Luettelo avaruusluotaimista

Wikimedia-luetteloartikkeli

Avaruusluotain on mikä tahansa Maasta Maan kiertorataa edemmäs avaruuteen laukaistu miehittämätön avaruusalus, jonka on tarkoitus suorittaa mittauksia.[1] Sitä ohjataan Maassa olevasta lennonohjauskeskuksesta mutta jo pelkästään väistämättömän viiveen takia niissä on myös runsaasti autonomista toimintakykyä. Luotain on tyypillisesti ohilento-, kiertolais- (ts. satelliitti) iskeytymis- tai laskeutumisluotain tai jokin näiden yhdistelmä.

Kuu muokkaa

[9]

Kaavailuja tai kehitteillä:

  • Saksa on esisuunnitellut 1,5 miljardin euron eli melko suurta kuuluotainta, joka laukaistaisiin vuonna 2015 [10]
  • ESA on vuonna 2009 aloittanut kuulaskeutujan hahmottelun [11]
  • LADEE – Lunar Atmosphere and Dust Environment Explorer – NASA, 2012 [12]
  • GOOGLE LUNAR X PRIZE GLXP, 2012? [13]
  • ESMO (European Student Moon Orbiter) hanke-ehdotus, ESA, 2013? [14]
  • Chandrayaan-2, kuuta kiertävä alus ja ajokki/laskeutuja, ISRO
  • Chang'e 3, Kiina, laskeutuja ja mönkijä, 2013
  • Luna-Glob, Venäjän avaruusjärjestö, 2013 [15]

[16]

Asteroidivyöhyke muokkaa

Mars muokkaa

Kaikkiaan on tehty noin 30 avaruuslentoa kohti Marsia, joista valtaosa on epäonnistunut.

Venus muokkaa

Merkurius muokkaa

Ulompi Aurinkokunta muokkaa

Komeettaluotaimet muokkaa

Eri planeetoille muokkaa

Aurinkoa tutkivat avaruusalukset muokkaa

Osa aurinko tutkivista avaruusaluksista on satelliitteja (niitä ei ole listattu alla), osa kiertää Aurinkoa yleensä siten että alus pysyy Maan ja Auringon välissä Lagrangen L1-pisteessä, osa on vielä selkeämmin Aurinkoa kiertäviä avaruusluotaimia.

Luotaimia

Lähteet muokkaa