Loi-monikko
Loi-monikko on suomen itämurteille sekä karjalan ja inkeroisen kielille ominainen kieliopillinen piirre, jossa sanan tiettyihin taivutusmuotoihin lisätään ylimääräinen -lOi-tavu.[1] Alkujaan muoto on kehittynyt selventämään yksikön eroa monikosta ja sitä käytetään sanoissa, joiden vartalo loppuu vokaaliin i, u, y, o tai ö.[2] Loi-monikko esiintyy myös osassa länsimurteita Ruoveden ja Virtain ympäristössä, mutta puuttuu läntisimmistä kaakkois- ja savolaismurteista sekä Pihtiputaan-Lapinlahden-Lieksan linjan pohjoispuoliselta alueelta. Monikko on syntynyt todennäköisesti jo muinaiskarjalassa. Loi-monikon asema käyttöalueellaan on vahva eikä sitä voida pitää vielä ainakaan täysin väistyvänä murrepiirteenä, mistä kertovat sellaiset 1970-luvulla Jyväskylässä todetut muodot kuin muoviloista, pomoloille ja desipelilöitä.[1]
Esimerkkejä loi-monikosta muokkaa
- tyttölöille "tytöille"
- taloloissa "taloissa"
- tuoliloilla "tuoleilla"
- ristilöitä "ristejä"
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Ns. loi-monikko sokl.uef.fi. Arkistoitu 17.12.2021. Viitattu 28.2.2022.
- ↑ Suomen kielen alueellinen vaihtelu 3. luento finnugor.arts.unideb.hu. Viitattu 28.2.2022.