Liukon Pirtti
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. |
Liukon pirtti on vuodesta 1961 Keuruulla Nyyssänniemen leirintäalueen vastaanottorakennuksena toiminut talonpoikaisrakennus. Ennen siirtoaan nykyiselle paikalleen, se oli Keuruun Liukon kylän Iso-Liukon talon päärakennus.
Historia muokkaa
Liukon kylässä, Keurusselän itärannalla on kolmatta sataa vuotta seissyt Ison Liukon Pirtti, joka on kestänyt Suomen sodat ja nälkävuodet, ollut kinkeritupana ja kylän kokouspaikkana, pääkaupunkilaisten kesävieraiden majapaikkana ja tukkikämppänä. Mutta ennen kaikkea Ison Liukon Pirtti oli ollut Wanhan Liukon suvun koti. Suvun, joka jo 1700-luvulta on Liukkoa asuttanut ja nykyisen Pänkäläisen nimellä paremmin tunnetaan. 1740-luvulla Liukon kantatalo halottiin ja talot saivat isossa jaossa Ylinen ja Alanen Liukko. Perintötiloiksi tilat ostettiin vuonna 1752. Lisänimen Iso Liukko Ylisen Liukon tila sai, kun 1800-luvun alussa Alanen Liukko halottiin edelleen kahdeksi tilaksi.
Alussa Ison Liukon pirtti oli vain iso savupirtti, jossa oli maalattia ja sen luonnonkivistä kootun ison kiukaan vieressä ovi. Ikkunoina toimivat sivuun siirrettävät luukut. Työkaluina oli käytetty vain kirvestä ja kiilaa. Mutta 1800-luvun alussa kehitys saavutti Ison Liukon pirtinkin: piti olla torvellinen takkamuuri ja ikkunoissa lasiruudut. Seinähirret veistettiin, koko permanto peitettiin lattianlankuilla ja pirtti sai jatkoksi kamareita. Näin muuttui savupirtti "valkeaksi lumeksi", joka on hämäläis-keskisuomalainen rakennustaidon mestarinäyte.
Ison Liukon pirttiin liittyy tarina virtolaisesta karhunkaataja Martti Kitusesta. Kituselle oli tuotu sanaa, että Liukossa oli karhuja mutta ei kaatomiestä. Metsästysretken jälkeen sitten Ison Liukon pirtissä mesikämmenet nyljettiin ja Liukkolaiset pitivät Kitusta sen jälkeen "tietäjänä" kuten Maamme-kirjakin kertoo. Vuonna 1867 Ison Liukon talossa asui maailman kuulu tanskalainen tiedemies ja maisteri Vilhelm Thomsen suomenkieltä oppimassa ja kerjäämässä aineiston pohjalta hän teki myöhemmin uraauurtavan suomalais-ugrilaisen kielitieteellisen tutkielman ja väitöskirjan.
Vuonna 1873 tila myytiin metsäyhtiölle mutta noin 50 vuotta myöhemmin, vuonna 1925, Anna o.s. Liukko ja Vilho Pänkäläinen ostivat osan siitä taloineen takaisin suvulle. Nykyisin tilaa isännöivät Juha ja Mari Pänkäläinen. Vuonna 1955 Vilho Pänkäläinen rakensi uuden asuinrakennuksen vanhan pirtin viereen. Ison Liukon pirtti purettiin ja hirret ja lankut siirrettiin Nyyssänniemen leirintäalueelle. Pirtti vihittiin käyttöön vuonna 1961 säilytettäväksi tulevien sukupolvien ihailtavaksi erikoislaatuisena nähtävyytenä yhtenä Keski-Suomen kuuluisimpana talonpoikaistupana.
Nykyisin vanha pirtti toimii Nyyssänniemen leirintäalueen[1] vastaanottokahvilana, sekä erilaisten juhlien ja kokousten pitopaikkana.
Lähteet muokkaa
- Ikäläinen, Matti: Liukon pirtin historia 5.4.2011. Ikäläinen, Matti. Arkistoitu 11.7.2011. Viitattu 21.4.2011. (suomeksi)