6 ”Episode Six” Brian Percival Julian Fellowes 2010-10-3131. lokakuuta 2010 2011-10-044. lokakuuta 2011
Toukokuu 1914. Lady Sybilin kiinnostus politiikkaan, naisten oikeuksiin ja tuleviin vaaleihin aiheuttaa vahvoja erimielisyyksiä hänen ja herra jaarlin välillä. Huhut Lady Maryn ja turkkilaisen tapauksesta leviävät ja nyt tapauksesta kuulevat myös Carson ja jopa leskikreivitär. Violet lohduttaa Coraa tämän jouduttua kertomaan tapahtuneesta, mutta Violet järkyttyy tämän ja Lady Maryn teosta ja käytöksestä. Sir Anthony Strallan huomaa Lady Edithin huomaavaisuuden ja aidon kiinnostuksen itseään kohtaan. Neiti O’Brien ja Thomas juonivat jälleen ja yrittävät lavastaa Batesin viinivarkaaksi, vaikka todellisuudessa Thomas itse on viiniä varastanut. Tätä todisti Bates. Thomas saa suostuteltua Daisyn todistamaan Batesia vastaan, mutta Daisy peruu lausuntonsa myöhemmin. Bates yllättää Carsonin, rouva Hughesin ja Annan kertomalla olleensa joskus alkoholisti ja olleensa vankilassa varkaudesta, mutta Carson ei halua luopua hänestä ymmärtäen, että tarinassa on muutakin. Väärin perustein, Lady Sybil saa Bransonin kuljettajakseen Riponiin, jossa Lady Sybil osallistuu täytevaalien tulosten julkaisuun. Lady Sybil loukkaantuu tappelussa, mutta Matthew pelastaa tämän palatessaan töistään. Herra jaarli syyttää Bransonia tapahtuneesta, mutta Lady Sybil puolustaa häntä. Myöhemmin samana iltana Mary ja Matthew keskustelevat ja tunnustavat rakastavansa toisiaan. Herra jaarli ja Cora ovat hyvin mielissään kuullessaan Matthewn kosineen Marya, mutta Coran harmiksi Lady Marysta tuntuu, ettei voi vastata myöntävästi kosintaan kertomatta Matthewlle skandaalisalaisuudestaan. Leskikreivitär pyytää Coralta anteeksi aiempaa käytöstään ja he sopivat, että jos Lady Maryn ja Matthewn jutusta ei tulekaan mitään, he naittavat Lady Maryn jollekin italialaiselle, joka ei ole niin valikoiva. Anna pyytää Batesia jäämään Downtoniin ja he melkein suutelevat, mutta sen keskeyttää tallista kantautuva hevosen äännähtely.
7 7 ”Episode Seven” Brian Percival Julian Fellowes 2010-11-077. marraskuuta 2010 2011-10-1111. lokakuuta 2011
Kesäkuu-elokuu 1914. Jännitteitä on havaittavissa liittyen arkkiherttua Franz Ferdinandin murhaan. Muu perhe palaa Lontoosta Lady Sybilin seurapiireihin siirtymisen kunniaksi järjestetyistä tanssijaisista, paitsi Lady Mary, joka yöpyy tätinsä luona – hänellä on vielä vastaus annettavana Matthewille. Kaikkien yllätykseksi, Cora on raskaana 18 vuoden jälkeen, ja Lady Maryn täti Lady Rosamund Painswick neuvoo Marya harkitsemaan Matthewn naimista, sillä jos Coran vauva on poika, Matthewn tilanne muuttuu täysin. Lady Mary kuulee Evelyn Napierilta, että Edith on kertonut hänestä ja Pamukista. Neiti O’Brien kirjoittaa Carsonille kirjeen, jossa hän kertoo Batesin sotilasaikoinaan varastaneen rykmentin hopeita. Carson, Anna ja herra jaarli ovat kuitenkin sitä mieltä, ettei Bates kerro koko totuutta. Myöhemmin Rouva Patmore sairastuu ja herra jaarli lähettää tämän Lontooseen leikkaukseen. Anna lähtee hänen kanssaan ja kuulee Batesin äidiltä Batesin ottaneen omille niskoilleen vaimonsa varastelun. Rouva Patmoren ollessa poissa, rouva Crawleyn kokki rouva Bird saapuu hänen tuurajakseen ja rouva Patmore huolestuu perheen pitävän enemmän tämän ruoista. Rouva Patmore pyytää Daisya pilaamaan jonkun aterioista, mutta tämän aikeet paljastuvat. Rouva Bird arvostaa Daisyn lojaalisuutta ja kun rouva Patmore paranee ja palaa töihin, kokit tulevatkin toimeen. Matthew harmistuu, kun Lady Maryn vastaus viipyy, ja Coran raskaus tuntuu vaikuttavan Lady Maryn ajatuksiin – rakastaako hän Matthewta vai ei. Tohtori Clarksonin avulla Thomas hakee töitä armeijan lääkintäjoukoissa. Vaikka Molesley näkee Thomasin varastavan Carsonin lompakosta rahaa, herra jaarli pyytää Carsonia toimimaan Thomasin osalta vasta hyväntekeväisyyspuutarhajuhlien jälkeen. Thomas jättää eroanomuksensa liittyäkseen armeijan joukkoihin. Lady Mary kertoo Lady Edithille tietävänsä tämän tempusta ja aikovansa kostaa. Kun Lady Mary kuulee Sir Anthony Strallanin aikovan kosia Lady Edithiä, hän manipuloi Strallanin ajattelemaan, että Strallan on vanha ja tylsä, ja hän jättääkin Edithin viipymättä ilman selitystä. Neiti O’Brien on vihainen luullessaan, että Cora aikoo etsiä uuden kamarineidin hänen tilalleen, ja käyttää tilaisuutensa hyväksi rankaisemalla kreivitärtä jättäen saippuan hänen kylpyammeensa viereen lattialle. Neiti O’Brien katuu välittömästi tekoaan, muttei ehdi varoittaa Coraa. Cora liukastuu saippuaan ja saa keskenmenon. Myöhemmin selviää lapsen olleen poikalapsi. O’Brien on hyvin vihainen, kun muu palveluskunta osoittaa sympatiaansa perhettä kohtaan. Thomas pilkkaa heitä ja Williamia, joka suree omaa kuollutta äitiään. Thomasin ja Williamin välit huononevat entisestään. Lankapuhelimet asennetaan kartanoon ja Lady Sybil onnistuu saamaan Gwenille työhaastattelun puhelinyhtiöön. Kun Branson kuulee hyvät uutiset Gwenin haastattelusta, hänen hyvin läheinen suhteensa Lady Sybiliin saa rouva Hughesin varoittamaan Bransonia. Molesleyn kiinnostus Annaan saa Batesin tunteet roihuamaan ja Anna saa tältä vastakaikua omille tunteilleen. Mary valmistautuu naimaan Matthewn, mutta järkyttyy Matthewn epäillessä Lady Maryn motiiveja naida hänet, ja aikoo lähteä Downtonista. Viimeisessä kohtauksessa kesken puutarhajuhlien, herra jaarli saa kiireisen sähkeen ja julistaa Britannian olevan sodassa Saksan kanssa, merkaten näin ensimmäisen maailmansodan alkua.

Toinen tuotantokausi (2011) muokkaa

# Σ # Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
8 1 ”Episode One” Ashley Pearce Julian Fellowes 2011-09-1818. syyskuuta 2011 2012-01-033. tammikuuta 2012
Marraskuu 1916. Sotaa käydään edelleen, ja Matthew on määrätty Sommeen. Hän suunnittelee palaavansa pian alkavalla lomalla Downtoniin. Matthew on mennyt kihloihin neiti Lavinia Swiren kanssa. Lady Mary yrittää peittää tunteensa kuullessaan kihlauksesta, ja kertoo muille Sir Richard Carlislen, sanomalehden päätoimittajan, olevan tulossa tapaamaan häntä. Kun Lady Mary jää kahden Annan kanssa, hän purskahtaa kuitenkin itkuun. Palveluskunta valmistelee tulevaa Downtonin hyväntekeväisyyskonserttia sairaalan hyväksi. Batesin lähdettyä Lontooseen äitinsä hautajaisiin ja Thomasin liityttyä armeijaan, palveluskunnalla on vaikeuksia suoriutua kaikista askareista. Uusi sisäkkö Ethel on juuri saapunut, eikä neiti O’Brien pidä hänestä. O’Brien ilkeilee Ethelille toistuvasti. Bates kertoo Annalle erottuaan viimein Verasta ja pyytää Annaa menemään naimisiin kanssaan. Myöhemmin Vera saapuukin Downtoniin, ja uhkaa kertoa Annan osuuden Lady Maryn ja turkkilaisen Pamukin tapauksessa, jos Anna ei jätä Batesia välittömästi. Rouva Hughes kuulee salaa Veran suunnitelmasta, ja kertoo siitä myöhemmin Carsonille. Carson mainitsee asiasta herra jaarlille, joka katuu kohdeltuaan Batesia huonosti. Lady Sybil on innoissaan voidessaan auttaa sodassa omalta osaltaan, ja aloittaakin koulutuksen hoitajaksi. Hänen lähtiessään Branson kertoo tunteistaan Sybiliä kohtaan. Matthew ja Lady Mary välittävät selvästi edelleen toisistaan, mutta Matthewn kihlaus ja paluu armeijaan eivät voisi osua huonompaan ajankohtaan. Lady Mary hyvästelee Matthewn juna-asemalla ja antaa hänelle oman onnenlelunsa, jota Matthew pitää mukanaan ollessaan sodassa. Matthew ja Thomas käyvät merkityksellisen keskustelun elämästä teekupposen äärellä majapaikassaan kesken sotimisen. Keskustelun päätteeksi sotaan muutenkin kyllästynyt Thomas päättää haavoittaa itseään tarkoituksella, päästäkseen pois rintamalta.
9 2 ”Episode Two” Ashley Pearce Julian Fellowes 2011-09-2525. syyskuuta 2011 2012-01-1010. tammikuuta 2012
Huhtikuu 1917. Iso osa palveluskunnan miehistä on sodassa ja Carsonilla on paineita saada kaikki työt tehtyä hänen korkeiden standardiensa mukaisesti. Hänen täytyy myöntyä päästämään osa palveluskunnan naisista tarjoilemaan illallisilla. Herra jaarlin täytyy palkata itselleen uusi kamaripalvelija, ja paikan saa Lang, joka on juuri palannut sodasta. William on iloinen saadessaan tärkeän kirjeen. Rouva Patmore kuulee järkyttävän uutisen sotilasveljenpojastaan. Thomas palaa sodasta ja aloittaa työt sairaalassa Lady Sybilin rinnalla. Sairaalaan saapuu sokeutunut nuori potilas, ja Thomas kiinnostuu tästä nuoresta luutnantista. Molesley ihastuu Annaan. Matthew saa tiedon väliaikaisesta siirrostaan takaisin Englantiin. Carson neuvoo Lady Marya tunnustamaan rakkautensa Matthewlle ennen kuin on liian myöhäistä. Samaan aikaan Lavinia, Matthewn uusi morsian, joka asuu rouva Crawleyn luona, kohtaa epämieluisan henkilön menneisyydestään.
10 3 ”Episode Three” Andy Goddard Julian Fellowes 2011-10-022. lokakuuta 2011 2012-01-1717. tammikuuta 2012
Heinäkuu 1917. Kylän sairaalassa on ahdasta, kun loukkaantuneita sotilaita tuodaan yhä vain lisää, joten Downton muutetaan toipilaskodiksi monelle heistä. Neiti O’Brien ihmettelee Isobel Crawleyn käskytystä ja Coran jäämistä taka-alalle, ja ehdottaa, että Thomas voisi tukea Coran asemaa sairaalassa. Violet uskoo vahvasti, että Lady Mary ja Matthew ovat edelleen rakastuneita toisiinsa, joten Rosamundin avulla hän yrittää parhaansa päättääkseen Matthewn ja Lavinian kihlauksen. Violet on myös vakuuttunut, että Lavinian ja Sir Richardin välillä olisi jotakin muutakin kuin he antavat ymmärtää. Samaan aikaan Anna törmää Batesiin kylällä, ja heistä tuntuu, että heillä on vielä tulevaisuus yhdessä edessään, kun Bates kertoo suunnitelmastaan ex-vaimonsa varalle. Downtonissa on kuhinaa, kun William pyytää Daisya menemään naimisiin kanssaan juuri ennen lähtöään sotaan, ja rouva Patmore reagoi vahvasti huomautukseen.
11 4 ”Episode Four” Brian Kelly Julian Fellowes 2011-10-099. lokakuuta 2011 2012-01-2424. tammikuuta 2012
Alkuvuosi 1918. Ethelin romanssi majuri Bryantin kanssa päättyy Ethelin potkuihin. Myöhemmin hän palaa Downtoniin kertomaan olevansa raskaana. Konsertin valmistelut ovat täydessä käynnissä Downtonissa. Isobelin ja Coran välillä on selvää jännitettä, ja Ethil saa huolestuttavia uutisia Matthewsta ja Williamista. Branson tunnustaa tunteensa Sybilille jälleen. Herra jaarli kuulee Batesin työskentelevän läheisessä pubissa ja käy tapaamassa tätä. Herra jaarli saa kirjeen Sir Carlislelta, ja kirje aiheuttaa hänelle huolta ja johtaa epämieluisaan keskusteluun Lady Maryn kanssa. Daisy ja rouva Patmore auttavat Rouva Birdiä hänen soppakeittiössään Crawleyn talossa.
12 5 ”Episode Five” Brian Kelly Julian Fellowes 2011-10-1616. lokakuuta 2011 2012-01-3131. tammikuuta 2012
Kesä 1918. Herra jaarli saa järkyttäviä uutisia rintamalta; Matthew ja William ovat molemmat haavoittuneet Ranskassa. William on saanut vakavia, parantumattomia vammoja keuhkoihinsa, ja pyytää Daisya naimisiin kanssaan ennen kuin itse kuolee. Matthew on saanut vakavan selkäydinvamman, ja hän on halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Hänelle kerrotaan, ettei hän voi enää koskaan kävellä tai saada lapsia. Lavinia vaatii, ettei tämä saa vaikuttaa heidän parisuhteeseensa. Häntä ei huoleta ajatus seksittömästä ja lapsettomasta elämästä, vaan hän haluaa vain huolehtia Matthewsta. Matthew kuitenkin käskee Lavinian unohtamaan hänet ja käskee hänet lähtemään, ja Lady Mary yrittää hoitaa Matthewta. Carson ja rouva Hughes palkkaavat uuden sisäkön Janen, vaikka hän on sotaleski ja äiti. Rouva Hughes on salaa auttanut Etheliä hänen lapsensa kanssa, kun Ethelin rakastaja majuri Bryant välttelee häntä täysin. Vaikka Daisy ei todella rakasta Williamia, rouva Patmore suostuttelee Daisyn naimaan Williamin, jotta William voisi kuolla onnellisena. Williamin toiveesta Daisy tulisi näin saamaan leskeneläkettä, joka voisi elättää häntä. He menevät naimisiin Williamin maatessa sängyssä, ja läsnä on koko palveluskunta, Lady Edith ja leskikreivitär. William kuolee vihkimisen jälkeen nukahdettuaan Daisy vierellään. Bates raivostuu ex-vaimonsa Veran uhatessa paljastaa Lady Maryn ja turkkilaisen Pamukin skandaalimaisen salaisuuden. Bates on maksanut Veralle avioerosta luullen tämän olevan tyytyväinen. Kun tämä selviää Marylle, hän tunnustaa kaiken Richard Carlislelle ja pyytää tältä apua; tämä pakottaa hänet hyväksymään Carlislen kosinnan. Carlisle nauttii tilanteesta, jossa Lady Mary on ”loukussa” salaisuutensa kanssa, sidoksissa häneen. Lady Mary palaa Downtoniin, ja Carlisle saa Veran allekirjoittamaan luottamuksellisen sopimuksen julkaisusta yksinoikeudella, ja Vera saadaan hiljennettyä. Carlisle julkaisee kihlauksen sanomalehdessä, Lady Marylle kertomatta. Huijattu Vera saa tietää totuuden sopimuksesta, ja uhkaa edelleen pilata Batesin elämän.
13 6 ”Episode Six” Andy Goddard Julian Fellowes 2011-10-2323. lokakuuta 2011 2012-02-077. helmikuuta 2012
Marraskuu 1918. Pahoja palovammoja saanut kanadalainen mies pyytää päästä Downtoniin vierailulle väittäen olevansa sukua perheelle. Herra jaarli suostuu miehen vierailuun olettaen hänen olevan kaukaista sukua, mutta tulija yllättää kaikki ilmoittamalla olevansa Patrick Crawley, oletetusti kuollut perijä. Hän kertoo selvinneensä Titanicin onnettomuudesta ja kärsineensä muistinmenetyksestä pystymättä tunnistamaan itseään, ja eläneensä kanadalaisena kunnes sota-ajan kokemukset palauttivat hänen muistinsa osittain takaisin. Lähes kaikki Downtonissa epäilevät hänen olevan Patrick, vaikka hän tuntuu muistavan paljon yksityiskohtia, joista vain Patrick voisi tietää. Vain Lady Edith uskoo häntä ja hänen kiinnostuksensa Patrickia kohtaan kasvaa. Patrick uskottelee olleensa aina rakastunut Edithiin eikä Lady Maryyn. Herra jaarli tutkii miehen taustaa ja paljastuu, että Patrick Crawleylla oli ystävä, joka muutti Kanadaan. Tämä aiheuttaa miehen nopean lähdön kartanosta, jättäen jälkeensä vain kirjeen Lady Edithille, jossa allekirjoitus on tarkoituksellisesti moniselitteinen. Matthew alkaa tottua tilaansa ja on jatkuvasti Lady Maryn hoidossa, mikä ei miellytä Sir Richard Carlislea. Carlisle ja Cora juonittelevat, ja herra jaarlin harmiksi he tuovat Lavinian takaisin kertomaan, ettei hän aio jättää Matthewta. Cora huolestuu Isobelin aggressiivisesta johtamisesta Downtonin toipilaskodissa, kunnes Violet puhuu Isobelin ympäri, että hänen hoitajan taitojaan tarvittaisiin enemmän muualla kuin toipuvien potilaiden luona. Ethel kuulee majuri Bryantin kuolleen. Carson pohtii Sir Richardin houkuttelevaa tarjousta lähteä Downtonista ja tulla Carlislen hovimestariksi, kun hän ja Lady Mary menevät naimisiin ja muuttavat pois. Branson vaatii Lady Sybilin vastausta hänen kosintaansa. Bates järkyttyy kuullessaan eroprosessinsa laillisuuden kyseenalaistettavan, kun Vera paljastaa Batesin maksaneen hänelle, jotta Vera jättäisi hänet rauhaan. Bates matkustaa Lontooseen yrittäen jälleen selvittää asioita Veran kanssa. Palatessaan hän saa uutisen Veran kuolemasta. Pian tämän jälkeen sota päättyy aselepoon.
14 7 ”Episode Seven” James Strong Julian Fellowes 2011-10-3030. lokakuuta 2011 2012-02-1414. helmikuuta 2012
1919. Kun Downtonin asukkaat yrittävät palata normaaliin elämään aselevon alettua, Matthew alkaa tuntea jalkansa jälleen. Eräänä päivänä hän näkee Lavinian pudottavan painavan tarjottimen, ja yhtäkkiä hän nousee jaloilleen. Tohtori Clarkson myöntää tienneensä tästä mahdollisuudesta, mutta ei halunnut herättää turhaa toivoa. Matthew ilmoittaa hänen ja Lavinian menevän pian naimisiin. Violet kertoo Matthewlle, että Lady Mary rakastaa häntä edelleen, mutta Matthew tuntee velvollisuudekseen naida Lavinian, koska tämä oli valmis uhraamaan elämänsä hänen vuokseen. Richard Carlisle pyytää Annaa vakoilemaan Lady Marya, ja Carlislen käytös saa Carsonin kieltäytymään tarjouksestaan olla hänen hovimestarinsa. Bates tajuaa Veran tehneen itsemurhan saadakseen Batesin näyttämään murhaajalta. Kun majuri Bryantin vanhemmat vierailevat Downtonissa nähdäkseen majuripoikansa toipumispaikan, rouva Hughes järjestää heille tapaamisen Ethelin ja Ethelin vauvan kanssa. Herra Bryant kieltäytyy uskomasta häntä. Thomas löytää uuden tavan ansaita rahaa sodan jälkeisillä pimeillä markkinoilla. Herra jaarli kiinnostuu uudesta sisäköstä, Janesta, ja suutelee häntä. Sybil tekee rajun päätöksen karata Bransonin kanssa. Lady Mary huomaa heidän suunnitelmansa, jolloin hän Lady Edithin ja Annan kanssa etsii heidät ja he pyytävät Sybiliä palaamaan ja kertomaan vanhemmilleen suunnitelmistaan.
15 8 ”Episode Eight” James Strong Julian Fellowes 2011-11-066. marraskuuta 2011 2012-02-2121. helmikuuta 2012
Huhtikuu 1919. Matthewn ja Lavinian hääjärjestelyt ovat käynnissä. Lady Sybil kertoo halustaan naida Bransonin, mikä järkyttää herra jaarlia ja Coraa. Herra jaarli on vahvasti tätä vastaan, ja sanoo avioitumisen aiheuttavan sosiaalista häpeää. Hän uhkaa Sybiliä perinnöttömyydellä, mutta tämä ei hetkauta Sybiliä. Herra jaarli yrittää lahjoa Bransonin, mutta Bransonin aikeet ovat vilpittömät ja hän kieltäytyy tästä. Kreivitär, Carson ja Lavinia sairastuvat espanjantautiin. Thomasin pimeä kauppa epäonnistuu pahasti ja Thomas jää rahattomaksi ja työttömäksi, mutta Carsonin sairastuttua, hänestä onkin apua Downtonissa. Matthew päätyy kahden Lady Maryn kanssa ja kertoo, mitä Violet sanoi hänelle aiemmin. Molemmat ymmärtävät, etteivät he voi mennä naimisiin, koska se olisi julmaa Laviniaa kohtaan. Silti he suutelevat ja Lavinia näkee heidät tullessaan portaita alas. Kun Lavinian tila huononee ja häät siirtyvät, hän sanoo Matthewlle kuulleensa ja nähneensä kaiken. Hän ehdottaa Matthewlle kihlauksen purkua, mutta Matthew vastustaa sitä. Carlisle saapuu Downtoniin peläten, että Lavinian sairaus toisi Matthewn ja Lady Maryn yhteen. Daisy on ahdistunut, kun Williamin isä toivoo Daisyn käyvän hänen luonaan. Ethel yllättyy, kun majuri Bryantin vanhemmat haluavat tavata hänet, mutta majurin isä haluaakin vauvan itselleen pysyvästi. Lopulta Ethil päättää pitää lapsen. Herra jaarlin on vaikea vastustaa halujaan Janea kohtaan, mutta heidän yöllinen kohtaamisensa huomataan ja Jane päättää lähteä Downtonista. Veran kuolemaan liittyvät lailliset epäselvyydet saavat Annan vaatimaan, että Bates menisi hänen kanssaan naimisiin, jotta hän voisi olla aviomiehensä tukena. He menevät salaa naimisiin, ja Lady Mary järjestää heille mahdollisuuden yöpyä Downtonin vierashuoneessa, saadakseen viettää hääyönsä yhdessä. Coran tila pahenee, ja Clarkson pelkää pahinta. O’Brien hoivaa häntä väsymättömästi, ja yrittää pyytää tämän anteeksiantoa. Tautiin kuolee kuitenkin Lavinia, joka sanoo sen olevan Matthewlle parhaaksi. Syylliseksi itsensä tunteva Matthew kertoo Lady Marylle heidän parisuhteensa olevan näin mahdoton. Viimeaikaisten tapahtumien uuvuttamana herra jaarli antaa vastahakoisesti siunauksensa Lady Sybilille ja Bransonille. Jakso päättyy, kun Bates tullaan pidättämään entisen vaimonsa murhasta.

Jouluspesiaali (2011) muokkaa

# Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
16 ”Christmas at Downton Abbey” Brian Percival Julian Fellowes 2011-12-2525. joulukuuta 2011 2012-02-2828. helmikuuta 2012 (Osa 1)
2012-03-066. maaliskuuta 2012 (Osa 2)
Joulukuu 1919 ja tammikuu 1920. Palvelusväki on työn touhussa joulun valmisteluissa. Bates on tuomittu ex-vaimonsa Veran murhasta, herra jaarlin todistuslausunnosta huolimatta. Myöhemmin kuolemantuomio lievenee elinkautiseksi vankeustuomioksi. Matthewn ja lady Maryn suhde saa uuden käänteen. Lady Mary jättää sulhasensa Sir Richard Carlislen, vaikka tämä uhkaa paljastaa lehdistölle Lady Maryn synkän salaisuuden liittyen Kemal Pamukiin. Oltuaan pitkään huolissaan, miten Matthew reagoisi kuullessaan tapahtuneesta, hän päättää lopulta kertoa yhden illan jutustaan Pamukin kanssa Matthewlle. Matthew järkyttyy aluksi asiasta, mutta päättää pian, ettei välitä Lady Maryn neitseettömyydestä. Matthew kosii Lady Marya ja Lady Maryn vaatimuksesta Matthew polvistuu ja Lady Mary vastaa myöntävästi. Selviää, että Lady Sybil ja Tom Branson ovat menneet naimisiin ja että Lady Sybil on raskaana.

Kolmas tuotantokausi (2012) muokkaa

# Σ # Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
17 1 ”Episode One” Ashley Pearce Julian Fellowes 2012-09-1616. syyskuuta 2012 2012-11-066. marraskuuta 2012
Maaliskuu 1920. Coran äiti Martha Levinson saapuu näyttävästi Downtoniin Matthewn ja Lady Maryn häihin, pöyristyttäen Violetia kriittisellä ja modernin amerikkalaisella tavallaan nähdä asiat. Herra jaarli kuulee massiivisen sijoituksen Coran omaisuudesta rautateihin epäonnistuneen, jättäen heidän tilansa lähes konkurssin partaalle. Kuin ratkaisuna ongelmaan, Matthew perii Lavinian isältä suuren omaisuuden. Matthew ei kuitenkaan halua käyttää Lavinian rahoja tuntien pettävänsä Lavinian ja tämän isän. O’Brienin veljenpoika Alfred liittyy palveluskuntaan ja on vaikeuksissa Carsonin laatuvaatimusten kanssa, eikä kateellisesta Thomasista ole apua. Lady Sybil ja hänen aviopuolisonsa Tom palaavat Downtoniin saaden viileän vastaanoton Tomin jatkaessa poliittisten mielipiteidensä jakamista. Matthew korjaa tilannetta valitsemalla Tomin bestmanikseen ja edellisen illan epäröinnistä huolimatta Matthew ja Lady Mary menevät naimisiin.
18 2 ”Episode Two” Ashley Pearce Julian Fellowes 2012-09-2323. syyskuuta 2012 2012-11-1313. marraskuuta 2012
19 3 ”Episode Three” Andy Goddard Julian Fellowes 2012-09-3030. syyskuuta 2012 2012-11-2020. marraskuuta 2012
20 4 ”Episode Four” Brian Kelly Julian Fellowes 2012-10-077. lokakuuta 2012 2012-11-2727. marraskuuta 2012
21 5 ”Episode Five” Brian Kelly Julian Fellowes 2012-10-1414. lokakuuta 2012 2012-12-044. joulukuuta 2012
22 6 ”Episode Six” Andy Goddard Julian Fellowes 2012-10-2121. lokakuuta 2012 2012-12-1111. joulukuuta 2012
23 7 ”Episode Seven” James Strong Julian Fellowes 2012-10-2828. lokakuuta 2012 2012-12-1818. joulukuuta 2012
24 8 ”Episode Eight” James Strong Julian Fellowes 2012-11-044. marraskuuta 2012 2012-12-2525. joulukuuta 2012

Jouluspesiaali (2012) muokkaa

# Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
25 ”A Journey to the Highlands” Andy Goddard Julian Fellowes 2012-12-2525. joulukuuta 2012 2013-01-011. tammikuuta 2013 (Osa 1)
2013-01-088. tammikuuta 2013 (Osa 2)
Syyskuu 1921 Crawleyn perhe matkustaa maalle Skotlantiin, Duneaglen Linnaan tapaamaan MacClaren perhettä – Lady Rosea ja hänen riitaisia vanhempiaan Susania ja Hughta ("Shrimpy") . Bates, Anna, Molesley ja O’Brien pääsevät myös mukaan.

Gregson, joka palkkasi Lady Edithin lehteensä, kertoo hänkin suunnitelmistaan matkustaa Skotlantiin. Lady Edithin kerrottua tästä perheelleen, raskaana oleva Lady Mary ja Matthew alkavat epäillä Gregsonin motiiveja matkustaa sattumalta samaan aikaan Skotlantiin. Gregson paljastaa tunteensa Lady Edithille. Shrimpy tunnustaa herra jaarlille joutuvansa myymään tilansa, koska ei aikanaan modernisoinut sitä kuten herra jaarli teki Downton Abbeylle – Shrimpyn kaikki rahat on käytetty. Tom jää Downton Abbeyyn Sybil-vauvansa kanssa. Palveluskunta odottaa innolla pääsyä maalaismarkkinoille ja herra Carsonilla on vaikeuksia pitää heidät keskittyneinä töihinsä. Uusi sisäkkö Edna saa töitä ja nopeasti potkut, kun Rouva Hughes huomaa Ednan lähentyneen liikaa Tomin kanssa. Rouva Patmoren orastava romanssi päättyy lyhyeen, kun hänelle selviää, että mies onkin kiinnostunut vain hänen ruoanlaittotaidoistaan. Maalaismarkkinoilla palveluskunta voittaa köydenvedossa ja Jimmyn vedonlyönnissä voittamansa rahat yritetään ryöstää kotimatkalla, mutta Thomas pelastaa humaltuneen Jimmyn samalla kun tulee itse pahoinpidellyksi. Myöhemmin Jimmy ja Thomas sopivat olevansa ystäviä. Lady Mary palaa muita aiemmin Skotlannista ja kiirehtii sairaalaan synnyttämään poikansa. Perhe palaa suunniteltua aiemmin kotiin. Matthew tapaa ensimmäisenä perijänsä, mutta ajaessaan onnellisena takaisin Downtoniin, hän kuolee auto-onnettomuudessa.

Neljäs tuotantokausi (2013) muokkaa

# Σ # Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
26 1 ”Episode One” Ashley Pearce Julian Fellowes 2013-09-2222. syyskuuta 2013 2013-10-2222. lokakuuta 2013
27 2 ”Episode Two” Ashley Pearce Julian Fellowes 2013-09-2929. syyskuuta 2013 2013-10-2929. lokakuuta 2013
28 3 ”Episode Three” Andy Goddard Julian Fellowes 2013-10-066. lokakuuta 2013 2013-11-055. marraskuuta 2013
29 4 ”Episode Four” Brian Kelly Julian Fellowes 2013-10-1313. lokakuuta 2013 2013-11-1212. marraskuuta 2013
30 5 ”Episode Five” Brian Kelly Julian Fellowes 2013-10-2020. lokakuuta 2013 2013-11-1919. marraskuuta 2013
31 6 ”Episode Six” Andy Goddard Julian Fellowes 2013-10-2727. lokakuuta 2013 2013-11-2626. marraskuuta 2013
32 7 ”Episode Seven” James Strong Julian Fellowes 2013-11-033. marraskuuta 2013 2013-12-033. joulukuuta 2013
33 8 ”Episode Eight” James Strong Julian Fellowes 2013-11-1010. marraskuuta 2013 2013-12-1010. joulukuuta 2013

Jouluspesiaali (2013) muokkaa

# Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
34 ”The London Season” Jon East Julian Fellowes 2013-12-2525. joulukuuta 2013 2014-01-077. tammikuuta 2014

Viides tuotantokausi (2014) muokkaa

Viides tuotantokausi alkoi Isossa-Britanniassa 21. syyskuuta 2014 ja Suomessa kausi alkoi kuukautta myöhemmin 21. lokakuuta 2014.[1]

# Σ # Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
35 1 ”Episode One” Catherine Morshead Julian Fellowes 2014-09-2121. syyskuuta 2014 2014-10-2121. lokakuuta 2014
36 2 ”Episode Two” Catherine Morshead Julian Fellowes 2014-09-2828. syyskuuta 2014 2014-10-2828. lokakuuta 2014
37 3 ”Episode Three” Catherine Morshead Julian Fellowes 2014-10-055. lokakuuta 2014 2014-11-44. marraskuuta 2014
38 4 ”Episode Four” Minkie Spiro Julian Fellowes 2014-10-1212. lokakuuta 2014 2014-11-1111. marraskuuta 2014
39 5 ”Episode Five” Minkie Spiro Julian Fellowes 2014-10-1919. lokakuuta 2014 2014-11-1818. marraskuuta 2014
40 6 ”Episode Six” Philip John Julian Fellowes 2014-10-2626. lokakuuta 2014 2014-11-2525. marraskuuta 2014
41 7 ”Episode Seven” Philip John Julian Fellowes 2014-11-22. marraskuuta 2014 2014-12-22. joulukuuta 2014
42 8 ”Episode Eight” Michael Engler Julian Fellowes 2014-11-99. marraskuuta 2014 2014-12-99. joulukuuta 2014

Jouluspesiaali (2014) muokkaa

# Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
43 ”A Moorland Holiday” Minkie Spiro Julian Fellowes 2014-12-2525. joulukuuta 2014 2015-01-066. tammikuuta 2015
2015-01-1313. tammikuuta 2015

Kuudes tuotantokausi (2015) muokkaa

# Σ # Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
44 1 ”Episode One” Minkie Spiro Julian Fellowes 2015-09-2020. syyskuuta 2015 2015-10-66. lokakuuta 2015
45 2 ”Episode Two” Minkie Spiro Julian Fellowes 2015-09-2727. syyskuuta 2015 2015-10-1313. lokakuuta 2015
46 3 ”Episode Three” Philip John Julian Fellowes 2015-10-044. lokakuuta 2015 2015-10-2020. lokakuuta 2015
47 4 ”Episode Four” Philip John Julian Fellowes 2015-10-1111. lokakuuta 2015 2015-10-2727. lokakuuta 2015
48 5 ”Episode Five” Philip John Julian Fellowes 2015-10-1818. lokakuuta 2015 2015-11-33. marraskuuta 2015
49 6 ”Episode Six” Michael Engler Julian Fellowes 2015-10-2525. lokakuuta 2015 2015-11-1010. marraskuuta 2015
50 7 ”Episode Seven” David Evans Julian Fellowes 2015-11-11. marraskuuta 2015 2015-11-1717. marraskuuta 2015
51 8 ”Episode Eight” David Evans Julian Fellowes 2015-11-88. marraskuuta 2015 2015-11-2424. marraskuuta 2015

Jouluspesiaali (2015) muokkaa

# Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
52 ”The Finale” Michael Engler Julian Fellowes 2015-12-2525. joulukuuta 2015 2015-12-2929. joulukuuta 2015
2016-1-55. tammikuuta 2016

Lähteet muokkaa

  1. Downton Abbeyn uudet jaksot Suomeen jo lokakuussa - katso traileri! Ilta-Sanomat. 2.9.2014. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 21.09.2014.