Ludwig Erhard
Ludwig Wilhelm Erhard (4. helmikuuta 1897 Fürth – 5. toukokuuta 1977 Bonn) oli saksalainen poliitikko ja liikemies. Hän toimi Saksan liittokanslerina 1963–1966 (CDU). Ennen kansleriksi valitsemistaan hän toimi varakanslerina ja valtiovarainministerinä ja johti Saksan talouden toipumista toisen maailmansodan jälkeen.[1]
| Ludwig Erhard | |
|---|---|
 |
|
| Saksan liittokansleri | |
| Presidentti | Heinrich Lübke |
| Varakansleri | Erich Mende |
| Edeltäjä | Konrad Adenauer |
| Seuraaja | Kurt Georg Kiesinger |
| Saksan varakansleri | |
| Liittokansleri | Konrad Adenauer |
| Edeltäjä | Franz Blücher |
| Seuraaja | Erich Mende |
| Saksan valtiovarainministeri | |
| Liittokansleri | Konrad Adenauer |
| Seuraaja | Kurt Schmücker |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. helmikuuta 1897 Fürth, Saksan keisarikunta |
| Kuollut | 5. toukokuuta 1977 (80 vuotta) Bonn, Länsi-Saksa |
| Ammatti | liikemies |
| Puoliso | Luise Erhard |
| Tiedot | |
| Puolue | CDU |
| Uskonto | evankelinen |
 Nimikirjoitus |
|
Varhaisemmat vaiheet muokkaa
Erhard syntyi Fürthissa ja työskenteli nuorena isänsä verhoiluliikkeessä vuosina 1913–1916. Jouduttuaan asepalvelukseen 1916 Erhard palveli tykkimiehenä Saksan armeijassa ensimmäisessä maailmansodassa. Hän haavoittui vaikeasti Ypresin lähistöllä vuonna 1918. Toivuttuaan hän alkoi opiskella kansantaloutta.[2]
Kansantalouden professori muokkaa
Erhard opiskeli aluksi Nürnbergissä ja jatkoi opintojaan Frankfurt am Mainissa. Hän vastaanotti Franz Oppenheimerin myöntämän kansantalouden tohtorin arvonimen vuonna 1925. Erhard avioitui Luise Schusterin kanssa. Valmistumisensa jälkeen hän muutti puolisoineen takaisin Furthiin palatakseen isänsä verhoiluyritykseen.
Erhardista tuli markkinointi-instituutin assistentti vuonna 1928, ja myöhemmin hän yleni sen varajohtajaksi. Koska Erhard oli haavoittunut ensimmäisessä maailmansodassa, hänen ei tarvinnut palvella Saksan armeijassa toisen maailmansodan aikana. Erhardin kriittinen suhtautuminen kansallissosialismiin oli syynä siihen, että hän menetti työnsä vuonna 1942. Tämän jälkeen hän jatkoi työtään omassa yrityksessään.[3]
Saksan kansantalouden suunnittelija muokkaa
Erhard kirjoitti 1944 artikkelin ”Sodan talous ja talouden vakauttaminen” (Kriegsfinanzierung und Schuldenkonsolidierung), jossa hän tutki mahdollisuutta sotakorvausten maksamiseen Saksan hävittyä sodan. Hän lähetti sen Carl Goerdelerille, joka oli keskeinen henkilö kansallissosialistista hallitusta vastaan taistelevassa vastarintaliikkeessä. Goerdeler suositteli Erhardia ystävilleen, ja Saksan hävittyä toisen maailmansodan Erhardista tuli Baijerin talousministeri 1945. Erhard oli Wilhelm Hoegnerin johtaman Yhdysvaltain hallintovyöhykkeen Baijerin talousneuvonantajana. Yhdysvaltalaisten ja brittien miehitys- ja hallintovyöhykkeet Saksassa yhdistettiin kaksoisvyöhykkeeksi, Bizoniaksi, mistä alkoi muodostua Saksan liittotasavalta. Erhard oli talouskomission johtajana valmistelemassa komission talousuudistuksia vuonna 1947. Erhard valittiin yhdysvaltalaisten ja brittiläisten yhteisvyöhykkeen taloushallinnon johtajaksi vuonna 1948. D-markan käyttöönotto ja hintasääntelyn purkaminen paransivat talouden kehittymistä vuoden 1948 aikana.
Talousministeri muokkaa
Erhard valittiin Konrad Adenauerin ensimmäiseen kabinettiin talousministeriksi vuonna 1949. Saksan liittotasavallan talousministerinä hän oli vuosina 1949–1963. Erhard oli vapaan yritteliäisyyden ja vapaan kilpailun kannattaja. Kristillisdemokraattinen puolue CDU omaksui Erhardin ajatukset sosiaalisesta markkinataloudesta osana puolueen toimintasuunnitelmaa. Tämä paransi hänen mahdollisuuksiaan toimia Saksan uudisrakentajana.
Erhardin toiminnan seurauksena Saksan liittotasavallan talous alkoi nousta. Saksan maksutase muuttui ylijäämäiseksi. Vuodesta 1952 lähtien ylijäämä kasvoi tasaisesti ja oli 6,6 miljardia D-markkaa vuonna 1961. Valuuttavarannot olivat kasvaneet suuriksi hyvän taloudellisen kasvun vuoksi. Verohelpotukset antoivat yksityiselle pääomalle mahdollisuuksia hankkia suuria tuloja ja investoida. Saksan keskuspankki Bundesbank reagoi nopeasti suhdannevaihteluihin. Rakennustuotanto lisääntyi: Saksassa rakennettiin 580 000 asuntoa vuonna 1953. Vuoteen 1962 mennessä oli rakennettu 7 miljoonaa asuntoa, mikä oli kolme kertaa enemmän kuin sodissa oli tuhoutunut.
Liittokansleri muokkaa
Erhard valittiin kansleriksi 279 äänellä 180 ääntä vastaan lokakuussa 1963. Hänet valittiin uudelleen 272 äänellä 200 ääntä vastaan lokakuussa 1965. Erhard torjui 25. huhtikuuta 1966 Itä-Saksan ehdotuksen molempien Saksojen välisestä valtioliitosta.[4]
Vuonna 1963 hänen tultuaan liittokansleriksi Saksan talous alkoi ensimmäistä kertaa vuoden 1951 jälkeen taantua. Erhard lupasi verohelpotuksia ja kasvatti budjetin menopuolta siten, että vuonna 1965 Saksan maksutaseeseen syntyi suurin alijäämä sitten vuoden 1950-luvun alun. Erhardin ainoa talouspoliittinen keino oli verojen korotus. Tästä huolimatta maan talous huononi edelleen vuonna 1966. Hiilikaivoksien tuotanto jäi jälkeen muusta teollisuudesta. Terästeollisuuden kasvu pysähtyi. Työttömyysluvut nousivat 0,6 prosentista 1,7 prosenttiin. Erhardin aikana Ranskan ja Saksan liittotasavallan väliset suhteet huononivat. Ministeri Walter Scheel (FDP) erosi vastalauseena budjetin julkistamiselle. Toiset FDP:n ministerit seurasivat hänen esimerkkiään, joten koalitio hajosi. Erhardin kannatus mielipidekyselyissä romahti. Erhard joutui luopumaan liittokanslerin virasta marraskuussa 1966. Hänet korvattiin CDU:n ja SPD:n yhteishallituksella Suuri koalitio. Hänen seuraajakseen kansleriksi tuli Kurt Georg Kiesinger.
Lähteet muokkaa
- ↑ Ludwig Erhard Encyclopædia Britannica. Viitattu 22.6.2016.
- ↑ Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 45. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.
- ↑ Who was Ludwig Erhard? Ludwig-Erhard-Schule. Arkistoitu 30.4.2016. Viitattu 22.6.2016.
- ↑ Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 13, 38. Otava, 1966.
|
Edeltäjä: Konrad Adenauer |
Saksan liittotasavallan kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja 1966–1967 |
Seuraaja: Kurt Georg Kiesinger |