Linko
Linko, myös paimenen linko, on primitiivinen heittoase, jolla singotaan pieniä kiviä, kuulia tai tikkamaisia nuolia. Todennäköisesti kalkoliittisen kauden aikana kehitetty linko on vipukeihään ja jousen ohella ensimmäisiä aseita, joita käytettiin ilmaan singottujen ammusten lentoradan pidentämiseksi. Linkoa käytettiin mm. metsästykseen ja karjan ja viljan suojeluun. Muinaiset kansat suosivat linkoa sodankäynnin aseena, joskin se poistui pääosin käytöstä 1400-luvulle siirryttäessä.[1] Linko saatetaan yhä nähdä aseena joidenkin kehitysmaiden heimokiistoissa.[2] Sodankäynnissä lingon etuna oli sen keveys ja ammusten helppo saanti, mutta se hävisi tarkkuudessa ja tehossa jouselle ja varsinkin varsijouselle.[1]
Käyttö muokkaa
Linko koostuu narusta, jonka keskelle on tehty pesä kiveä varten. Ammus sijoitetaan pesään ja narun päät otetaan heittokäteen. Tämän jälkeen linkoa pyöritetään ja toinen naruista vapautetaan, jolloin pesässä ollut kivi sinkoutuu ilmaan pyörimisliikkeen tangentin mukaisesti. Linko toimii käden jatkeena heitossa ja pystyy sinkoamaan kiven voimakkaammin ja monta kertaa pitemmälle kuin pelkkää kättä käyttäen.
Lingon ammukset muokkaa
Vaikka lingon yksi eduista olikin että tarvittaessa aivan tavalliset muotoilemattomat kivet kävivät sille ammuksiksi, niitä myös muotoiltiin jotta ne pysyisivät paremmin pesässä ja lähtisivät lentoon hallitummin. Niitä muotoiltiin myös kiviä raskaammista materiaaleista, kuten lyijystä. Lisäksi ammuksia muotoiltiin myös savesta, jonka jälkeen ne poltettiin koviksi.[1] Usein ammuksiin saatettiin myös lisätä vihollista herjaavia lyhyitä viestejä.
Historia muokkaa
Vaikka aseella on metsästetty näihin päiviin asti, sen hyöty metsästyskäytössä on kuitenkin pieni. Pienikokoista riistaa varten se on suhteellisen epätarkka ja isokokoista riistaa varten se on suhteellisen tehoton. Siksi on pidetty mahdollisena, että linko on ensimmäinen pääasiassa sotimiseen kehitetty ase.[3]
Pliniuksen mukaan asetta käyttivät ensimmäisinä foinikialaiset ja Vegetiuksen mukaan Baleaarien alkuperäisasukkaat. Myös egyptiläisissä seinäkaiverruksista löytyy lingoilla varustettuja soturihahmoja. Varmaa tietoa siitä, ketkä keksivät lingon ensimmäisenä ei ole, sillä linkoa suosivat useat muinaiset kansat.[1] Varhaisimpien löydettyjen todisteiden mukaan linkoa on käytetty Catal Hüyükissa 5500-4500 eaa.[3]
Kuuluisin tarina lingon käytöstä löytyy Raamatun vanhasta testamentista. Tuleva Israelin kuningas Daavid tappoi jättiläismäisen filistealaisen soturin Goljatin paimenen lingon avulla.[1] Tarina jäi vertauskuvaksi älyn ja tekniikan voitolle raa'asta voimasta.
Antiikin Rooman sotajoukot käyttivät linkomiehiä etujoukkoina, joiden tehtävä oli häiritä ja vahingoittaa vastustajaa etäältä. Roomalaiset kutsuivat linkoa nimellä Funda ja linkomiehiä Funditores. Kevyesti aseistetut ja haarniskoimattomat linkojoukot pysyttelivät vihollisesta etäällä eivätkä osallistuneet varsinaiseen lähitaisteluun miekoin ja keihäin aseistautuneiden, haarniskoitujen legioonalaisten lailla. Funditoresit olivat yleensä baleaareilta värvättyjä sotureita, jotka kuuluivat auxilia-joukkoihin.[1][3]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- British Archaeological Association: Journal of the British Archaeological Association. British Archaeological Association, 1864.
- Richard A. Gabriel: The Culture of War. Greenwood Publishing Group, 1990. ISBN 0313266646.
Viitteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Linko Wikimedia Commonsissa
