Tämä artikkeli käsittää kaupunkia Chilessä. Lota on myös kalasuku ja kylä Õrun kunnassa Virossa.

Lota on vuonna 1667 perustettu kaupunki keskisessä Chilessä ja on eräs maan vanhimmista. Aikaisempina vuosisatoina sen vauraus perustui kivihiileen.

Lota

Lota

Koordinaatit: 37°05′S, 73°10′W

Valtio Chile
Alue Biobíon alue
Perustettu 1662
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 136 km²
Korkeus 82 m
Väkiluku (2017) 43 535[1]
 – Väestötiheys 320,6 as./km²


















Kaupunki sijaitsee 550 km pääkaupunki Santiagosta etelään.[2]

Vuoden 2017 väestönlaskennassa kaupungissa oli noin 43 500 asukasta.[1]

Historia muokkaa

Alun perin lähetysaseman ympärille kasvanut kaupunki toimi tärkeänä kauppapaikkana alueellaan mutta 1700-luvun puolivälissä alueelta löytyi runsaita kivihiilivaroja. Löytyneiden varantojen seurauksena kaupunki kasvoi räjähdysmäisesti ja alkaneen kaivostoiminnan ansiosta kaupungista tuli pian yksi maan rikkaimmista alueista.

Salvador Allende kansallisti alueen kivihiilivarat. Tavoitteena oli kansalaisten tyytymättömyyden rauhoittaminen. Lisäksi kansallistamiseen syynä oli maan sosialistisen puolueen (johon myös Allende kuului) tuki ja vaatimukset mineraalivarojen kansallistamiseksi. Augusto Pinochet yksityisti alueen varannot uudelleen 1990-luvun alussa osana ohjelmaa jonka tavoitteena oli valtion omistuksen vähentäminen yrityksissä ja kansallisen omaisuuden yksityistäminen.

Nykyään alueen hiilivarat on kaivettu lähes loppuun. Lisäksi markkinoille on tullut kolumbialaista alkuperää olevaa kivihiiltä, joka on hinnaltaan huomattavasti Lotan alueelta kaivettua halvempaa. Lotan kaivos suljettiin vuonna 1997, ja kaupungista sekä sitä ympäröivistä alueista on nykyään tullut yksi maan köyhimmistä seuduista.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Lota citypopulation.de. Viitattu 2.4.2018.
  2. a b Review: Lota Coal Mine — Life and death under the sea Digital Journal. 2013. Viitattu 2.4.2018.

Aiheesta muualla muokkaa